Sivu 1/4

Lukkoon

Lähetetty: Pe Helmi 20, 2009 6:30 pm
Kirjoittaja Kirsi
Kuva Kuva
Kaikki kuvat (c) Bohemia Sirague

Nyt olisi ainutlaatuinen tilaisuus saada suvullinen tiibetinmastiffi. Nämä uljaat ja kuninkaalliset vahtikoirat ovat mastiffien aatelia ja sopivat moneen lajiin (näin virtuaalisesti). Tiibetinmastiffit ovat nimensä mukaisesti Tiibetistä ja niiden historia juurtuu kauas, kauas. Rotumääritelmää lainaten tibsu on "Itsenäinen ja suojeleva, kunnioitusta herättävä. Erittäin uskollinen perheelleen ja reviirilleen". Yleisvaikutelma on voimakas, raskastekoinen, hyvärakenteinen ja vankkaluustoinen. Olemus on vaikuttava, arvokas ja eleetön. Koirassa yhdistyy majesteettinen vahvuus, vankkuus ja kestävyys; se soveltuu työskentelemään kaikenlaisissa ilmasto-olosuhteissa.

Pentue olisi Dotempran ensimmäinen ja molempien vanhempien suvut evmää.

Emänä toimii ensimmäinen tiibetinmastiffi narttuni BH vKTV vPVA vAVA Deral's Miridan. Miri on toimelias neiti, joka rakastaa olla ulkona säällä kuin säällä. Sillä on hyvä luonne, vaikka narttu osaakin välillä olla hieman itsepäinen.
Olemme harrastaneet Mirin kanssa näyttelyitä, josta ollaan saatu eniten erittäin hyvää. Paimennuksesta, koiratanssista ja agilitysta valio, maastoesteissä AVO-luokassa ja tottelevaisuudessa EVL-luokassa. Vesipelastuksesta ollaan saatu yksi 1.palkinto aloitusluokasta sekä PAKK käyty läpi. On Miri juossut frisbeenkin perässä 30 pisteen verran!

Isänä toimii myöskin oma koirani BH vAVA Hysteria's Compromise. Mietin ensin evm. isää, mutta päätin sittenkin valita Furyn. Pojalla ei ole paljoa tuloksia, mutta luonnehan se tärkein on! Uros rakastaa lapsia ja viihtyy myöskin ulkona säällä kuin säällä.
Furyn kanssa ollaan kanssa painotettu agilityyn, josta uros onkin valio. Paimennuksessa ollaan kyllä saatu vasta A1-luokasta KUPI, mutta tottelevaisuudessa kisataan kanssa EVL-luokassa. Vesipelastuksesta soveltuvuuskoe ollaan käyty läpi sekä tietysti myös PAKK. Furykin on juossut frisbeen perässä, tosin 28 pisteen verralta. Näyttelyistä ollaan saatu erittäin hyvää ja välillä vähän huonompaakin. Uros on kuitenkin täysin käyttöpuolen herra, joten emme näyttelyistä välitä.

Jos kiinnostuneita löytyy, niin otan varaukseen 2-4. Vaikka suku ei todellakaan ole yleinen, haluan pitää pentueen kuitenkin suht. pienenä. Pyydän lukaisemaan myös Doten myyntiehdot ennen viestin laittamista. Kisaamiskohdasta voi saada vähän tiukan käsityksen, mutta emme oikeasti vaadi paljoa. Pari kisaa kuukaudessa ja täysin oman ajan mukaan (:
  • Varaukset 3/4
...ja vapaana vielä olisi peruutuksen takia:
  • ??? x uros x ??? x Dotempra's Man of Mystery / Nimen voi muuttaa!
  • Nimet
Niin kuin lupailin, musiikkipentuehan tästä tulee. Ja koska Fury isämme nimi on Muselta yksi kappale (Hysteria), niin eiköhän me tehdä isän mukaan pentue 8D

D's = Dotempra's, esim. Dotempra's Bliss

D's Time Is Running Out
D's Shrinking Universe
D's New Born
D's Sing for Absolution
D's Hysteria
D's The Small Print Iivi
D's Apocalypse Please
D's Yes Please ellen
D's Muscle Museum
D's Sunburn
D's Interlude
D's Easily
D's Bliss


Dotempra's ....., lisää kappaleita löytyy täältä, saa valita oikeastaan minkä tahansa.

