Sivu 2/4

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Su Joulu 19, 2010 10:58 am
Kirjoittaja sukelluskettu
Pitäisi vaan perehtyä vähän paremmin siihen, minkälaisia mainintoja koirille annan, nuo kaikki kirjain yhdistelmät tulevat korvista ulos :--D

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Ke Helmi 16, 2011 1:25 pm
Kirjoittaja Sigitius
Mun on pakko puuttua tähän nyt ihan foorumilla asti, kun moni on tökkinyt mua tekeen asialle jotain.

Liitto tuntuu kuolleelta sitten joulukuun puolen välin ja mun ymmärryksessä on ollut osin inaktiivinen jo jonkun aikaa ennen sitä. Olkoonkin, että ylläpitäjät sanovat, ettei kukaan ano kisoja, joten liitossa ei ole mitään päivitettävää. Vastaheittona moiselle väitteelle, tekeekö kenenkään mieli anoa kisoja mikäli liitto näyttää pysähtyneen täysin toiminnaltaan? Ei ainakaan mua kiinnostaisi anoa kilpailua sellaiselle liitolle, jota ei tunnuta päivittävän ikinä. Mieluusti anon kisoja liitolle, jonka päivityksistä olen varma.
Vaikka sinne ei oltaisi anottu kisoja, olisi päivitettävää esimerkiksi vuodenvaihteen jälkeen löytynyt vaihtamalla puhtaan 2011 kalenterin tuon entisen 2010 tilalle. Järjestänyt itse pientä toimintaa?

PIVIKO on ollut mulla aikoinaan, ennen kuin lopetin virtuaalikoirat pariksi vuodeksi, sen takia sekä sen että kahden muun (VAL, VKTL) toiminta on lähellä mun omaa sydäntä ja haluan, että niiden toimintaa jatketaan. Vaikka itse jätinkin toiselle ylläpitäjälle Minnealle tuolloin paljon työtä omassa huolimattomuudessani, kaduin sitä ja kadun jälkeenpäin vielä enemmän.
Tää kyseinen liitto oli aikoinaan paljon odotettu ja PIVIKOn kannattajia oli monia. Oon puhunut aiheesta muutamien turrilalaisten kanssa sekä mesessä että mm. FB:n yhteisökeskustelussa ja monet ovat sanoneet, että ottaisivat mieluusti PIVIKO-koiria itselleen enemmän mikäli niiden pääsivusto olisi aktiivisempi. Kuolleelta vaikuttavan liiton kanssa siis itse PIVIKOjen oma tilannekin kärsii; kukaan ei halua niitä, sillä niiden kisaaminen tuntuu olevan puolimahdotonta. Ei se tällaista ollut ennen - vai oliko?

A.t.:sta lienee puhuttu, että on ollut tauolla jo pidempään, sehän hänellä lukee allekirjoituksessakin. Joku mulle sanoi, ettei usko että on edes tulossa koskaan kunnolla takaisin. Ja jos en väärässä ole, Joanakaan ei ole ollut perin aktiivinen virtuaalikoirien puolella ja hänellä on ongelmatilanteita ja stressiä ihan riittämiin oman elämänsä pyörittämisessä.

Mulla on huonoja kokemuksia ns. uusista mahdollisuuksista, ne ei useinkaan toimi.
Joten voisko olla aika antaa vastuu jollekin muulle? Mäkin voisin enemmän kuin mieluusti ottaa liittoa takaisinpäin.

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Ke Helmi 16, 2011 7:45 pm
Kirjoittaja Nath
Oon yleensä pitäny itteni näiden liittojen ylläpitohommien ulottumattomissa, kun en oo ollut varma siitä miten mulla riittää aikaa, mutta nyt voisin ojentaa auttavaa kättä. Kumminki heilun netissä monta tuntia päivässä ja nyt kun oon Helluvaa hinaamassa PIVIKO-painotteiseksi, niin kiinnostustakin olis :) Yksin en viittis liittoa alkaa pyörittää, mutta voisin olla kyllä toisena pitäjänä, niin oispa ainakin kaks tyyppiä tuomassa liittoon eloa ja pitämässä rattaat pyörimässä.

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Ke Helmi 16, 2011 9:21 pm
Kirjoittaja Sigitius
Mua on kehotettu nyt moneen otteeseen "viemään liitto käsistä" suorilta, mutta halusin silti nostaa siitä tänne jotain keskustelua ennen täysinäistä toimintaa, jos ihmisillä on jotain sanottavaa aiheesta (siis muutakin kuin mulla). Pystyisin helposti pitämään liittoa esim. cantarelin kanssa, ollaan käytännössä naapureita (joten tullaan toimeen) ja käsittääkseni cantarel on yrittänyt tavoittaa Joanaa turrilassa pikaviestitse saamatta ainakaan vielä vastausta ko. henkilöltä PIVIKOa ja sen tilannetta koskien.
Onhan mulla jo VAL ollut tässä viimeisen puolitoista kuukautta taas hoivissani, mut sen kanssa ei ole tullut yhtään ongelmia ja PIVIKO ei ole edes yhtä työläs kuin agiliitto. Menisi siinä ohella.

Oon vaan nyt sitä mieltä että haluan liittoon jotain toimintaa ja mikäli mitään ei ala tän hetken ylläpitäjistä kuulua niin vastuuttomaksi menee.. :(
Haluan että jotain tapahtuu! Nyt!

