KORUTON - rakkauden kohteena labradorinnoutajat
Lähetetty: Su Huhti 10, 2011 7:19 pm
Labradorinnoutajia kasvattava kennelini Koruton täyttää joulukuussa 2 vuotta.
Vuodesta 2002 labradorinnoutajat ovat olleet suuri rakkauden kohteeni ja olen täysin omistautunut tälle ilmeikkäälle ja lempeälle rodulle.
Virtuaalikoiraharrastukseni on syttynyt labradorinnoutajien kautta.
Valitettavasti inhoan yli kaiken, en voi sietää, että suvullisia koiria paritetaan evm-sukuisten kanssa (v-hevospuolella olen toiminut ja tasainen suku erittäin tärkeää). En ikinä voisi kuvitella ostavani tällaista, epätasaista sukua omaavaa labbista. Siksipä Koruttomalla on tietty linja - kasvatamme ainoastaan tasalinjaisia koiria ja käytämme ainoastaan tasalinjaisia koiria jalostukseen. Koruttoman labradorit ovat myöskin pääpainotteisesti evm- ja lyhytsukuisia, sillä pyrin nostamaan labradorikantaa omalla panostuksellani. Nykyään on kauhean vähän labbiksista kiinnostuneita ihmisiä, mikä on hyvin harmillista! Toivoisin, että kiinnostus nousisi sitä mukaan, kun saadaan enemmän labbiksia "liikkeelle".
Kasvattajana minulla on myös toivomus kasvattieni omistajalle: koiria käytettäisiin vain tasalinjaiseen jalostukseen. Tämä on kuitenkin tällä hetkellä vain suositus ja toivomus, eikä velvoite.
Koirilla kilpaillaan niille soveltuvissa lajeissa; näyttelyissä, mejässä, nomessa, vepessä, pk-lajeissa (paha, pajä) ja tokossa (harrastusmielessä).
Labradorinnoutaja ei mielestäni sovellu agilityyn tai flyballiin, joten olen jättänyt ne sivuun. Yo. lajeissa on myös tarpeeksi aktiviteettiä koirilleni, omista mielestäni.
Koruttomassa järjestetään toimintaa innostuksen salliessa, mutta tällä hetkellä ei aika siihen riitä (ao.).
-----------------------------------
Tällä hetkellä kotona asustaa 3-vuotias musta labbisnarttu Nala ja sen maaliskuussa syntynyt urospentu Otso.
Nala sai siis maaliskuussa 11 pentua, jotka ovat jo maailmalla. Kosketusta koirakasvatukseen on ollut siis ihan omassa arjessakin.
Yhteyden minuun saa parhaiten mailitse (virtuaalifemm@gmail.com).
Tervetuloa tutustumaan Koruttomaan - mikäli kiinnostus labbiksia kohtaan heräsi, on huhti-toukokuun vaihteeseen luvassa pentuetta. Ottakaan pennusta kiinnostuneet henkilöt reippahasti yhteyttä tähän topickiin, pentueet-sivulla olevaan topickiin, vieraskirjaan tai mailitse!
terveisin femm