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: La Helmi 21, 2009 12:22 am
Kirjoittaja yenndanes
OTiks menee, mutta mä olisin kenties kiinnostunut lainamaan tuota sun urostas jossakin vaiheessa isäks mikäli oot halukas yhteistyöhön, niin tuolle mun nartulleni NW-08 BELW-08 CAW-08 LTW-08 SWEW-08 KREW-08 V-08 Bod Gser Narma eli tuttavallisemmin Narmalle.
Mutta, toivottavasti pennuille löytyy kodit, ja infoiles vaikka yksärillä jos hänen lainailu vois olla mahdollista jossaki vaiheessa. ;)

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Su Helmi 22, 2009 2:33 pm
Kirjoittaja Kirsi
Laitoin yksäriä (:

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: To Helmi 26, 2009 8:40 pm
Kirjoittaja Kirsi
Kai tätä täytyy upitella. Eikö ketään kiinnosta? 8<

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Pe Helmi 27, 2009 11:41 am
Kirjoittaja Susityttö
Oon lukenut tän töpön mooonta kertaa läpi ja miettinyt pentua. Mua kiinnostaisi aivan järjettömästi ja kuvakin olisi valmiina. Mutta harkitsen vielä..

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Pe Helmi 27, 2009 11:52 am
Kirjoittaja Kirsi
Kyllä aina sekaan yksi vahti mahtuu! :D Ja minä kun en edes vaadi mitään himokisautuksiakaan :--)

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Pe Helmi 27, 2009 12:09 pm
Kirjoittaja Susityttö
No, haluisitkos mulle antaa tallikoiraksi Teräshampaaseen tuollaisen pentusen? (: Pentu pääsisi vahtimaan hevosia ja paimentelemaan niitä. Toki tallitytöt jaksavat aina paijata tuollaista nallea.

Aktiivisen kisautuksen voisin luvata näyttelyissä. Paimennusvalioksi ainakin tähdättäisiin ja vesipelastuksessa yritettäisiin ainakin kisailla. Kaikki muut lajit tulisivat sitten pienenä lisänä joskus, mutta niitä ei todellakaan kisattaisi aktiivisesti. PESO ja PAKK aijottaisiin suorittaa.
Jalostuskäyttöä voisin joskus harkita, mutta vasta sitten kun olisi jotain menestystä takana ja sinulta kysytty lupa siihen.

Kuvia olisi tarjolla tuollaiset
xxx
xxx
xxx xxx
Ekan kuvan sukupuolesta en kyllä osaa sanoa, mutta kahdessa vikassa on minun mielestäni uros, joten meille voisin urospentua havitella.

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Pe Helmi 27, 2009 1:10 pm
Kirjoittaja Kirsi
Hyvältä kuulostaa, kyllä sulle pentu lähtee hevosia komentamaan :--)

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Pe Helmi 27, 2009 5:19 pm
Kirjoittaja yenndanes
Susityttö: varmistus, jep, kahessa vikassa on tosiaan uros, jos tunnistan oikein niin se on Dar Shing Talahi :)

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Pe Helmi 27, 2009 7:18 pm
Kirjoittaja Susityttö
^Kiitos Yenndanes (: Ja kiitos Kirsi, että meille pentu lähtee.

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Su Maalis 08, 2009 9:16 pm
Kirjoittaja Kirsi
Oliskos muita halukkaita? En tästä kuitenkaan ihan yhden koiran pentuetta haluaisi :---))

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Su Maalis 08, 2009 9:54 pm
Kirjoittaja hayano
Vitsi ku kiinnostais nyt kiinnostais. Mutta pakko jättää siihen saakka ainakin että saan rasget'sin ja kaiken muun kuntoon. Jos vaikka jostain myöhemmästä pentueesta sitten :)

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Su Maalis 08, 2009 10:18 pm
Kirjoittaja Kirsi
Ääää ottaisit nyt vaan!! :--DD Dotempraan kun näitä pentueita tulee todella, todella harvoin, kun Mirikin toistaiseksi ainoa tiibetinmastiffi narttu siellä on. Joten tämä on ainutlaatuinen tilaisuus :mrgreen:

Sijoitustakin voin harkita, jossa auttaisin kisauttamisessakin jonkin verran ;>>>

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Ma Maalis 09, 2009 4:11 pm
Kirjoittaja Susityttö
Jos jollakin on kuvista kiinni, niin voisin lahjoitella tämän kuvan jollekin (:

Re: Tiibetinmastiffeja suunnitteilla

Lähetetty: Ma Maalis 09, 2009 4:24 pm
Kirjoittaja Kirsi
Mullakin on jotain kuvia joita voin lahjoitella. Laatu ei ole mitään hyvää, kun on otettu joulukuun messarista, mutta on mulla jotain.