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Ke Helmi 16, 2011 9:50 pm
Kirjoittaja Joana
Joku onkin varmaan huomannut, että meikäläistäkään ei ole virtuaalihommissa näkynyt, ja pivikonkin olen tehokkaasti päässyt unohtamaan. Tuskin tulen tekemään paluuta, joten olisi kyllä hyvä saada liitto jonkun toisen jaksaviin käsiin. A.t:n kanssa en ole ollut yhteyksissä, mutta cantarel ja Sigitius (?) kai voivat liiton tiimoilta vielä häneltä kysäistä onko hän vielä halukas toimimaan liiton puuhissa. Epäilen kyllä hieman että ei.

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2011 2:22 am
Kirjoittaja Sigitius
^ Joanan viestin tiimoilta me sit ajateltiin ihan tehdäkin asialle jotain jo nyt.
Pistän A.t.:lle aiheesta samantien vielä yksityisviestiä..

Kelpaisko tämmönen tähän hätään?

http://viuhku.net/piviko/

jos vanhoille sivuille sais jotain merkintää osoitteen vaihdosta tjsp?
ja Nath, pidetään sun avuntarjous korvan takana!

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2011 6:46 am
Kirjoittaja Peppi
tämmönen ot, mut toi leiska on ihana <3

Re: PIVIKO - Piirretyt virtuaalikoirat

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2011 3:53 pm
Kirjoittaja tellu.
Voisin tässä joskus maaliskuussa järjestää KV näyttelyn, kun ei noita kovin ole. Uudet sivut ovat kivat ja toivottavasti aktiivistä PIVIKO väkeä vielä löytyy. Itselläni ei ole enää kuin yksi piirretty ajokki ja yksi valkkari (jos joku on kiiinnostunut piirretystä valkkarista, voi kysellä yksärillä). Mutta yritän olla vielä pitkään näyttenkin näyttelyiden parissa. Ja jos on hyviä piirtäjiä, mulle voi aina piirrellä ajokkeja ;)

Re: PIVIKO - kts. topicin 2. sivu!

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2011 10:15 pm
Kirjoittaja Sigitius
A.t. sai viestini ja vastasi siihen rauhallisesti, että kaikki ok ja hänen on ollut tarkoituskin luopua liitosta, muttei ole saanut aikaiseksi, joten näki toimintamme liiton suhteen aivan oikeanlaiseksi tässä tilanteessa. :)

Mutta ehkä me tästä nyt noustaan!
Suunnitelmissa itsellämme järjestää ehkäpä viime vuoden Suomen voittaja, kun sitä ei kukaan saanut järjestettyä.

Re: PIVIKO - kts. topicin 2. sivu!

Lähetetty: La Helmi 19, 2011 7:02 pm
Kirjoittaja Juippi
Ihanan kesäinen leiska! Pitäis varmaan lopetella pienimuotoinen taukokin kun pivikot heräilee (: Ehkäpä jaksaudun jopa päivittämään Hallaraa tai kenties pitämään yhden piviko-kisankin?

Re: PIVIKO - kts. topicin 2. sivu!

Lähetetty: Su Helmi 20, 2011 11:52 am
Kirjoittaja tellu.
Tässä nyt mietin parhaillani tuon näyttelyn järjestämistä, että olisiko tarvetta ? Kun ei kovin moni piirretyn koira näytä olevan aktiivinen näyttelypuolella, johtuen kai siitä ettei entinen liittokaan ollut kovin aktiivinen. Oman piirretyn ajokin kisaaminen näyttelyssä ei ole niin pakollinen, joten pitäisikö pitää. Tosin voinhan ilon jakaa muille piirrettyjen omistajille. Lisäksi mietin, ottaako uusi liitto jo kisoja vastaan. Mutta joltain nopeaa vastausta, kyllä vai ei.

// nyt se hakemus on lähetetty sitten ..

Re: PIVIKO - kts. topicin 2. sivu!

Lähetetty: Su Helmi 20, 2011 11:56 am
Kirjoittaja Kirsi
Ottaa se jo kisoja vastaan. Eikä kaikki piirretyt koirat ole ehtinyt kadota maan päältä muutaman kuukauden tauon aikana, joten kisaa pystyyn vaan, jos kerran kiinnostusta on.

Re: PIVIKO - kts. topicin 2. sivu!

Lähetetty: Su Helmi 20, 2011 12:23 pm
Kirjoittaja Juippi
tellu, upeaa! Täältä tulee mahd. osallistumisia jos koirat on näyttelykunnossa (en turhaan enää osallistu tyydyttävän arvoisilla kuvilla..)
Kaipaako joku tietylle ryhmälle näyttelyitä? Täältä löytyisi intoa pitää näyttelyt, kunhan vaan tuomareita löytyy. Ihanaa kun alkaa taas inspiroimaan Hallaran kanssa!

Re: PIVIKO - kts. topicin 2. sivu!

Lähetetty: Su Helmi 20, 2011 1:50 pm
Kirjoittaja cantarel
tellun näyttely hyväksytty ja kalenterissa. :)

Re: PIVIKO - kts. topicin 2. sivu!

Lähetetty: Su Helmi 20, 2011 2:33 pm
Kirjoittaja Janina
Jokseenkin hyvin ruma leiska. <3_<3 Nyt on kyl pakko hankkia piviko!