Nandyhilliläisiä belgilapsia
Lähetetty: Su Huhti 26, 2020 1:42 pm
Nandyhill on joulukuussa 2012 perustettu virtuaalikennel, jonka kasvatusrotuina ovat alusta asti olleet belgianpaimenkoirat ja australianpaimenkoirat. Tällä hetkellä kennel on kuitenkin sivuton, oltuaan pikkutauolla jo jonkin aikaa. Nandyhillin kasvatteja voit tutkiskella täällä. Toivon näille pennuille aktiiviset kodit, joissa koira ei jää pelkäksi koristeeksi, vaan pääsee silloin tällöin näyttäytymään käyttö- tai näyttöpuolella. Näistä on varmasti myös jalostusmateriaaliksi!
Karmivan Salaisuussieppari <3 Five O'Clock World with Cannibal Kids
Pentueen isä Silli sijoittui Vuoden junioriksi 2019 näyttelyiden saralla, eikä ihme. En aivan tällaista jymymenestystä odottanut silloin, kun Sillin kotiin kannoin Nandyhillin tulevaisuutta kantamaan. Silli on komea, kevytrakenteinen groenendael-uros, joka on show-menestyksensä rinnalla käyttövalioitunut IPO:ssa ja tokoillut tiensä voittajaluokkaan. Uroksesta olisi varmasti vaikka mihin, kunhan omistajalla olisi enemmän aikaa kisailla.
Pentueen emä Femma on kevytturkkinen tervueren, joka sekin on saanut kunniaa kauneudestaan, joskin enemmän erikoistuen käyttölajeissa. Femma on saavuttanut mm. yleispoliisikoiravaliouden, joka on varsin mittava ja arvostettava saavutus! Femman molemmat vanhemmat ovat tervueren-karvamuunnosta, Silli taas tulee groenendael-linjoista.
Pentue tulee olemaan tasasukuinen, 2-polvinen, ja syntyvät pennut voivat olla joko groenendael- tai tervueren-karvamuunnosta.
Varaukset
Varauksia otetaan korkeintaan 4 kappaletta. Pentueen syntymäaika lienee toukokuun puolella.
n. Nandyhill Belle of the Baah, om. Sparkle (Nandyhill)
u. Nandyhill Baa-hind the Scenes, om. DeeHukka (Adalwolf)
u. Nandyhill Home For The Baa-lidays, om. Deneo (Standby's)
u. Nandyhill Baa-ck in Time, om. Mel (Lost Renegades)
Syntymäpäivä 29.4.2020
Nimiteema
Nandyhill To Bleat or Not to Bleat
Nandyhill Going Off the Sheep End
Nandyhill Can't Live Without Ewe
Nandyhill 15 Muttons Of Fame
Nandyhill Mistaken Identi-Sheep
Nandyhill Beauty and the Bleats
Nandyhill Oh The Ewemanity
Nandyhill Wish You Were Shear