Sivu 1/2

Hillfield B-pehkot - syntyneet

Lähetetty: To Tammi 22, 2009 6:17 pm
Kirjoittaja Lania
Kuva

Elikkä näin siis, olemme miettineet ensikuuksi syntyviksi Hillfieldin B-pentuetta, rotuna tällä kertaa toimii pitkäkarvainen collie. Pentueen koon tulemme pitämään nyt melko pienimuotoisena, sillä pentueen isältä löytyy ennestään toinen pentue. Otamme siis enintään 3 varaajaa tälle pentueelle. Pentue tulisi siis syntymään ensikuussa, luultavimmin puolenvälin mailla, riippuen kuinka varaajat saadaan kasaan. Jos ei löydy kuvia, voisin yrittää ehtiä Turun KV'sta kuvata. Jos joku on kiinnostunut mahdollisesti sijoituspennusta, niin voimme sijoittaa joko uroksen taikka nartun, jolloin voin myös autella kisautuksessa.

Sitten hieman pentueen isästä,
BH Jk2 Hk3 vFIN KVA Tk4 vFIN TVA VAVA VPVA vFBV vLT & vBEL & vSWE & vGBR & vCA & vFIN MVA vMV-08 vV-08 Wolftame's Fabled Destiny.
Ledellä on mennyt melkoisen hyvin sekä näyttö - että käyttöpuolella. Lede on siis saanut yhteensä 8xSERTin sekä kaksi kertaa myös voittajatittelin. Lede on valioitunut agilitystä, tottelevaisuudesta sekä flyballista. Ledellä on myös koiratanssista 86p. ja vesipelastuksesta ALOsta yksi I-palkinto. Luonteeltaan tämä herra on erittäin rohkea ja hyvä harrastuskaveri.

Emänä pentueelle tulisi toimimaan evm. narttu sillä pentueen isällä kuitenkin on hieman sukua ja yksi pentue ennestään.
Emä on siis Linewaist Olanro Bine (evm.)

Varaajat [3/3]
Lania - uros - Hillfield Bust Hammer
Jerry - uros - Hillfield Breaking Distance
Hobu - narttu - Hillfield Biasing Voltage

Alle saa siis laittaa melko vapaamuotoista juttua, olisi kuitenkin hyvä että kertoisin minne pentu pääsisi, näyttäisit hieman sivu - ja kisanäyttöä sekä kertoilisit hieman tulevaisuudensuunnitelmista.

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: To Tammi 22, 2009 8:22 pm
Kirjoittaja Twiggy
Mimmuhan multa jossain vaiheessa kyseli et otanko tästä pentueesta. Laita nyt kuitenkin alustava mulle, vaikka silloin sanoin ottavani. En vaan oikeen oo ihan varma päätöksestäni vielä, kun mulla on noita uusia koiria taas sellanen määrä. Uros, Hillfield Breaking Distance ;)

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: To Tammi 22, 2009 9:00 pm
Kirjoittaja Lania
^ Aaa, Mimmu ei olekaan maininnut mulle mitään :'D Mutta tietty laitan sulle alustavan, ehdottomasti sulle kyllä pentu lähtis (;

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: La Tammi 24, 2009 10:18 pm
Kirjoittaja Lania
1 varaaja vielä?

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: Ke Tammi 28, 2009 5:12 pm
Kirjoittaja Eve
Olisin ehkä kiinnostunut ottamaan narttupennun tästä. Miettisin kuitenkin vielä vähän. Kyselisin myös tuon evm-emän väriä, jos se olisi merle, mulla löytyis melkoisen hyvät kuvat nartulle. Mut mietiskelen vielä hetken ja tulen sitte kirjoittamaan.

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 4:43 pm
Kirjoittaja Spiegel
Minä puolestani himoitsisin pehkovaavia Tulenkertomaan, siellä kun ei vielä pehkoja ole kuin tuo yksi, vaikka se on toinen kasvatusrotu. Rakastavan ja elinikäisen kodin saisi satavarmasti.

Kisanäyttöä en suosittele sivuilta katsomaan, sillä varmaankin kaikki kalentereista ovat pahasti päivittämättä - sen sijaan toisen kennelimme, Etälaulun, Vihdalta ja Riviltä voi kisautusta tutkia, näillä ovat kalenterit parhaiten ajan tasalla.
Pennun kanssa tulisimme aloittamaan kisaamisen näyttelyissä, vesipelastuksessa, paimennuksessa ja pk-lajeissa, myöhemmin mitä luultavimmin myös agilityssä ja tokossa (jahka nykyiset koirat siirtyvät luokissa ylemmäs). Pyrin kisauttamaan koiriamme mahdollisimman aktiivisesti niille valituissa lajeissa, joten pennun kanssa tultaisiin tekemään samoin.

