Sivu 1/1

Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Su Heinä 31, 2011 2:50 pm
Kirjoittaja Juinttu
  • PENTUEEN VANHEMMAT
[/size]
Kuva
  • vLTW-11 vFRAW-11
Tino on meillä vasta vähän aikaa asunut, mutta on jo erinomaisesti ehtinyt pärjätä näyttelyissä. Sillä on kuusi SERTiä, kaksi CACIBia, se on ollut ROP-veteraani seitsemän kertaa, ROP kaksi kertaa, VSP kolme kertaa, sijoittunut ryhmäkehässä kerran (sijalle kaksi), sekä sijoittunut BIS-veteraani kehässä kaksi kertaa (sijoille kaksi ja kolme). Tinon kanssa on myös suoritettu paimennuksen perusrata.
Tino on luonteeltaan erittäin ihmisläheinen ja kiltti uros. Se ei ole helposti motivoitavissa leluilla, mutta oikeiden namien avulla se voi tehdä vaikka mitä. Tino on rohkea ja reipas uros, se rakastaa huomiota täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä. Tinon elämässä pääasia on rapsutukset ja ruoka, mutta kyllä se nauttii harrastusoloissakin. Erityisesti paimennusta Tino rakastaa.
Ennen pentueen syntymistä olisi tarkoitus hankkia Tinolle BH-tunnus, sekä tunnus jostain palveluskoiralajista.
Tinolle ei ole tehty vielä terveystarkastusta, mutta se tehdään ennen pentujen syntymistä.
  • BH vKTV vPVA SchH1 RH-E vjLTW-11 vjFRAW-11
Peppi on yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista virtuaalikoiristani. Se on pärjännyt erityisesti koiratanssissa, jota se on rakastanut yli kaiken. Temppujen tekeminen on Pepin elämässä tärkeintä, toisinaan siitä on koitunut ongelmia kun se on ruvennut hyödyntämään kaikenlaisia temppuja mm. keittiön kaappeihin ynnä muihin. Peppi on myös kisannut palveluskoirakokeissa, paimennuksessa ja pelastuskoirakokeissa, sekä näyttelyissä. Käyttäytymiskoe käytiin suorittamassa samantien kun ikää vain riitti siihen, mutta sitten sen Pepin lajin kanssa kesti aikaa. Aluksi olin ajatellut sille erikoisjälkeä, mutta se oli Pepistä niin tylsää, että kokeilimme myös hakua, jossa pääsi juoksemaan ja haukkumaan. Sekään ei oikein erityisesti leluista kiinnostunutta neitiä innostunut. Sitten kerran otin sen mukaan muutaman muun koiran seuraksi suojelutreeneihin ja päätin sitten melkeimpä vitsillä katsoa miten Peppi reagoisi, ja näin sitten löytyi Pepin laji. Peppi tosiaan on suojelua harrastava suomenlapinkoira. No, Pepin kanssa ollaan ehditty hakea ykköset alokas- ja avoimesta luokasta. Tarkoitus olisi vielä koittaa saada ne kolme ykköstä voittajaluokassa, kunhan ehditään. Peppi on pärjännyt hienosti myös paimennuksessa, jossa meni valioitumiseen tasan vuosi. Peppi on myös suorittanut pelastuskoirien soveltuvuuskokeen ja tarkoitus olisi jatkaa nyt jälkikokeisiin. Pepin kanssa on myös käyty näyttelyissä hakemassa erinomaisia ja erittäin hyviä. Peppi on ollut ROP-juniori kuusi kertaa tänä vuonna ja sijoittunut paras narttu -kehässä viisi kertaa. Yhtään SERTiä Pepillä ei ole.
Kuten jo sanoinkin, Peppi on erityisesti leluja rakastava, erittäin helposti motivoitavissa oleva narttu. Se rakastaa oppia uusia asioita ja tähän mennessä osaakin kaikenlaisia temppuja jo hurjan määrän. Peppi on ihmisrakas ja luonteeltaan avoin, se rakastaa ihmisten huomiota, ja tekee myös sen huomion eteen paljon jos ei sitä aiemmin tule.
Ennen pentueen syntymistä olisi tarkoitus hankkia Pepille kolme VOI1:stä suojelun voittajaluokasta.
Pepin lonkat on B/B, kyynärät 0:0 ja silmät terveet.

  • SINULLE PENTU?
[/size]Joikhasin myyntiehdot.

Sijoitukseen ei tästä pentueesta nyt yksikään kakara ole menossa.

  • VARAUKSET
[/size]1. Juinttu, Joikhas | n. Joikhas Kuun Palvoja "Taru"
2. Aveline, Vicinity Shepherds | n. Joikhas Kuun Kasvot "Tosca"
3. Zellie, Hivuttautuu | n. Joikhas Kuun Tytär "?"
- VARAAJA, PAIKKA

Otan myös varalle yhden varaajan, jos joku peruu.

  • NIMEÄMINEN
[/size]Tällä kertaa nimien aiheena on kuu. Saat siis ihan vapaasti keksiä jonkin suomenkielisen nimen, jossa tulee jossain kohtaa esiintyä sana kuu.
Ehdotuksina:
  • Joikhas Kuuhunaja
    Joikhas Kuun Lapsi
    Joikhas Kuun Aika
    Joikhas Kuun Uhka
    Joikhas Kuun Jumala
  • MUUTA?
[/size]Rekisteröin pennut virtuaalisten suomenlapinkoirien rekisteriin, josta ne saavat myös rekisteritunnuksen. Hoidan myös itse pentujen lonkka-, kyynär- ja silmätarkastuksen, sekä rokotuksen niiden syntymän jälkeen Sudenkuopassa.

