Sivu 1/2

Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Ma Heinä 14, 2008 12:08 pm
Kirjoittaja Lilian
Nyt voisi vihdoin olla aika saattaa maailmaan tämä jo hyvin kauan aikaa suunnitteilla ollut pentue. Kyseessä siis Kastehelmen H-pentue, rotuna lyhytkarvainen collie. Collieita on syntynyt viime aikoina huomattavan paljon, katsellaan nyt aluksi minkä verran kiinnostusta tälle pentueelle juuri nyt edes olisi. Kovin suurta määrää pentuja ei kuitenkaan missään tapauksessa synny, 2-3 on ihan riittävästi, mennään vähän varausten ja ihmisten kiinnostuksen mukaan.

Pentueen emänä toimii BH, Hk3, Ek1, vPVA, vTVA WolfTame's Black Bertha, joka käyttölajeissa menestymisen lisäksi on ihastuttanut myös näyttelykehissä. Piillä on aiempien titteleiden lisäksi kasassa 8 SERTiä, 3 CACIBia, 2 BIS-sijoitusta sekä juniorivoittajatitteleitä. Agilityssa Pii kisaa II-luokassa, lisäksi tyttö on suorittanut hyväksytysti vesipelastuksen soveltuvuuskokeen. Sukua Piillä on kahden polven verran.

Isänä olen saanut luvan käyttää Evien mahtavaa urosta vPVA vAVA vFIN TVA BH EK2 VK1 HK1 JK3 vFIN KVA FIN MVA jLUXW-07 vJGERW-06 RUSW-07 vMV-07 Midnight Weaselia eli Wellua. Kuten tittelirivistä huomaa, Wellu on menestynyt aivan upeasti niin käyttö- kuin näyttöpuolellakin. Wellu on evm-koira, ja sillä on yksi aiempi pentue, Shaghasin A-pentue, josta sillä on 3 jälkeläistä.

Pennut olisivat siis väriltään tricoloureita tai merlejä, soopeleita tähän pentueeseen ei synny. Luvassa aivan upeita harrastuskoiria upeista vanhemmista, pitkään ja harkiten suunniteltu pentue. Ajankohdasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mennään myös varaajien toivomusten mukaan. Mikäli kiinnostuneita löytyy niin pentue syntyy luultavasti heinä- elokuun aikoihin. Olisin mahdollisesti myös sijoittamassa yhtä pentua tästä pentueesta.

Viestissäsi kerro vapaamuotoisesti minne pentu menisi, ajattelitko narttua vai urosta, miten suuren lauman jatkeeksi, millaiselta näyttäisi sen tulevaisuus; mitä sen kanssa olisi tarkoitus harrastaa ja millaisin tavoittein, oletko ajatellut jalostuskäyttöä, pystytkö varmasti lupaamaan pysyvän kodin.. Tärkeintä minulle ei ole kisaus ja aktiivisuus, joustan tässä, tärkeää olisi että pentu saisi asua samassa paikassa mieluiten koko ikänsä.

Varauksia otan enintään neljä, mieluiten pentue olisi kuitenkin vain 2-3 pennun pentue. Katsotaan varausten mukaan. Ja aina on mahdollisuus yrittää, vaikka huomaisit että ennen sinua on laitettu jo neljä varausviestiä. En ota varauksia järjestyksessä, vaan katselen hieman millaista kotia olisi luvassa miltäkin suunnalta. (:

Nimivaihtoehtoja laitan kun varauksia tulee.

/ Kastehelmen ...
Hattivatti
Heikunkeikun
Hottentotti
Humppaveikko
Hymypoika
Hongankolistaja
Hokkuspokkus TEENY
Helmiäispilvi
Huuliveikko
Harmaasukka
Hietapeikko
Hittibiisi
Hullunkurinen
Hovinarri
Hammaskeiju
Huumorinkukka
Haltianeito
Halinalle
Huomisaamu NDAL
Hymyhuuli SIKKO
Heinähattu
Hunajatassu
Harhaluulo
Hyvänyönsuukko


Varaukset: (3/3)
Teeny, merle uros, Mémoires, Kastehelmen Hokkuspokkus
Sikko, merle narttu, Just Kidding, Kastehelmen Hymyhuuli
ndaL, trikki narttu, yksityiseksi, Kastehelmen Huomisaamu

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Ti Heinä 15, 2008 10:52 am
Kirjoittaja Lilian
Eikö löydy kiinnostusta?

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Ti Heinä 15, 2008 1:33 pm
Kirjoittaja cantarel
Nyyyh TT__TT Taas mä sorrun, mutta ei voi mitään!