Kuviksi ajattelin tämän koiran kuvia mutta en ole aivan varma sukupuolesta. (Oletan kuitenkin tuon olevan uros, ja luultavasti, jos meille pentu lähtisi, sukupuoli olisi joka tapauksessa uros.) Asia selkis.

Saa kysellä ja varmistella tarkemmin, vastailen mielelläni (:

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 4:53 pm
Kirjoittaja Mona
Spiegel kirjoitti:Kuviksi ajattelin tämän koiran kuvia mutta en ole aivan varma sukupuolesta. Oletan kuitenkin tuon olevan uros, ja luultavasti, jos meille pentu lähtisi, sukupuoli olisi joka tapauksessa uros.
Mulla on ollut tuolta luvat viime vuoden keväältä asti ja itse asiassa olen käyttänyt juuri tuon koiran kuvia ennen kuin vaihdoin ne parempiin. En ole käyttämässä tuolta kuvia ellei sinne ilmesty parempia, joten voit minun puolesta käyttää vapaasti noita mitä nyt on sivulla.

Tuo koira on btw narttu :>

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 4:54 pm
Kirjoittaja Spiegel
Mona kirjoitti:
Spiegel kirjoitti:Kuviksi ajattelin tämän koiran kuvia mutta en ole aivan varma sukupuolesta. Oletan kuitenkin tuon olevan uros, ja luultavasti, jos meille pentu lähtisi, sukupuoli olisi joka tapauksessa uros.
Mulla on ollut tuolta luvat viime vuoden keväältä asti ja itse asiassa olen käyttänyt juuri tuon koiran kuvia ennen kuin vaihdoin ne parempiin. En ole käyttämässä tuolta kuvia ellei sinne ilmesty parempia, joten voit minun puolesta käyttää vapaasti noita mitä nyt on sivulla.

Tuo koira on btw narttu :>
Ai jaa, kiitokset kumminkin :)

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2009 3:10 pm
Kirjoittaja Hobu
Mie olisin kiinnostunut narttu pehkopallerosta Borderskyhin Sofin kaveriksi edustamaan pehkoja. Aktiivista kisautusta saisi. Ja kuvatkin mulla on jo valmiina. Kisanäytöksi voin antaa Rhon.

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: La Tammi 31, 2009 11:24 am
Kirjoittaja Lania
^ Hhhmm, pistitte minulle ja Mimmulle todella pahan paikan kummalle pentu lähtee, koska valitettavasti emme voi venyttää pennun ottajia neljään asti, kolme on se ihan maksimi. Olemme nyt mietiskelleet ja valitsimme nyt Hobun, sillä hänen kisanäyttönsä näyttää hituc paremmalta ja minullakin on erittäin hyvää kokemusta Hobulle pennun antamisesta, kun tiedän sen saavan erittäin hyvän ja myöskin aktiivisen kodin. Spiegelille olisimme mielellämme myös pennun antaneet, varmasti olisi päässyt myös hyvään kotiin, mutta näin nyt tällä kertaa :\.

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: La Tammi 31, 2009 4:41 pm
Kirjoittaja Hobu
Oi ihanaa saada tästä pentu. Mie voisin ottaa nimeksi Hillfield Biasing Voltage.

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: Su Helmi 08, 2009 11:06 am
Kirjoittaja Lania
Ledelle ollaan saatu nyt tavoitteet saavutettua, elikkä vFIN KVA'n ja VPVA'n arvot on nyt tavoitettu ja pentueen syntymäpäivää varmasti voisi alkaa mietiskelemään. Mites olisi jopa niinkin aikaisin kuin ystävänpäivänä 14.02.?

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: Su Helmi 08, 2009 1:09 pm
Kirjoittaja Hobu
Mulle käy toi syntymäaika.

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: Ti Helmi 10, 2009 12:49 am
Kirjoittaja Twiggy
Luca :)

Re: Hillfield B-pehkot

Lähetetty: Ti Helmi 10, 2009 7:52 am
Kirjoittaja Lania
^ Jerrylle suuri kiitos sivuista (: