


Kairankuiskeeseen olisi tulossa taas tänä keväänä apso vauvoja. Suloisia lattiamoppeja, joiden turkin alta paljastuu terverakenteinen ja todellinen Koira isolla koolla. Kokoa ei apsolle ole turhan paljon siunaantunut, mutta puuttuva koko korvaataan suurella egolla. Apso osaa ottaa ilon irti elämästä, mutta rauhoittuminenkin onnistuu. Kun sinä menet, apsokin on aina valmis lähtemään, mutta jos sinä et vain jaksa touhuta mahdottomasti, ei apsokaan sitä vaadi. Pienestä koostaan huolimatta apso on reipas lenkkikaveri joka ei väsy pitkilläkään lenkeillä helposti. Turkkia apsolta löytyy, mutta turkista huolimatta harrastaminen onnistuu, kunhan usein hyvinkin itsepäisen apson luonnetta jaksaa ymmärtää ja tajuaa, että vaikka apso rakastaisikin sinua kuinka paljon, se ei siitä huolimatta ole valmis tekemään vain sinun takiasi erilaisia asioita. Se tekee kaiken vain itsensä vuoksi, siksi, että se saisi itse mahdollisimman suuren hyödyn. Mikään ei kuitenkaan ole suloisempaa kuin apso joka katsoo pitkien ripsiensä alta suklaasilmillään kiero ilme naamallaan valmiina säntäämään karkuun jos astut askeleenkin lähemmäs. Luonnetta apsosta ei puutu, se on parhaimmillaan mitä upein ystävä ja aina innokas lenkkikaveri!
Pentue olisi Kairankuiskeen neljäs, apsopentueista toinen ja E-pentue. Pennut myydään vain hyviin koteihin, joissa kisataan edes jonkin verran. Kuvia on mahdollista saada mukaan, jos omia ei löydy. Sijoituskoiria en itse laita, mutta jätän itselleni yhden apson tulevaisuuden varalle. Pentueeseen otan korkeintaan kaksi varausta, mutta yksikin riittää pentueen syntymiseen oman varaukseni lisäksi.
Isäksi on siis tulossa TK2, FIN, CA, GBR, N, BEL, SWE, LT, DK, KRE & LUX MVA BH LTW-08 vMV-08 vNW-08 vBELW-08 vCAW-08 vKREW-08 VV-08 Kairankuiskeen Bilettäjä eli tuttavallisemmin vain Leevi. Leeviltä löytyy sukua ja sen emä on oma koirani Kertakaikkisen Salainen Vaahtopää, eli Hilda, joka on pikku hiljaa jäämässä eläkkeelle saavutettuaan hienosti ensimmäisenä virtuaaliapsona toko- ja agilityvalion arvon. Leevin isäkin on hyvin menestynyt mutta jo vihreämmille niityille kirmaamaan siirtynyt Tervaleijonan Party Boy. Luonteeltaan Leevi on vähemmän itsepäinen kuin apsot useimmiten ovat ja siksikin hyvin mukava harrastuskaveri, Leeviltäkin löytyy kuitenkin se pippurisempi puoli, jonka se näyttää esim. vieraille, jotka yrittävät suoraan tulla rapsuttelemaan sitä ilman, että antaa Leevin ensin itse vähän tutustua.
Emänä olisi BH vNW-08 vLATW-08 vBELW-08 vKREW-08 vV-08 Dicain It's So Easy, joka on pärjännyt näyttelyissä oikein hyvin. Se on yhtä sertiä vaille Suomen muotovalio, jonka jälkeen siitä tulisi myös muutamien muiden maiden valio. Sanin kanssa ollaan aloiteltu oikein hyvin tuloksin kisauraa myös muissa lajeissa. Sani on reipas ja pirteä apsotyttö, joka pitää ihmisistä ja eläimistä eikä heittäydy epäluuloiseksi vieraidenkaan ihmisten rapsutellessa sitä.
Varatessasi pentua kerro, minne se olisi tulossa, millaiseen kotiin, kisaussuunnitelmia ja mahdollisia muita suunnitelmia, sukupuoli ja kuvat. Minultakin siis löytyy kuvia mikäli omia ei ole.
Varaukset 1/3
Elina, Kairankuiskeen, Erämaan Henkäys, narttu
Joana, Breathtaking, Erämaan Tahtiin, uros
Nimiä
Kairankuiskeen...
Erämaan Kulkuri
Erämaan Noita
Erämaan Ujellus
Erämaan Kutsu
Erämaan Kuiske
Erämaan Taika
Erämaan Tuiske
Erämaan Tahtiin JOANA
Erämaan Vastaus
Erämaan Henkäys ELINA
Erämaan Rauha
Erämaan Neito
Erämaan Herra
Erämaan... (joku muu, mikä?)