Sivu 1/3
Moonwolves Colliesin A-pehkoja (PEHKO?)
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 11:12 am
Kirjoittaja Ansk
On se sitten viimein tämänkin aika, eli
Moonwolves Colliesin A-pentujen, jotka tulevat olemaan rodultaan pitkäkarvaisia collieita. Pentueen oli alustavasti tarkoitus syntyä jo keväällä, mutta suunnitelmien venähtäessä näitä pupseja saa alkaa odottelemaan sittenkin kesälle 2011 ja halukkaiden varauksia pennuista otetaan vastaan tässä ketjussa.
VANHEMMAT
Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen emäksi valikoitui kantanarttuni Buffyn sijasta sittenkin Siljan kasvatti
Merikapteenin Dublinin Kauniit Sillat, tutummin terhakka tyttö Nipa. Nipan kohtalaisen yleisen suvun vuoksi pentueen isä tulee olemaan täysin evm. koira Castaway's Handsome Carlos, eli Kaarlo. Molemmat koirat ovat kilpailutaustaltaan vahvasti käyttöpainotteisia. Nipan kanssa on kilpailtu valioksi palveluskoiralajeissa, paimennuksessa, tottelevaisuuskoulutuksessa sekä koiratanssissa, mutta joitain irtonaisia tuloksia löytyy myös vesipelastuksesta, pelastuskoiralajeista ja maastoesteiltä. Näyttelyistä Nipan kanssa on kerätty lähinnä EH:ta ja H:ta.
Isä Kaarlo ei aivan yhtä monipuoliseen kilpailukalenteriin yllä, mutta hieno harrastuskoira sekin. Kaarlon meriittirivistä löytyvät käyttö- ja koiratanssivalioituminen, sekä joitain tuloksia viestistä. Vanhempien käyttöpainotteisuudesta huolimatta en epäile, etteikö näiden penskojen kanssa voisi kokeilla niittää menestystä myös näyttelykehissä.
KENELLE?
Nipan sisaruksista ainakin kahdella on tiettävästi ollut aikoinaan omakin pentue, jonka vuoksi sovimme kasvattaja Siljan kanssa, että tämä pentue saa jäädä varsin pieneksi. Varaajia pennuista otan maksimissaan kaksi tai kolme. Pennuista kiinnostuneiden olisi hyvä käydä ennen tarjousta lukaisemassa läpi ainakin
koiranpennun myyntiehdot, sekä mielellään myös
Moonwolves Colliesin kasvatusperiaateet.
Pentumme lähtevät huolehtiviin ja rakastaviin koteihin, jotka ovat mielellään kiinnostuneet myös kilpailemaan koiran kanssa ainkin kohtalaisen aktiivisesti. Kerrothan tarjouksessasi ainakin minne pentu menisi, mitä sen kanssa tultaisiin harrastamaan ja minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on sen varalle. Myös sivu- ja kisanäyttöä saa linkittää, mutta tästä pentueesta annan mielelläni myös yhden pennun aloittelevalle collieharrastajalle.
Rohkeasti vain tarjousta alle, mikäli kiinnostusta löytyy. :)
PENNUT SYNTYNEET 4.6.2011
VARAAJAT
Varaajapaikat täynnä.
Silja | Merikapteenin | narttu |
Moonwolves' All I Want Is You
Lania | Hillfield | narttu |
Moonwolves' Avenida Revolution
Pehko | Polar Circle's | sukupuoli? |
Moonwolves' Addicted To Chaos
NIMITEEMA JA NIMIVAIHTOEHTOJA
Nimiteemaksi tulee perinteinen A-kirjaimella alkava ensimmäinen nimi kasvattiliitteen perään. Haluan kuitenkin, että nimet eivät ole aivan täysrandomeita, joten rajaan teemaa sen verran, että A:lla alkavan osan tulee olla jokin englanninkielinen biisin nimi. Mikäli ei mieleen tulee mitään, niin
täältä löytyy varsin pitkä lista hyviä vaihtoehtoja. :D
Ja biisinimen eteen tulee tosiaan kasvattiliite
Moonwolves'.
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 2:53 pm
Kirjoittaja Lania
Tämä pisti nyt kyllä kiinnostamaan, olisin siis kiinnostunut ottamaan pennun
Hillfieldiin. Narttupentua mietiskelin. Kisanäyttöä voi katsella vaikka Hillfieldin koirilta. Pennun kanssa tultaisiin harrastamaan aktiivisesti agilitya, paimennusta, tottelevaisuutta, palveluskoiralajeja sekä näyttelyitä. Mielessä olisi sitten joskus tulevaisuudessa teettää nartulle pentue, jos se olisi ihan ok? Mutta näin, pentu saisi pysyvän ja aktiivisen kodin, olisi kyllä hienoa saada vähän uutta verta meidän poppooseen (: Toivottavasti meille lähtisi sitten pienokainen (:
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 3:55 pm
Kirjoittaja Ansk
^Kuulostaa oikein hyvältä kaikin puolin! Eiköhän sulle tästä pentu laiteta Hillfieldiin. :D Kyllä mä voin sulle luvan pikku pentueeseenkin antaa, kun tähän pentueeseen ei tosiaan ole kuin muutama pupsi tulossa.
Siljan vahvistusta odottelen vielä ja katsellaan josko yks halukas pennunottaja vielä eksyis mukaan. Jollei, niin harkitsen, että ottaisin itselleni siinä tapauksessa tästä ihan puhtaan kisakoiran, mutta pentue syntyy myös kahdella. :)
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 7:09 pm
Kirjoittaja Narya
Mä olisin erittäin kiinnostunut ottamaan pennun Polariin! En nyt valitettavasti kerkeä kirjoittamaan parempaa esittelytekstiä, mutta voin tehdä senkin tänä iltana, viimeistään kuitenkin huomenna.
