Sivu 1/2
Rajut M-käyttösakut keväälle (nimiä!)
Lähetetty: Ma Tammi 14, 2013 1:31 pm
Kirjoittaja rust
Pentueen kummallakaan vanhemmalla ei ole sukua virtuaalimaailmassa eli tästä uutta verta jalostukseen. :) Lapsoset ovat käyttölinjaisia ja toivoisinkin, ettei pennuilla käytettäisi ihan selkeästi näyttölinjaisen koiran kuvia. Tulevilta pennunomistajilta toivon jonkunlaista aktiivisuutta kisakentillä, etenkin käyttölajeissa kuten palveluskoirakokeet. Pk:ssa toivon tavoitteellista kisautusta eli tähtäimessä KVA. En kuitenkaan vaadi mitään yliaktiivista kisautusta, kunhan näen, ettei koiraa ole unohdettu.
Pentue tulee olemaan
Rajutin M-pentue ja syntymäajankohdaksi olen miettinyt alkukevättä, jotta saan tulevaa emääkin kisattua enemmän.
Isä Max von Trollgipfel "Max" RH-T A RH-F A BH vFIN KVA vPVA. Näyttelytuloksia väliltä H-ERI. Evm.-sukuinen norjantuonti, jonka suvusta löytyy menestyneitä saksalaisia ja norjalaisia käyttökoiria. Max on jollain tapaa erityisen rakas virtuaalikoiraksi ja sillä on aivan palava into työntekoon. Max on vahvaluonteinen ja nopeasti oppiva uros, joka tulee toimeen kaikkien kanssa.
Emä Cherokee Rose v.d. Hochvogel "Alva" BH IPO2 RH-FL A RH-F A vPVA. Näyttelytuloksia H-EH. Ennen pentuetta jatketaan aktiivisesti kisautusta etenkin pk-kokeissa ja pyritään voittajaluokkaan. Alva on evm.-sukuinen saksantuonti, jonka suvusta löytyy saksalaisten käyttökoirien lisäksi myös ruotsalaista verta. Alva on rauhallinen ja keskittymiskykyinen paketti joka on kuitenkin treenatessa silkkaa tulta ja tappuraa. Tyttö tulee myöskin toimeen lähes kaikkien kanssa ja on hyvin ihmisläheinen tapaus.
Varaukset
n.
Rajut Matala Taivas / rust, Rajut
u.
Rajut Myrskypääsky / Kirsi, Lilithia
n.
Rajut Moskovan Valot / elena, Wreik
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Ma Tammi 14, 2013 1:54 pm
Kirjoittaja Kirsi
Mulleeeh Liliin! Oon kännykällä joten en osaa sanoa vielä mitään muuta järkevää. Paitsi jalostuksee tulee niinku aina.
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Ma Tammi 14, 2013 3:56 pm
Kirjoittaja rust
Jeee, sulle lähtee kyllä. :D Tiiän sun kisautukset ym. niin ei tarvii muuta oikeestaan ilmotella kuin sukupuoli ja nimi aikanaan. Mietiskelen noita nimiä vielä et haluunko teemailla vai mennäänkö vaan kirjaimella.
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Ma Tammi 14, 2013 4:03 pm
Kirjoittaja Kisse
Voi ku ihanat vanhemmat! <3_<3
Jos tuo pentue tosiaan joskus alkukeväälle, eli siis ei ensi viikolle, niin voisikohan siitä sitten lähteä meille yksi pentu,
ZeitBombeen?
Yritän tässä saada nuo koirat nyt kisattua loppuun ensin...
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Ma Tammi 14, 2013 4:06 pm
Kirjoittaja Kisse
Juu ja kisautuksesta sen verran että tossa ois pari kisanäyttöä:
Roope ja
Riko eli käyttöä, paimennusta ja tokoa tultaisiin kisaamaan.

Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Ma Tammi 14, 2013 6:06 pm
Kirjoittaja Kirsi
Tietkö, mä olin kokonaan unohtanut ton edellisen pentueen uroksen. Aloin tässä kelaa, että hetkinen, enkö just oo ottanut saku-uroksen ja sit muistin et hemmetti, otinhan mä Hulttion Gedin jälkeläisen sulta ja laitoin sille vielä Ricin kuvat. :-D Sori, en ymmärrä miten mä olin unohtanut sen kokonaan. Mutta nyt se on kisakoodeissa, pitää alkaa kisaamaan sen kanssa oikein teholla.
