saa lukottaa
Lähetetty: Ti Tammi 24, 2012 7:38 pm
Nyt tarjolla olisi myös toisia virtuaalimaailman harvinaisuuksia, bretoneita! Virtuaalimaailmassa tämän rodun edustajia löytyy noin 5, joten nyt kannattaa ehdottomasti tarttua tilaisuuteen. Bretoni on monipuolinen ja energinen harrastuskoira. Se soveltuu loistavasti mihin tahansa linnustukseen kaikenlaisissa maastoissa, sekä toimii apuna myös muun riistan metsästyksessä.
Toivoisin, että pentujen kanssa harrastettaisiin ainakin muutamassa lajissa melko ahkeraan, kuten esimerkiksi kanakoirakoissa ja mejässä. Toivoisin myös, että pentuja käytettäisiin muutamia kertoja näyttelyissä. (jos sinulla on vain käyttökuvat, niin sekin käy!) Tietysti muidenkin lajien harrastaminen on suositeltavaa, sillä bretonit soveltuu moneen lajiin. Lisää kasvatusperiaatteistani voit lukea täältä.
Itselleni jätän yhden pennun ja sen lisäksi otan max. kaksi varausta.
Jacya, La Rouchéttes, uros - Rugged About Adam
----------------------------------------------------------------------

Nyt on vihdoin aika Green Westin ensimmäiselle pentueelle ja rotuna tietenkin länsigöötanmaanpystykorva. Rodun edustajia löytyy virtuaalimaailmasta suunnilleen 10, joten kyseessä on melko harvinainen tarjous. Tämä tarmokas ja eloisa rotu sopii hyvin kotikoiraksi, mutta suuren energiansa ansiosta se on loistava rotu myös harrastuksiin. Göötin kanssa voi harrastaa mm. paimennusta, tokoa, agilityä ja mejää. Myöskin näyttelyuralle ne soveltuvat erinomaisesti.
En vaadi keneltäkään hirveän suurta kisausta. Toivoisin kuitenkin, että kasvattini suorittavat BH-kokeen hyväksytysti ja saavuttavat paimennusvalion arvon. Lisää kasvatusperiaatteistani voit lukea täältä.
Itselleni jätän yhden urospennun ja sen lisäksi varauksia otetaan max. 2. Mulla on antaa muutama gööttikuva jos on tarvetta.
Susityttö, Teräshampaan, narttu - GW After Drop
- ISÄ
- EMÄ

- VARAAJAT 2/3

- VARAAJAT 2/2