Pentujen sukutaulu on suhteellisen pitkä ja melko harvinainen. Molempien suvuissa on ulkonäkönsä ja käyttöominaisuuksiensakin puolesta oikein hyvin pärjänneitä koiria. Suvun koiria on käytetty selkeästi jalostuskäyttöön hyvinkin harkitusti, sillä kummankaan pentueen vanhempien sisaruksilla ei ole pentueita takanaan. Pentueesta on luvassa aktiivisia kaunottaria melkein lajiin kuin lajiin!
- BH vFIN KVA vFIN TVA vPVA HK3 TK4 Acarden Elämän Tarkoitus "Tane"
Tane on päässyt nyt tavoitteisiinsa kisautuksen puolesta.
- BH vFIN TVA vPVA HK2 TK4 VK1 IPO1 RH-E RH-T A Millenium Round and Round "Macy"
Macy olisi tarkoitus kisata vielä hausta valioksi ennen pentuetta. Sieltä tarvitaan enää vain yksi 1-tulos.
PENTUE
Pentuesivu, jossa myös valmis sukutaulu.
Varauksia pentueeseen otetaan neljä kappaletta, joista kaikki ovat jo varattuja. Pentueen värit tulevat olemaan vain blue merle ja tricolour, mutta asiasta joustaminen on keskusteltavissa - mikäli pennun otto jää siitä kiinni.
Toivon, että pennun ottamista kuitenkin harkitaan, ja pennut menevät koteihin, joissa ollaan ihan oikeasti kiinnostuneita rodusta ja virtuaalikoiraharrastuksesta. Tämä siksi, ettei kovin montaa kasvattipalautusta tapahtuisi. Kaikille pennuille kuitenkin haetaan aina ensisijaisesti kotia, jossa se on "osa laumaa", ja sen sivulta näkee, että se on edelleen elossa. :)
Kaikille pennuille lähtee mukaan jalostusoikeudet, VFCI'n rekisteröintitunnukset, eläinklinikka Sudenkuopan perustarkastukset, pentumadotukset ja myös rokotukset, sekä sovittaessa niin, myös viralliset terveystulokset tietyiltä terveyden osa-alueilta (lonkat, kyynärät, polvet, silmät, sydän sekä selkä).
Luethan hieman kasvatustyöni ajatuksia tältä sivulta!
- -VARAUKSET 4/4
u. blue merle, Kemroes Atmosphere "Asher" -Anette/Shiry, Kemroes/Joogawan (sijoitus)
n. tricolour, Kemroes Ain't My Bitch "Aleyna" -Crissu, Ketunjalan
n. tricolour, Kemroes A Means to an End "Emma" -Sonja, Haavekuvan
n. blue merle, Kemroes Ain't It Fun "Fanni" -Shady, de la Dorado