Eli uros meille Mémoiresiin, kuten mesessä jo juteltiin. Kisailtaisiin jos jonkinmoisissa lajeissa, paimennus, agi, toko, pk, koiratanssi, näyttelyt.. Tulen luultavasti joskus käyttämään jalostukseen. :)

Hei muutkin haluu näin mahtavasta yhdistelmästä pennun!

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Ke Heinä 16, 2008 5:59 pm
Kirjoittaja Lilian
Jep, mesessä jutskailtiinkin jo aika selväksi tätä juttua ;> Eli poika lähtee Mémoiresiin, nyt voit sit varata nimen kans ja väriä miettiä (: Ja hei ihmiset! Muutkin ihan oikeasti haluaa tällaisen pienen palleron kotiin! Mun mielestä näille olis kaiken lisäks vielä niin ihania nimiäkin! :D Antakaa nyt itsellenne periks, ei yksi koira pahaa tee <:.

Tosiaan lisäsin nyt nimivaihtoehdot kans.

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Ke Heinä 16, 2008 7:29 pm
Kirjoittaja Sikko
PLÄÄH!
Oon kyylänny tätä topaa vähän turhan moneen kertaan. Mietin ja pohdin josko laittaisin tästä yhden pienen. MUTTA KUN ei minun pitänyt ottaa nahkiaisia enempää. )-: Nuo nimetkin on niin söpöjä.

Hmh, no okei sitten. Just Kiddingiin haluaisin joko uroksen tai nartun (ei mitään hajua vielä..) lähinnä pk-lajeihin, tokoon, paimennukseen, agiin jne. Mihin sitten satunkin mahtumaan! : D Mutta PK-lajit ja paimennus ykkösenä. Niin ja pelastuskoirajuttuja harrasteltaisiin myös. Näyttelyistä en vielä tiedä, kun en kuvia oo kauheasti tsekkaillut. Nlyt on mulle kyllä yleensä vähän pakkopullaa, joten en hirveästi varmaan niissä tulisi coltsua käyttämään. Jalostukseen voisin mielelläni käyttää. Katsoo nyt.

http://www.lumottu.net/justkidding/koirat.html
Kisanäyttöä siellä! Kovin uusia koiria vielä ovat, mutta oon yrittäny kyllä kisata kovasti.

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Ke Heinä 16, 2008 8:31 pm
Kirjoittaja Lilian
Ihanaa . Sikkonen saa kyllä pennun! En olekaan Just Kiddingissa aiemmin edes vieraillut, ja pakko sanoa et ai vitsi kun ihastuin tuohon paikkaan! Mulla vaan hymy nous huulille kun luin tekstejä, jotenkin tosi kotosa ja lämmin olo tuli, ja koirat on upeita ja hyvin niillä on kisattu! Ja kuten sanottu niin mulle se kisaaminen ja menestyminen ei oo niin tärkeää, tähän kohtaan voisin melkein lainata sun tekstiäsi kasvatus-sivulta <:. Ja plussat vielä siitäkin et aikosit enemmän panostaa käyttölajeihin, ne on mullekin kasvattajana tärkeämpiä kuin näyttelyt. En vaadi edes välttämättä rakennekuvia.

Aaa hienoa et päädyit ottamaan pennun! JK on ihan oikeesti nyt ihan kaiken perusteella just sellanen paikka mihin tosi mielelläni pienen annan! Ja sun jälkeen mun ei oo pakko ees saada tähän enempää varaajia, korkeintaan yksi. Nää kaksi pentua ainakin menevät jo upeisiin koteihin.

Mietit vaan sukupuolta ja sit nimeä. Ja tosiaan kun kattelet kuvia ja mietit et uros vai narttu niin ei oo pakko aatella sitä rakennekuvaa, paljon tärkeempää on hyvä koti ja ennen näyttelyitä käyttölajien harrastaminen.

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Ke Heinä 16, 2008 10:54 pm
Kirjoittaja Sikko
^ Kiitoksia paljon kehuista! (-: Oon yrittäny kyllä nähä JK:n eteen paljon aikaa. Toivottavasti se näkyy jotenkin!

Mulla on nyt aika lailla narttupainotteinen kuvatilanne. Luultavasti merle tyttönen vois Just Kiddingiin muiden haukkujen seuraksi muuttaa.

Ja mietiskelen vielä nimeä. En millään osaa valita nuista. : D Kaikki niin kivoja!

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: To Heinä 17, 2008 12:20 am
Kirjoittaja cantarel
Kastehelmen Hokkuspokkus tai Hottentotti.. En osaa päättää! Äääh. No. Merle meille, ja merlestä tulee mieleen merlin, eli kyllä tuo hokkuspokkus meille! :D Jooko?

Voiku joku ottais trikkiuroksen nimeltä hottentotti, jooko! <3

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: To Heinä 17, 2008 8:37 pm
Kirjoittaja Lilian
Ole hyvä Sikko, ja kyl se myös näkyy älä huoli! Mahti paikka!

Lisäsin Sinille merlen tytön varauksiin ja Teenylle merkkasin värin ja tuon nimen. Lisäsin siis nimen myös tuonne minun listaan vaikka se nyt sulta tulikin :D. Ja tosiaan mulle periaatteessa nämä varaukset vaikka riittäisi jo, mut odotellaan vielä hetki jos joku sattuisikin olemaan kiinnostunut tai jotakin. Teillä tuskin on mitään sitä vastaan jos tää on vain kahden pennun pentue, päinvastoin luulisin :D. Voitte antaa kans jotain osviittaa siitä mikä olis paras ajankohta sit syntymälle, onko tiedossa jotain lomia tai kiireitä ettei kävis, oisko paras nyt melkein heti vai vasta jonkun ajan päästä..? Teillä on nyt sananvaltaa!

Yhtä varaajaa kaipaillaan vielä mahdollisesti, jos ketä kiinnostaa niin nyt kirjotteleen! (:

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Pe Heinä 18, 2008 3:53 pm
Kirjoittaja Sikko
Hymyhuuli mulle! Kirjoitin tuossa luonteen ja saapi nähdä jos vaikka sivutkin saisin tässä aikaiseksi.

Mulle ois varmasti parasta, että nää syntyis mahdollisimman pian, koska lähden 27.7 helsinkiin jonka jälkeen oon kyllä melkoisen epäaktiivinen. Agilitykisat ja koulu alkaa niin ei kerkeä kauheasti kisaamaan tms.

Re: Lyhytkarvaisia collieita

Lähetetty: Su Heinä 20, 2008 3:12 pm
Kirjoittaja Lilian
Seleevä, kuis Teeny? Miltä kuulostais jos nää nyt sit syntyis jo tässä melko pian, vaikkapa tuos ylihuomenna eli 22. päivä? Varmaan Teenyllekin sinänsä kävisi et jos Milka tulee tuos elokuun toisena viikonloppuna niin niin ehtisit aloitella jo ennen sitä tään Merlinin (:D ?) kanssa? Tuuppa itte kertomaan miten olis paras! :D

Jos tää teille sopii ja nämä syntyvät tiistaina niin siinä tapauksessa sivuja ootan viimeistään 29. päivä <:.
Mut joo ilmestykää kertomaan mielipiteenne.

Re: Lyhytkarvaisia collieita (otan vielä mahd. yhden varauksen!)

Lähetetty: Su Heinä 20, 2008 3:41 pm
Kirjoittaja cantarel
Joo, asia ok! Sivuja teen ihan pian :)

Re: Lyhytkarvaisia collieita (otan vielä mahd. yhden varauksen!)

Lähetetty: Su Heinä 20, 2008 7:18 pm
Kirjoittaja hamzi
Vieläkö otat varauksia kyseisestä pentueesta? merle uros kiinnostaisi Saguraan pääasiassa näyttelykäyttöön, mutta myös tokoa, agilitya ym lajeja ainakin kokeiltaisiin ihan omistajan innostuksen mukaan.
Pahoittelen, että sivut ovat hyvin keskeneräiset vielä, Sagura palailee pitkältä tauolta, eikä koiria tällä hetkellä ole vielä yhtään.

Re: Lyhytkarvaisia collieita (otan vielä mahd. yhden varauksen!)

Lähetetty: Su Heinä 20, 2008 7:38 pm
Kirjoittaja Lilian
Valitettavasti et nyt vakuuttanut, sillä toivoisin edes pientä sivunäyttöä (koiran) sekä kisanäyttöä. Lisäksi tunnut olevan laittanut melko paljon koiravarauksia / kiinnostuksen osoituksia ihan pienen ajan sisään eri topickeihin - sulle saattaa äkkiä ja huomaamatta kertyä liian suuri lauma jonka kaikkia jäseniä sulla ei enää sitten olekaan aikaa tai mahdollisuuksia pitää .. Jos tuntisin entuudestaan tai sulla tosiaan ois antaa parempaa sivu- ja kisausnäyttöä niin tilanne olis eri. Tällä kertaa pentua ei taida sulle nyt kuitenkaan lähteä.

Re: Lyhytkarvaisia collieita (otan vielä mahd. yhden varauksen!)

Lähetetty: Su Heinä 20, 2008 7:56 pm
Kirjoittaja Sikko
http://www.lumottu.net/justkidding/aava.html
(-: Kisaus aloitellaan tässä piakkoin!