Pieniä harjanappuloita Cyvjaan! - syntyneet, SIVUJA

Ilmoita kennelissäsi syntyneestä pentueesta täällä.
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Pieniä harjanappuloita Cyvjaan! - syntyneet, SIVUJA

Viesti Kirjoittaja Spyro »

  • Cyvjan A-pentue tekee nyt tuloaan!
    • Kuva
Kyllä, eli nyt olisi aika metsästää varaajia Cyvjan ensimmäiseen pentueeseen. Rotuna tulee olemaan kasvatusrodun mukaisesti kiinanharjakoira. Kiinanharjakoiran kanssahan voi harrastaa näyttelyiden lisäksi muun muassa tokoa, agilityä, koiratanssia ja flyballia. Lisäksi siitä on seuraa vaikkapa pelkkiin televisionkatseluiltoihin. Lisää harjakoirasta voit lukea Cyvjan rotuinfosta. Pentueen nimiteemana tulisi olemaan mitä luultavimmin A-kirjain ja ajankohta riippuu ihan varaajien määrästä ja siitä, mikä ajankohta heille sopii.
  • Pentueen vanhemmat
Isäksi pentueelle olen valinnut evm-uros Pachyderm Calamity-nimisen koiran. Herraa kutsutaan nimellä Kalle. Kalle on terve uros, joka ei ole pärjännyt näyttelyissä aivan yhtä hyvin kuin tämän pentueen emä, mutta esimerkiksi agilitssä ja koiratanssissa poika on näyttänyt kyntensä ja ollut aivan omaa luokkaansa. Tämä puuterihuiskupoika on luonteeltaan erittäin hurmaava. Se ei liiemmin piittaa vieraista ihmisistä eikä koirista, mutta tutuille se on erittäin ystävällinen. Herra on myös hyvin leikkisä ja rakastaa etenkin sellaisia leikkejä, joihin sisältyy ruokaa. Kalle onkin hyvin perso ruoalle ja tekee mitä vain saadakseen sitä.

Pentueen emänä toimii oma silmäteräni, BH Tk3 vKTV vAM vN vKRE vFIN vLT vSPA vNL vFRA MVA vWEST-09 vJNW-09 vNW-09 vjKREW-09 vjFRAW-10 vFRAW-10
Debesis Double Trouble, eli kotoisemmin Saga. Kuten tittelirivistöstä huomaa, Saga on pärjännyt näyttelyissä erinomaisesti. Myös koiratanssin valionarvo ja suoritettu BH-koe on taskussa. Tokon valionarvoa olemme tällä hetkellä metsästämässä, ja Saga onkin kahta I-tulosta ja KP'ta vaille valio. Lisäksi olemme kokeilleet agilityä, mutta siltä saralta menestystä ei ole vielä tullut. Saga on myös terve niin rakenteeltaan, kuin mieleltäänkin. Luonteeltaan tämä nakutyttö on rohkea ja erittäin utelias. Se on myös todella älykäs ja nopea oppimaan aivan täysin uusiakin asioita. Tämän parempaa harjakoiraa saa hakea.
  • Varaaminen
Cyvjalaisen saa itselleen kunhan on lukenut tarkkaan kasvatusperiaatteemme. En vaadi kauheuksia kasvattini omistajilta, mutta olisi mukavaa, että koira saisi kilpailla jossakin lajissa edes jonkin verran. Lähinnä vaadin kasvattini omistajalta kiinnostusta kyseiseen rotuun, kokemusta ei tarvitse olla, mutta kiinnostusta kyllä. Lisäksi haluan kasvattini saavan ehdottoman pysyvän kodin. En mielelläni luovuta kasvattiani keskeneräisiin kenneleihin, ainakaan mikäli en tunne pentua havittelevaa ihmistä edes jotenkin.

Varaajia otan kolme tai neljä. Mitään hirmu suurta pentuetta en halua, sillä Sagalla on ennestäänkin sukua netissä. En ole aivan varma, haluanko itselleni tästä pentueesta koiraa ollenkaan, mutta sehän ei varmaankaan teidän varaamisiinne vaikuta :) Rohkeasti vain pentua varaamaan, minä en syö, ainakaan mikäli lähetät varausta tulemaan!
  • Varaajat 3/3-4
• Reetta, Debesis / u. A Vicious Circle of Cyvja
• Vera, Yoldia / u./n. April in Paris of Cyvja
• Jape, Minne? / n. Are You Upset? of Cyvja
  • Nimiä
Jos tuntuu että mikään listan nimistä ei ole hyvä, niin omia ehdotuksia otetaan vastaan. Ainoana kriteerinä on, että nimen täytyy olla englanninkielinen ja alkaa A-kirjaimella. Kasvattiliitteenä on sitten nimen perään tuleva of Cyvja. Tässä kuitenkin muutama ehdotus:
  • • A Very Nice Feeling
    • A Thousand Miles Away
    • A Solo from Atlanta
    • Are You Upset? Jape
    • An American In Paris
    • A Version Of Himself / A Version Of Herself
    • A Vicious Circle Reetta
    • April In Paris Vera
Reetta
Kanada
Viestit: 1636
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:08 pm

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Reetta »