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Su Heinä 31, 2011 3:04 pm
Kirjoittaja Zellie
Awws! Kuun Tytär olisi mitä ihanin, mutten tiedä onko tilanteeni koiran oton kannalta kovinkaan suotuinen. Aikaisemmin puhuinkin sun kanssa pitkään kasvatistasi, mutta ämmämmäm... Miksi just nyt tällainen ihana yhdistelmäkin? Täytyy nyt kuitenkin varmaan hillitä itsensä tällä kertaa, koska kuviakaan ei oikeasti ole. ; [

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Su Heinä 31, 2011 3:10 pm
Kirjoittaja Juinttu
^Kyllä mulla ois kuvatkin antaa. :[

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Su Heinä 31, 2011 3:30 pm
Kirjoittaja Zellie
^ ; P Pahennat vaan mun tilannetta. Katselen missä lajeissa olisi tilaa ja kerron päätöksen illalla? Jos siihen asti vaikka alustava varaus tai jotain?
/ Nyt kun tässä katsoin, niin saatoin todeta tilanteen ihan ok'ksi yhden pörrön ottoon. Ensimmäisinä tavoitteina ois TK1, vFIN JVA & VPVA + kisaaminen näyttelyissä (kun sulta kerta kuvat voisin saada..?) Noiden jälkeen mietittäis sit mahdollisesti palvelusta ja pelastusta, jos intoudun tavoittelemaan suuria tokonkin saralla.

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Su Heinä 31, 2011 7:56 pm
Kirjoittaja Juinttu

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Su Heinä 31, 2011 8:04 pm
Kirjoittaja Zellie
Katselen noita kuvia vielä tarkemmin, mutta tossa ainakin oli muutama omaan silmään ihan nätti narttu. Ja mulle on tärkeintä, että se miellyttää mua itseäni. :'D En oikein tiedä mihin tuon sijoittaisin, mutta oisko sun mahdotonta sulattaa että muuttaisi tänne kultaisten sekaan (olen just koirien sivuja siirtelemässä tuonne)?

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Su Heinä 31, 2011 8:36 pm
Kirjoittaja Hawa
Mun tekis ihan hirmuisesti mieli lapinkaisen pentua, mutta en oo varma riittääkö mun aika.. : /

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Ma Elo 01, 2011 4:44 pm
Kirjoittaja Cookiemonster
Täällä olisi kauhia halu ottaa yksi Joikhasin napero Rajattomaan, mutta kun kennelin muutto on edessä ja nuita koiria löytyy tällä hetkellä nytkin ihan tarpeeksi. Että taitaa jäädä tällä kertaa väliin. /:

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Ti Elo 02, 2011 1:12 am
Kirjoittaja Juinttu
HMM
En oikeesti odottanut näin paljoa kiinnotusta. :|
Mutta mutta, sanotaan niin, että nopeat syö hitaat ja pentu lähtee nyt Zellielle, ja sitten varaukset on täynnä. Tosin pistän teidät molemmat varasijalle, jos joku vaikka peruu pennunvarauksen niin jompikumpi teistä saa sen (ja sehän on luonnollisesti Hawa jos molemmat haluaa, sillä hän kysyi ensin...)
Voisin tosin vinkata, että ainakin Vilulle on tulossa lähiaikoina pentuja Joikutassun-kennelnimen alle, sekä Joikhasiin on tulossa pentuja mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella Sellalle ja Uusalle. (;

// Ja jos teitä kiinnostaa, niin mulla olisi myynnissä kaksi suomenlapinkoirapentua aiemmasta pentueesta: uros Beaty of The Beast by Joikhas ja narttu Black Lotus by Joikhas. Mitään huippukisaamista en noiden kanssa vaadi, kunhan pääsisivät kisaamaan ainakin paimennuksessa ja jossain muussa lajissa. Mulla ois myös antaa kuvat.

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Ma Elo 08, 2011 8:15 am
Kirjoittaja Juinttu
Tino sai suoritettua BH-kokeen ja sai terveystulokset: lonkat ovat B/B, kyynärät 0:0 ja silmät ovat täysin terveet.

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Ma Elo 08, 2011 11:59 pm
Kirjoittaja Juinttu
Dudum, vähän tuplapostailen (= piiloupittelen) tätä, että öö. Käviskö syntymäpäiväksi 12. päivä tätä kuuta, eli tämän viikon perjantaina.
Ihan vaan, että nää sitten sais mukaan VLKYn erkkariin, jotta mä saisin kasvattajaryhmän. Teidän ei tarvitse panna tikkua ristiin asian suhteen, mä voin noi tuonne tunkaista.
Niin ja öö, Zellieltä jos sais lähipäivinä sivuja? (:

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Ti Elo 09, 2011 8:59 am
Kirjoittaja sukelluskettu
Käy hyvin!

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Pe Elo 12, 2011 2:28 pm
Kirjoittaja Zellie
Tiia. Eli sä ilmottelet erkkariin?
/ Huppista keikkaa.

Re: Joikhasin kolmannet pörrövauvat!

Lähetetty: Pe Elo 12, 2011 4:16 pm
Kirjoittaja Juinttu
^Juu ilmotan.