Sivu 1/3

Bordercolliet à la Kemroes

Lähetetty: Su Touko 06, 2012 12:57 pm
Kirjoittaja Sparkle
01.07.13 Kesäasua! Meillähän nää vissiin vaihtuvat tiheään. :mrgreen: Hetkeen ei sit tulekaan vinguttua uusia asuja, nyt alkaa olla ulkoasua joka vuodenajalle. Kiitos tuoreimmasta Nealle!

Nykyään pidämme punkkaa tässä osoitteessa. Ulkoasu vaihtui viimeisimmän kerran ihan hiljattain, ja taas muistojen arkkuun on siirtynyt yksi uusi leiska. Tällä kertaa sivujamme kaunistaa Nean ihana taideteos!
Kemroes on melko pitkälle laajentunut bordercolliekennel. Meille tulee pentueita varmaan useammin mitä kysyntää tälle rodulle edes löytyisi! Perustelen nopeaa pentuetahtia sillä, että tämän suuren rodun kanta uusiutuu nopeasti, ja näin ollen myös uusia linjoja rotuun kaivataan lähes jatkuvasti (ainakin omalla kohdallani). Kemroesissa korostankin erityisesti sukutaulun puhtautta hyvin vahvasti - haluan kasvattieni sukutaulujen olevan tasaisia ja harvinaisia. Toisinaan tehdään poikkeuksia, mutta tämä tasasukuisuuden ajatus tuli itselläni varsinaiseksi vaalittavaksi tavoitteeksi vasta vuodenvaihteessa 2013.
Pentuja luovutan melkeinpä kotiin kuin kotiin aina niiden perussääntöjen mukaan. Toivon, että ottaessasi pennun, jaksat myös kisauttaa sen loppuun - ei ole väliä, viekö tämä 2 kuukautta vai 2 vuotta, kunhan näen koiran sivulta aina tilanteen olevan hallussa. Kasvattieni mukaan lähtee lähes poikkeuksetta aina jalostusoikeus, mitä ei kuitenkaan ole pakko täyttää.
Pyrin myös sijoittamaan pentuja kiinnostuneisiin sijoituskoteihin aina silloin tällöin.

// Kemroesin (ja samalla Nandyhillin ja Bellspockin) toiminta on päättynyt syksyllä 2013. Kiitän kaikkia lämpimästi yhteistyöstä ja keltanokan auttamisesta. Virtuaalikennelieni sivut poistuivat netistä 16.2.2014.

Re: Kemroes /virtuaaliset bortsut ja belgit

Lähetetty: Ti Touko 08, 2012 10:47 am
Kirjoittaja Danay
Rumoer Attaboyn sivuilla lukee, että omistaisin sen Rumoer Aischa-nimisen siskon, vaikka oikea omistajahan on Deneo c;

Re: Kemroes /virtuaaliset bortsut ja belgit

Lähetetty: Ti Touko 08, 2012 2:33 pm
Kirjoittaja Sparkle
:D Haa. Täytyypä korjata! Kiitos.

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Pe Syys 28, 2012 8:27 pm
Kirjoittaja Sparkle
Upingggg! Uusi ulkoasu! :)

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: La Syys 29, 2012 2:32 pm
Kirjoittaja Spunky
Oli pakko tulla suitsuttamaan tuota Kirsin ulkoasua! Erittäin kaunis ja tunnelmallinen.

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: La Syys 29, 2012 6:19 pm
Kirjoittaja seita
MÄ HALUUN FOCUSREFLEX-PENNUN

mut mäkin tykkään ihan hirveesti tästä ulkoasusta! ihanan syksyinen.

Breckin sivuilla lukee että mun pennun nimi olis Rumoer Bree vaikka se on Bijou :C

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: La Syys 29, 2012 10:25 pm
Kirjoittaja Sparkle
Kiiiiiitoksia ulkoasukehuista! Mäkin tykkään tästä ihan älyttömästi, ehdottomasti Kemroesin paras tähän mennessä.

Ja niin voi anteeks, mitä mä oon oikein sotkenut. :D Pitääpäs tuota tsekata vielä. Ja voi kuule, mäkin oon hirrrrrveän innoissani focusreflexeistä, niin mahti yhdistelmä! Eikä se ookaan enää kuin vain yhden 1-tuloksen päässä.. ;)

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Su Syys 30, 2012 10:32 pm
Kirjoittaja horros
Onko siulla vielä tilaa yhdelle varaajalle Nagan ja Bo'n pentueeseen? :D

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Ma Loka 01, 2012 6:51 am
Kirjoittaja Sparkle
On! :) Sitten se oiskin täynnä. En oo jaksanut metsästellä kolmatta, oon ajatellut vaan että hyvin menis kahdellakin. Mut sulle ehdottomasti se viimenen napero!
Täältä tuo Xena-pentue, nimeä vaan valkkaamaan.

+ Serranopupelot, Jännä x Zip. Ei ketäään kiinnostais? ;)

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Ma Loka 01, 2012 7:47 am
Kirjoittaja horros
Pan esittäytyy.

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Ma Loka 01, 2012 1:29 pm
Kirjoittaja Eros
Ihmettelin kauheesti että onpa tutun näköinen ulkka, kunnes tajusin että tämä on se uusi versio. :mrgreen: Mutta joo, hienolta näyttää kaikin puolin.

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Ma Loka 01, 2012 2:32 pm
Kirjoittaja Sparkle
horrokselle kiitoksia, napsin tuon tuonne topaan! Ootellaan vaan, että Naga saa vielä sen viimesen pavin ykkösensä.

Eros, joo, tässä tää nyt ois! :mrgreen:

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Ma Loka 01, 2012 6:18 pm
Kirjoittaja horros
Ei Naga saa koskaan... :D Sillä on jokin taantuma ja Chevr on kironnut sen siitä alimpaan helvettiin.

Re: Kemroes /virtuaaliset borterikolliet

Lähetetty: Ma Loka 01, 2012 7:36 pm
Kirjoittaja Sparkle
Noni, se on joskus ihan tuttua täälläkin! :D Jos ei nyt tässä parin ajan sisään nappaa niin katotaan sitten jos sen pentueen antais tulla heti.

Re: Kemroesin keskuudessa alkoi pyry ja myräkkä

Lähetetty: La Joulu 22, 2012 7:52 pm
Kirjoittaja Sparkle
Talvi on astunut myös Kemroäässiin!