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 7:28 pm
Kirjoittaja Silja
Mun vahvistus tulee täältä, eli ehdottomasti haluan pennun. :) Sukupuolta jään vielä vähän miettimään.
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 7:34 pm
Kirjoittaja Juinttu
Hoo mua kiinnostais! Olin jo Liirun Laaruun tuomassa evm-sukuista pehkopoikaa, mutta ehdottomasti suvullinen olisi kivempi, motivoisi kisaamaankin enemmän. :D
Pentu siis muuttaisi
tänne asustelemaan muitten miun ykkösryhmäläisten seuraan. Ottaisin narttupennun jolle tulisi
tämän koiran kuvat (kyseisestä koirasta löytyy vielä paljon muokkamattomia kuvia mun koneelta). Jonkin sortin sivu- ja kisanäyttöä voi katsoa vaikka
Hipiltä ja
Hymyltä.
Pennun kanssa tultaisiin kisaamaan ahkerasti palveluskoirahaussa, sekä tietenkin paimennuksessa ja näyttelyissä, myös tokossa ja agilityssä voitaisiin kisata.
Tiedossa olisi pysyvä ja kiinnostunut sekä mahdollisimman aktiivinen koti.
Mulla ei ole mitään pentusuunnitelmia, mutta jos 1-2 pennun pentueen voisin joskus teettää niin olisi kiva. :>
Kysy vaan jos jäi jokin vaivaamaan, mua kyllä kiinnostais tosi paljon tämmönen pehkomuksu. :D
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 8:08 pm
Kirjoittaja Ansk
Pehko: Enköhän mä sulle uskalla pennun antaa kans. :D Sen verran paljon oon sun koiria nähnyt kisakentillä, että aktiivisuus on ainakin varsin vakuuttavaa. Tulevaisuudensuunnitelmia jos olisit vähän halunnut vielä kertoa? Yhteen pentueeseen voin antaa näille pennuille luvan, nyt kun kerta varaajia tuli se kolme kappaletta. :)
Silja: Hieno juttu! Sukupuolella ei ole vielä kiirettä, joten mietiskele vain. :)
Juinttu: Sulle antaisin kans enemmän kuin mielelläni pennun, sillä suunnitelmat kuulostivat oikein hyvältä, mutta emän suku on tässä valitettavasti sen verran yleinen, että en millään voi laittaa tästä neljättä penskaa maailmalle. :( Varalle voin sinut kuitenkin laittaa.
/ Varaajat täyttyikin yllättävän nopeasti, niin mä mietiskelin tässä on akustavasti syntymäpäivää ja nimiäkin. Miten on, olisiko parin viikon päästä liian aikainen syntymäpäivä plus siihen mahdolliset kaks viikkoa vielä sivujenkyhäysaikaa? Esimerkiksi 4.6. olisi mun mielestä hyvä päivä.
Nimiteeman lisäilen aloitusviestiin, niin sieltä saa alkaa kans nimeä pennulle katselemaan. :)
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 8:10 pm
Kirjoittaja Juinttu
^No tota... Hitsi kun niin vaan kiinnostais tää pentu.

Jos mä vaikka sitten kun koira on tarpeeksi kisannut niin teettäisin vaikka vaan yhden pennun pentueen tuolla niin, että isä olisi evm-sukuinen? :3
// Eikä ton emon suku ees näytä kauheen yleiseltä..? O.o
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 8:15 pm
Kirjoittaja Ansk
^Wolftame's Hooligan Manilla on toinenkin pentue plus emän sisaruksista kahdella taitaa olla pennut virtuaalimaailmassa. Nipa on vaan jo suht. vanha virtuaalikoiraksi niin sisarusten pentueetkin haarautuvat jo kaukana. Hankalaksi menee. Tuo yhden pennun pentuesuunnitelma kuulostaisi sinänsä ihan ok:lta kuitenkin. Ehkä mä sillä ehdolla voin sulle tästä koiran antaa. :D
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 8:31 pm
Kirjoittaja Juinttu
^Aa joo, selvä. Mut hei joo, tosi kiva! :D
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Su Touko 22, 2011 8:34 pm
Kirjoittaja Ansk
^Näin tehkäämme! :) Sitten saat nimen vielä valita ja jos sulla on tuosta syntymäpäivästä jo jonkunlaista mielipidettä?
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Ma Touko 23, 2011 2:22 pm
Kirjoittaja Juinttu
Mulle nimeks Moonwolves' A Balloon On A Broken String. :> Syntymäpäiväajankohta vois mun puolesta olla joskus kesäkuun alussa vaikkapa.
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Ma Touko 23, 2011 2:38 pm
Kirjoittaja Ansk
^Juu nimi käy hyvin. :) Muutkin saavat ruveta valitsemaan omalle pennulleen.
Syntymäpäiväksi ehdotin tuossa yhdessä viestissä jo 4.6., jollei ole liian aikaisin? Kahden viikon sisällä sen jälkeen pitäisi olla koiralle sitten sivut tehtynä. Miten on?
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Ma Touko 23, 2011 4:29 pm
Kirjoittaja Lania
Nimeksi jos saisi Moonwolves' Avenida Revolution, ja minulle ainakin kävisi hyvin tuo 4.6 syntymäajaksi (:
Re: Moonwolves Colliesin A-pehkoja kesälle 2011
Lähetetty: Ma Touko 23, 2011 4:43 pm
Kirjoittaja Silja
Mulle sopii hyvin tuo syntymäaika 4.6. Merikapteenin lauman jatkoksi taitaa nyt lähteä trikkinarttu ja nimeksi voisin huolia Moonwolves' All I Want Is You. :)