Sorsakadon A-pentue (flätti)
Lähetetty: Ma Elo 10, 2015 4:54 pm
Koska halusin jotain uutta ja hienoa niin siitä syntyi Sorsakadon. Pentujen lukumäärä, sukupuolet ja terveystulokset on arvottu jo etukäteen eikä niitä voi muuttaa. Tämän lisäksi pennuille on arvottu kolme luonteenpiirrettä ja pennuille on suositeltavaa kirjoittaa luonteet. Luonteiden ei tarvitse olla pitkiä ja lupaudun kirjoittamaan kasvateilleni luonteet, jos se siitä on kiinni. Pennuilla haluan kisattavan NOU1-tuloksen, jos niiden kanssa ei kisata niin toivoisin sivulle vaikka jonkinlaista päiväkirjaa, josta näkee pentujen olevan hengissä. Näyttelytulokset +, mutta eivät pakollisia - kasvattini voivat olla myös täysin kuvattomia tai rakennekuvattomia. Minulle tärkeää on, että omilla koirillani on yksi laji, josta ne kisataan valioksi. Muut lajit ovat vain plussaa. Pennut joille ei löydy kiinnostunutta ottajaa menevät evm. omistajille.
Emä: BH Vk3 Ek2 Jk1 vFIN KVA & NVA TK2 Gendarme's Tanwy Sienna
Wiennalla on kolme sisarusta, joista kaksi kuollut ja Gemma asustaa Deneolla. Sisaruksista ei tietojeni mukaan ole ketään käytetty jalostukseen. Huippu kisakaveri ja erityisesti pk-koirana hieno. Ei mikään näyttelytähti.
Isä: BH Jk3 vFIN KVA RH-E TK3 vGERJM-12 & -14 vJM-13 vFIN & vGER JVA vPFRAW-12 vPSWEW-12 vPEUW-12 vPFINW-12 vPPOHJW-12 vPEUW-13 vPFRAW-14 vPITW-14 vFIN, vFRA, vSWE, vDK, vIT & vKANS PMVA Avénless Hi-Five
Hilari on kolmen pennun pentueesta, josta ei taida enää yhtäkään olla aktiivisena eikä niitä ole käytetty jalostukseen. 1-polvinen ruskea flättiuros, joka on pärjännyt niin käytössä kuin näytössä. Ei mikään paras kisakaveri, mutta ei se huonokaan ole.
Varaukset: 2/6 (2 ei jalostuskäyttöön)
Veera, uros L: A/A, K: 0:0, P: 0/0, S: ok (ihmisrakas, hyvä noutamaan, hyväntahtoinen)
Pammee, narttu Sorsakadon Anna Kaikkes Vaan Älä Periksi "Piitu" L: B/B, K: 0:0, P: 0/0, S: ok (haluaa päästä helpolla, vauhdikas, ihmisrakas)
narttu2 L: A/A, K: 0:0, P: 0/0, S: lievä distichiasis (hieman pehmeä, rauhallinen, miellyttämishaluinen)
narttu3 etsii mahdollisesti sijoituskotia L: A/A, K: 0:0, P: 0/0, S: kohtalainen distichiasis (hyväntahtoinen, hyvä noutamaan, rauhallinen)
narttu4 L: A/D, K: 0:0, P: 0/0, S: lievä distichiasis (kiltti, hieman pehmeä, tehokas treenikaveri) ei jalostuskäyttöön
narttu5 L: C/B, K: 0:0, P: 1/0, S: lievä distichiasis (tehokas treenikaveri, aavistuksen pidättyväinen, haluaa päästä helpolla) ei jalostuskäyttöön
Nimet (A:lla alkavat sanonnat yms):
Sorsakadon Aikainen Lintu Madon Nappaa
Sorsakadon Aika Parantaa Haavat
Sorsakadon Ajaa Kuin Käärmettä Pyssyyn
Sorsakadon Ahneella on Paskanen Loppu
Sorsakadon Aina Roiskuu Kun Rapataan
Sorsakadon Aamun Torkku, Illan Virkku
Sorsakadon Ahkeruus Kovankin Onnen Voittaa
Sorsakadon Aidan Takana Ruohokin On Vihreämpää
Sorsakadon Alku Aina Hankalaa, Lopussa Kiitos Seisoo
Sorsakadon Arka Mies Ei Saa Kaunista Vaimoa
Sorsakadon Ase Miestä Myöten
Sorsakadon Asiakas On Aina Oikeassa
Sorsakadon Auta Miestä Mäessä
Sorsakadon Autuaita Ovat Puupäät Sillä He Eivät Huku
Sorsakadon Aika Aikaansa Kutakin
Sorsakadon Antaa Tulla Lunta Tupaan
Sorsakadon Asia Kun Pitkistyy Niin Se Mutkistuu
Sorsakadon Asialla On Kaksi Puolta
Sorsakadon Aina Vaivainen Valittaa