VVUL eli virtuaalinen vinttikoiraurheiluliitto koki vihdoin uudistuksen, jonka seurauksena liiton ulkoasu vaihdettiin, sivuja selkeytettiin ja toimintavirheitä korjailtiin. Uudistuksen seurauksena tein myös muutamia pieniä muutoksia sääntöihin/selkeytin epäselviä ja ongelmia aiheuttaneita sääntöjä:
- Koejuoksuihin saa ottaa 15 osallistujaa/kategoria. Mikäli osallistujia tulee yli 15, voidaan juosta toinen erä (samaan tapaan kuin A- ja B-luokat esim. tokossa)
- Rata- ja maastojuoksuihin saa ottaa 10 osallistujaa/rotu. Mikäli osallistujia tulee yli 10, menetellään samalla tavalla kuin koejuoksuissa.
- Erimittaisia matkoja juoksevat rodut (basenji, cirneco dell'etna, italianvinttikoira, silken windsprite ja whippet) tarvitsevat yhteensä 5 kv-aikaa ratajuoksuista, ja ne voi kerätä eri matkoilta (kaikkien ei tarvitse olla samalta matkalta).
Itse asiassa kaikki 3 yllämainittua sääntöä on mainittu jo aikaisemmissa yhteyksissä, mutta olen saanut niistä kyselyitä sähköpostiin joten päätin kirjoittaa ne selkeästi VVUL:in sivuille sekä tähän mainostopiciin epäselvyyksien välttämiseksi. :)
Kommenttia ja parannusehdotuksia otetaan vastaan enemmän kuin mielellään!
VVUL järjestää uudistuksen kunniaksi koe- ja ratajuoksut sekä tokoa juoksijaroduille (ei vielä hyväksytty)! Tervetuloa osallistumaan.
VVUL - Virtuaalinen vinttikoiraurheiluliitto
- Tuulia
- Analysaattori
- Viestit: 2735
- Liittynyt: Ke Heinä 02, 2008 3:52 pm
- Paikkakunta: Lontoo
- Viesti:
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: VVUL - Virtuaalinen vinttikoiraurheiluliitto
Ei oo toimintavirheet täysin korjattu. :D Kalenteri-sivulta kun yrittää mennä linkkeihin, niin se edelleen heittää error-sivulle. Muuten kyllä näyttää ja toimii hyvin mun Mozillalla!
- Tuulia
- Analysaattori
- Viestit: 2735
- Liittynyt: Ke Heinä 02, 2008 3:52 pm
- Paikkakunta: Lontoo
- Viesti:
Re: VVUL - Virtuaalinen vinttikoiraurheiluliitto
...
Pitihän se arvata! Kiitos ilmoituksesta, nyt on nekin korjattu toimiviksi. Ei siinä mennytkään kun 2 vuotta että ne saatiin käyttöön. :--D
- Mineas
- Ammattimouhoaja
- Viestit: 2577
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 6:56 am
- Paikkakunta: Orimattila
- Viesti:
Re: VVUL - Virtuaalinen vinttikoiraurheiluliitto
Kiva kun VVUL saatiin uudistettua! Uudet sivut ovat kivan näköset ja ennen kaikkea selkeät, tykkään kovasti!
// Tuossa kisan lisäämisessä on ilmeisesti vielä jokin toimintahäiriö. :D Kirjoitin lomakkeeseen (rata & maasto), mutta nyt kalenterissa noita sulkeita ei kuitenkaan näy. Mulle on aiemminkin jo käynyt näin, tiedä sitten mistä johtuu.
// Tuossa kisan lisäämisessä on ilmeisesti vielä jokin toimintahäiriö. :D Kirjoitin lomakkeeseen (rata & maasto), mutta nyt kalenterissa noita sulkeita ei kuitenkaan näy. Mulle on aiemminkin jo käynyt näin, tiedä sitten mistä johtuu.
- Tuulia
- Analysaattori
- Viestit: 2735
- Liittynyt: Ke Heinä 02, 2008 3:52 pm
- Paikkakunta: Lontoo
- Viesti:
Re: VVUL - Virtuaalinen vinttikoiraurheiluliitto
^ Menetelmä ei tosiaan tunnista esim. &-merkkiä. Lisäilen niitä sitten käsin koodien kautta pienellä viiveellä. :) Kiitoksia kehuista!