Mutta kyllä mä tästäkin otan. Ja otan taas uroksen, niin saan parittaa sen
Kalyalle joskus ja saan hienoja tasasukusia pentuja.

Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Ti Tammi 15, 2013 4:50 pm
Kirjoittaja rust
Kisse, tosiaan alkukeväälle on sijoittumassa. En valitettavasti ihan vakuuttunut, mutta ehkäpä seuraavasta pentueesta joka sijoittuu vähän myöhemmälle keväälle, kun olet saanut noita edellisiä koiria kisattua pois alta? :) Tulen infoamaan siitäkin täällä kevään aikana. Mulla on päätynyt noita kasvatteja aika paljon lopulta kodinvaihtajiksi tai unohtuneet nurkkaan kiinnostuksen loputtua, joten pyrin pelaamaan aika varman päälle näiden kanssa!
Kirsi, eipä tuo mitään! :D Kyllä sitä ehtii. Näin sivukysymyksenä, onko sulla tulossa Liliin pentuja lähiaikoina?
// Sony x Louve näyttää hienolta! Mietiskelin vaan kun tarviin kohta varmaan jotain urosvahvistusta laumaan ja Lilithialainen kiinnostaa aina.
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Ti Tammi 15, 2013 5:04 pm
Kirjoittaja Kirsi
Todennäkösesti seuraava tulee olemaan
Sony x
Louve.
Falcon olisi myös valmis, mutta tuolle ei mulla oo itellä narttua, joten pitäisi löytää pitkä ja harvasukuinen narttu muualta.
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: Pe Tammi 18, 2013 5:45 pm
Kirjoittaja rust
Alvasta vPVA! Vielä olisi pari pentua varattavissa.
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle
Lähetetty: La Tammi 19, 2013 2:50 pm
Kirjoittaja elena
Mistä näitä käyttösakuja oikein tulee? Mulla kiinnostais kyllä tosi paljon, etenkin kun toi ajankohta ei ole ihan kovin lähiaikoina. Mun virtuaalikoiratilanne on tällä hetkellä se, että aktiivisessa kisautuksessa on about neljä koiraa, kun kaikki muut on jo kisattu valmiiksi. :D Eli jos mulle lähtis tästä pentu
Wreikiin? Tonne on nyt ens viikolla tulossa kahden edellisen sakun lisäksi kolmas. Pääsis pentu tosiaan saman tien sitten kisakentille kuten tossa äsken jo mainitsin. Kisanäyttöä voi katella tuolta Wreikin koirilta, kuten myös
Whitbackin koirilta. :) Päälajeiksi tulis, kuten muillekin, pk, paimennus, toko, agility ja mahdollisesti myös näyttelyt.
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle (nimiä!)
Lähetetty: Ti Maalis 05, 2013 6:22 pm
Kirjoittaja rust
Nokun musta tuntuu ettei käyttösakuja oo hetkeen tullut mistään! Mutta totta kai sinulle lähtee pentu. :) Yritän miettiä kovasti nimiä mutta toistaiseksi ei vielä mitään ideaa, joten niitä saa vielä odotella.
// Ylöspäin, nämä alkaa olemaan pian ajankohtaisia. Vielä voisi lähteä yksi pentu jollekin lupaavaan kotiin. Nimiä lupaan laittaa tämän viikon aikana. :)
/// Nyt on nimiä!
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle (nimiä!)
Lähetetty: Ti Maalis 05, 2013 8:08 pm
Kirjoittaja Kirsi
Myrskypääsky!!
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle (nimiä!)
Lähetetty: Ke Maalis 06, 2013 8:56 am
Kirjoittaja elena
Mulle Moskovan Valot! Sivuja saat sitten multa vasta ens viikolla, kun lähden loppuviikoksi reissuun eikä ole siis konetta mukana. :)
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle (nimiä!)
Lähetetty: Ke Maalis 06, 2013 5:20 pm
Kirjoittaja rust
Nimet selvät!
elena, sivuilla ei oo kiirettä kun mitään synttäripäivääkään ei olla vielä sovittu. :) Katellaan sitä ens viikolla. Mutta tuliko sulle uros vai narttu?
Re: Rajut M-käyttösakut keväälle (nimiä!)
Lähetetty: Ke Maalis 13, 2013 1:32 pm
Kirjoittaja elena
Sukupuolesta en vielä tiiä, ilmottelen kunhan löydän sopivat kuvat.