Puuteri uroksesta olisin kiinnostunu. :) Tulisi Debesisiin. Kisausta näyttelyissä ja valioitumiseen asti tokossa ja agilityssa, käyttäytymiskoe tullaan myös suorittamaan. Kisanäyttöä nyt löytyy sivuilta, mutta laitanpa tähän vaikka Sagan äitin Alman ja meidän uusimman perheenjäsenen Netan.
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Jep, sulle siis lähtee, kuten olimme aikaisemmin sopineetkin :)
Avatar
Peppi
Vuohenruokaa
Viestit: 1794
Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
Viesti:

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Peppi »

Mun täytyy miettiä, mutta tällainen kyllä kiinnostais... :D
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Mieti vaan rauhassa, mutta tottakai tällainen kannattaa ottaa, varsinkin jos kiinnostaa :D
Vera
Vuohenruokaa
Viestit: 1897
Liittynyt: Ma Touko 11, 2009 1:57 pm
Paikkakunta: Pori (+ HKI)

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Vera »

Mulle? :D Ton emän rakenne on kyllä niin upea että..

Olen pitänyt Yoldiassa aika paljon taukoa nyt noista harjisten kasvattamisesta ja panostanut enemmän silkkeihin, joten eiköhän mun pitäisi nyt vähän herätellä sitä? Mulla olisi nyt hyviä kuviakin...

Jaa, tietysti Yoldiaan :D http://yoldia.webs.com/index.htm

Kisattaiin ainakin koiratanssissa, agilityssä ja näyttelyissä, tokosta en lupaa mitään, sillä aion panostaa tokoon tällähetkellä noiden vinttikoirien kanssa... ja BH suoritettaisiin tietenkin. Kisanäyttönä näyttö: http://yoldia.webs.com/joli2.htm ja käyttö http://yoldia.webs.com/ami2.htm

Kuvina jotkut näistä:

Jos uros, niin:

1. http://yoldia.webs.com/harjiss1.jpg
2. http://yoldia.webs.com/harjiss5.jpg ja http://yoldia.webs.com/harjiss6.jpg
3. http://yoldia.webs.com/harjiss7.jpg
4. http://yoldia.webs.com/harjis5.jpg

Jos narttu, niin:

1. http://yoldia.webs.com/harjiss8.jpg
2. http://yoldia.webs.com/harjiss9.jpg
3. http://yoldia.webs.com/harjiss10.jpg
4. http://yoldia.webs.com/harjiss11.jpg
5. http://yoldia.webs.com/harjiss12.jpg
6. http://yoldia.webs.com/harjiss13.jpg
the weather changes
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Kyllä, Vera sullekin lähtee tällainen harjakas. Noista kuvista, että sun päätöshän se tietenkin loppupeleissä on, että mitkä kuvat sä sille koiralle valitset, mutta ainakin mun silmään kauneimpia noista olivat narttut nro 3 ja 5. Uroksista ehkäpä nro 4 :)

Ihanaa kun on näin hyvin tullut jo varauksia. Jos vielä se yksi tai kaksi niin päästäisiin suunnittelemaan jo nimiä ja ajankohtaakin. Ihan heti ei näiden tarvitse syntyä jos ette halua, musta olisi muutenkin mukavaa, jos Saga saataisiin tokovalioksi ennen pentuetta, mutta katsotaan nyt.
Avatar
Peppi
Vuohenruokaa
Viestit: 1794
Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
Viesti:

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Peppi »

Mulla ei oo kuvia harjanaperolle, joten siihen tämä hankinta kai nyt sitten tyssää.
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Kuvaton kasvatti ei kyllä mua ainakaan haittaa, ja jos se tuntuu kuvattomuuteen kaatuvan, niin multa pitäisi löytyä jotain harjakuvia varastosta. Kerrot vaan millaista (naku vai puuteri, uros vai narttu), niin katson löytyykö :)
Avatar
Peppi
Vuohenruokaa
Viestit: 1794
Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
Viesti:

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Peppi »

Mulle on jotenki tullu pakkomielle, et kaikil koirillani on oltava oikea kuva ja oisin ihan hirvittävän kiitollinen :D. Ja siis viitsitkö kaikki kuvat näyttää, kun mä en oo vielä ihan varma sukupuolesta enkä karvanlaadusta ;).
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Spyro »

Täällä on joitain kuvia. Koneella pitäisi olla lisää, mikäli yksikään noista koirista ei nappaa. :)
Avatar
Peppi
Vuohenruokaa
Viestit: 1794
Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
Viesti:

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Peppi »

Mä taidan nyt perua tän pennun, kun en tiedä kuinka katiivinen tulen olemaan. ;)
Ja ainahan tulee uusia pentueita
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Selvä, harmi, jos et pysty tästä pentueesta pentua ottamaan. :(
Avatar
Indy
Vuohenruokaa
Viestit: 1730
Liittynyt: Su Heinä 25, 2010 2:47 pm
Viesti:

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Indy »

Heippa, olisin kiinnostunut yhdestä pennusta Sgolaan.. Kaikki kennelini ovat juuri alottaneita joten kisanäyttöä ei juuri ole. Pentu tulisi käymään BH kokeen & sen kanssa harrastettaisiin näyttelyitä & agilityä yms. Pentu pääsisi rakastavaan kotiin & olisi Sgolan ensimmäinen koira. En osaa enempää kertoa joten kysy :)
Kuva
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Pieniä harjanappuloita Cyvjaan!

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Onko sulla antaa Sgolan sivuja näytille? Mä en nimittäin mielelläni anna pentua muuta kuin valmiisiin kenneleihin.
Vastaa Viestiin