Mulle joo tosiaan olisi Havusäveleen tulossa pieni nahkalassie pentue. Koska nyt on Haovcin ja Polar Circle'sin pentueet syntymässä ilmeisesti lähiaikoina, niin pentue sijoittuisi todennäköisesti vasta elokuun puolelle.
- VANHEMMAT
EMÄNÄ toimii pentueessa minulla on yli vuoden asunut nahkiaistyttöni BH vPVA Tk2 RH-F A Jk3 vFIN KVA Hillfield Dice Shaker, jota kotioloissa sanotaan Hacceriksi. Haccer ei ulkonäöltään ole yhtä upea kuin Kale, mutta on saanut kaksi kertaa ERIn näyttelyssä, toisella kerralla sijoittui jopa toiseksi kaikista AVO-nartuista. Haccerin kanssa ollaan ahkerasti käyttölajeissa kisattu ja tämä onkin käyttö- ja paimennusvalio. Haccerilla on myös neljä tokon 1-palkintoa yhteensä ja tunnus pelastusjäljen A-osiosta. Vielä ennen pentuetta olisi tarkoitus kisata Haccer tokovalioksi, sekä hankkia tälle pelastusjäljen B-osion tunnus ja mahdollisesti muitakin pelastustunnuksia.
Pennut olisi tarkoitus saada suht aktiivisiin kisakoteihin, sillä lyhytkarvainen collie on aktiviteettiä vaativa koirarotu. Toivoisin, että kasvateilla kisattaisiin ainakin palveluskoiralajeissa, paimennuksessa ja näyttelyissä, mutta himokisaamista en vaadi.
VARAUKSET 4/4
uros - Juinttu, Havusävelen - Havusävelen Ensimmäiset Vuodet
narttu - rust, Rajut - Havusävelen Koira Kuoleman Partaalla
uros - Fanny, yksityiset - Havusävelen Mies Vaaleanpunaisessa Paidassa
sukupuoli - mia, Averima - Havusävelen Lisan Sunnuntait
NIMET
päätin jo ideoida pennuille nimet, nimi aiheina on Simpsonien 3. tuotantokauden jaksojen nimet suomeksi
Havusävelen Mies Vaaleanpunaisessa Paidassa FANNY
Havusävelen Totuus ja Oikeus
Havusävelen Ystävä Hädässä
Havusävelen Suosikki
Havusävelen Voimalan Sankari
Havusävelen Painajaisia
Havusävelen Lisan Ratsu
Havusävelen Hyvä Isä
Havusävelen Homerin Tuliliemi
Havusävelen Voimala Kaupan
Havusävelen Ensimmäiset Vuodet JUINTTU
Havusävelen Hätähuuto Kaivosta
Havusävelen Lisan Sunnuntait MIA
Havusävelen Superäiti Lomalla
Havusävelen Kirjeystävä
Havusävelen Ihmemaila
Havusävelen Kaksi Uraa
Havusävelen Koira Kuoleman Partaalla RUST
Havusävelen Eversti Homer
Havusävelen Musta Leski
Havusävelen Oton Seikkailut
Havusävelen Kuin Romeo ja Julia
Havusävelen Velipuolen Paluu
toivottavasti noista joku nimi kelpaa (:

