Sivu 1/2

syntyneet

Lähetetty: Pe Huhti 06, 2012 7:25 pm
Kirjoittaja rust
RAJUT K-PENTUE
saksanpaimenkoira
syntyvät 24.8.

Emänä toimii Valhe, virallisemmin Lilithia Frosty Nightingale. Valhe on tosi lujahermoinen ja vahvatahtoinen neiti joka ei pelkää mitään, voisinpa väittää jopa uhkarohkeaksi. Riehumisleikit on parasta ikinä ja itsenäisestä luonteestaan huolimatta nauttii yhdessä tekemisestä ja meidän yhteistyö pelaa mainiosti, siitä kielivätkin tittelit BH IPO3 vPVA. Ollaan parin ykköstuloksen päässä vielä käyttövalioudesta, mutta ne pyritään hankkimaan ennen pentueen syntymää.
Isänä oma kasvattini Valo, virallisesti Rajut Itse Valitsen Tieni. Valo on Valheen tapaan vähän itsenäisempi saksanpaimenkoira, ei ole ensimmäisenä vieraita vastassa ovella. Ehdottomasti se on yhden ihmisen koira ja minun viereeni se iltaisin käpertyykin tiukalle kerälle. Me ollaan haalittu kisoista BH IPO3 Jk1, paimennustaipumusta ei Valolla hirveästi ole mutta perusrata ollaan kuitenkin käyty suorittamassa hyväksytysti.

Sekä Valheella että Valolla on suvussaan minulle erityisen tärkeitä koiria, mm. Valheen isänemä on kantanarttuni Dominated Love Slave. Valon emä sen sijaan on Lilithia Dim Los Angeles joka oli muuten vaan rakas!
Suvun yleisyydestä en olisi huolissani ja erityisesti mainioiden käyttölinjaisten sukulinjojensa vuoksi päätin nämä kaksi risteyttää.

Tähän pentueeseen otan varauksia 3-4kpl, "myyntiehdot" ihan samanmoiset kuin porokoirienkin kanssa. Pyrin painottamaan luotettavuutta ja pysyvyyttä.

rust - n. Rajut Killdeer
Susityttö - n. Rajut Kailua
CRISSU - u. Rajut Kerlew

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: La Huhti 14, 2012 11:45 am
Kirjoittaja rust
Nyt olis käyttösakuja ja heille nimiä!

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: La Huhti 14, 2012 8:04 pm
Kirjoittaja Susityttö
Mulle vaikka Rajut Kailua ja narttupupsi :)

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ma Huhti 30, 2012 6:29 pm
Kirjoittaja rust
Kai jollekin mahtuu yksi saksalainen taikka porokoira? :D

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ke Touko 02, 2012 9:00 pm
Kirjoittaja seita
millon nää sakut syntyis? :)

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ke Touko 23, 2012 3:06 pm
Kirjoittaja rust
Oikeestaan riippuu ihan varaajista. :D Yritän saada tolle Valolle ainakin vähän lisää tuloksia eli ei välttämättä ihan heti ainakaan.

// Nostellaas tätä.

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ke Touko 23, 2012 9:06 pm
Kirjoittaja Cookiemonster
Multa vois löytyä mielenkiintoo yhteen sakumaanikkoon tonne Ketunjalkaan, nyt kun sinne voisin hyvin yhden koiruuden tähän väliin ujutella.
Kisailen noidenkin kanssa melko aktiivisesti, nyt kun pienoisen tauon jälkeen palattiin elävien kirjoihin. Etenkin käyttöpuoli on semmonen "tuttu juttu".
Joten sinne lähdettäisiin uudenkin tulokkaan kanssa, jos meille yhden sakulapsen suot? (:
Ihan PK -lajeista lähdettäisiin ekana metsästämään sitä hyväksyttyä BH -tulosta ja siitä varmaan suojelussa kisaamaan jatkossa.
TOKOakin voitaisiin lähteä yrittämään ja katottais, miten se lähtisi käyntiin.

Toki näyttelyissäkin pyörähdettäisiin välillä nappailemassa tuloksia, mutta pääsääntöisesti kallistuttaisiin tonne käyttöpuolelle.

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: To Touko 24, 2012 11:01 am
Kirjoittaja rust
Ketunjalkaankin voi mieluusti lähteä yksi lapsukainen. :) Siitä vaan valitsemaan nimeä ja sukupuolta, jos nimistä ei löydy mieluisaa niin noita löytyy kyllä lisääkin.

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: To Touko 24, 2012 11:16 am
Kirjoittaja Cookiemonster
Uros vois lähtee meille ja nimeks napattaisiin toi Rajut Kerlew.

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2012 4:21 pm
Kirjoittaja rust
Anteeksi varaajille kun tää on päässyt unohtumaan! Toivottavasti olette vielä kiinnostuneita pennuista. :) Vielä mahtuisi näillä näkymin yksi varaaja sakupentueeseen ja kolme porokoirapentueeseen.

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2012 5:45 pm
Kirjoittaja Cookiemonster
Täällä ollaan ainakin vielä sakulapsesta vallan kiinnostuneita! Eikai muuten ole pahaksi, jos tuleva nassikka muuttaisikin Ketunjalan sijaan pienempään kenneliini vom Sauer Regeniin? (:

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2012 5:53 pm
Kirjoittaja rust
Ei ole pahitteeksi päästä rotutovereiden seuraan. :) Kiva että löytyy edelleen kiinnostusta!

Mitenkäs Susityttö?

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ti Heinä 31, 2012 8:31 am
Kirjoittaja Susityttö
Joo kyllä mulle pentu mahtuu.

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ke Elo 15, 2012 12:55 pm
Kirjoittaja rust
Hyvä juttu! Olisko ehdotuksia syntymäpäivän suhteen?

Re: Rajut J- ja K-pentueet (porokoiria ja käyttösakuja)

Lähetetty: Ke Elo 15, 2012 8:39 pm
Kirjoittaja Cookiemonster
Mulle käy melkeen mikä tahansa, Mut ite ehdottelisin kumminkin vielä tälle elokuulle pentueen syntymäpvää.
-> Sopiskos kenellekään muulle ensviikon päivistä joku? (20 - 26.8)