vPOKL

Virtuaalimaailmaa ja -koiria koskevat asia-aiheet.
Vastaa Viestiin
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

Tein uuden keskustelun liitolle, koska edellisen keskustelun tekemisen jälkeen on ylläpitäjä jo useampaan otteeseen vaihtunut ja hommaa helpottaa huomattavasti se, että itse pääsen käsiksi otsikkoon ja aloitus viestiin.

vPOKL

Virtuaaliset Poliisikoirakisat ovat kasvattaneet hienosti suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana! Nykyisin kisoja järjestetään tasaiseen tahtiin ja poliisikoiran arvon saavuttaneita koiriakin löytyy niin paljon, että ehkä tänä vuonna saadaan järjestettyä arvokisojakin - ainakin yleis ja huumekoirien osalta.

Itseltäni on jäänyt kuitenkin täysin huomiotta, että rotulistalta ei löydy esimerkiksi kaikkia noutajia, vaikka niiltä kaikilta varmasti löytyisi rahkeita tähän lajiin. Itse olen kisannut kiharoiden ja chessien kanssa kokeissa huomaamatta, että eihän niillä ole edes oikeuksia :roll:
Tästä tulikin sitten taas mieleen, että olisiko rotulistan päivityksen aika? Viime kesänä listoille on lisätty kaanaankoira, mutta muuten listaa ei ilmeisesti olla syynätty.

Nyt siis ajatuksia kehiin, että puuttuuko listalta mielestänne joku rotu tai vaihtoehtoisesti löytyykö listalta mielestänne rotu, joka ei sovi kyseisiin lajeihin. Omana ehdotuksena tähän alkuun on nuo kiharakarvainen noutaja sekä chesapeakelahdennoutaja huume- & räjähdekoirakokeisiin.

Kiharan ja chessien lisäämisen perustelen sillä, että listalla on jo kaikki muut noutajat ja uskoisin näistä roduista myös IRL olevan yhtälailla huume- ja räjähdekoiraksi kuin esimerkiksi tollerilla. Näitä ei varmasti kauheasti missään päin maailmaa käytetä poliisikoirina niiden haastavamman luonteen takia, koska helpompi luonteisiakin noutajia on saatavilla ja onhan varmasti labukalla oikeasti enemmän annettavaa huumekoirana kuin chessiellä, mutta eipä paljoa varmaan niitä tollereitakaan ole.. Toisena perusteluna nimenomaan se, että listoilla on jo nyt rotuja, joita tuskin IRL kovinkaan paljoa (tai lainkaan) käytetään poliisikoirina, mutta joista mahdollisesti voisi kuitenkin siihen työhön olla.
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Carla
Epätoivoinen katse
Viestit: 423
Liittynyt: La Marras 30, 2013 5:23 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Carla »

Mielestäni lagotto romagnolo voisi päästä huume- ja räjähdekokeisiin, sillä ainakin sillä on tosi hyvä hajuaisti, joka auttaa tosi paljon ainakin huumekokeissa.
Lyydia
Kriisissä
Viestit: 852
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2014 10:06 pm
Viesti:

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Lyydia »

Täällä ainakin mainitaan parsonrusselinterrieri, ja tämä koira ainakin löytyy tuolta työtehtävänään "erikoiskoira".
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

Parsoni oli aika yllättävä rotu, mutta ilmeisesti siis enemmän tuonne räjähdekoirapuolelle sitten menisivät ne? Lagotto kyllä voisi myös kuulostaa ihan järkeenkäypälle rodulle.

Nyt siis listoille päivitykseen menossa seuraavat rodut, ellei tähän tule jotain hyviä perusteluja muutosta vastaan.
- kiharakarvainen noutaja (huume & räjähde)
- chesapeakelahdennoutaja (huume & räjähde)
- lagotto romagnolo (huume & räjähde)
- pasonrusselinterrieri (huume & räjähde)

Eikös jackrusselikin olisi sitten järkeenkäypää lisätä, jos parsoni lisätään? Eikös ne kuitenkin ole hyvinkin samankaltaisia?

Listalla pisti omaan silmään vihikoira, joka on lisätty huume & räjähdekoira kokeiden osallistuja listaan. Omasata mielestäni kyseinen rotu kuuluisi kaikkiin lajeihin, koska yleispoliisikoirien lajitiedossakin lukee näin "mutta myös rikospaikkatutkinnassa, henkilöetsinnässä (pelastusetsintä, ruumisetsintä, laviinietsintä) ja hajutunnistuksessa." Kyllähän se vihikoira olisi näissä töissä elementissään?
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Lyydia
Kriisissä
Viestit: 852
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2014 10:06 pm
Viesti:

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Lyydia »

Mikseipä jackrusselikin sopisi. :) Kannatan myös vihikoiraa yleispoliisikoirapuolelle.

Sopisiko mikään laumanvartijarotu yleispoliisikoiraksi? Joitakin noista roduista on ainakin käytetty sotakoirina, kuten kaukasiankoiraa. Itselläni on myös pari owczarek podhalanskia, eikä se pahitteeksi olisi vaikka rotu saisi oikeudet osallistua noihin kokeisiin. :) Eihän noi niin ketteriä yksilöitä ole partiokoirana, mutta varmasti kunnioitusta herättäviä ja tarpeeksi nopeita ihmisen kiinni ottamiseen.
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

Nämä muutokset nyt tehty.

Laumanvartijoista en kyllä osaa itse sanoa mitään. Itse en ehkä lähtisi niitä lisäämään, koska niiden luonne ja käyttötarkoitus kuitenkin eroaa aika paljon poliisikoirien työstä. Mutta jos tähänkin saadaan jotain hyviä perusteluja niin miksikäs ei. Mitään rotuja ei suljeta automaattisesti ulkopuolelle, mutta kyllä rodun pitää omata vähän enemmän lajiin sopivia ominaisuuksia kuin pelkkä ulkonäkö :)

Jos ihmisille tulee muutakin kehitys ideoita mieleen niin saa toki kertoa ;)
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
shonna
Vuohenruokaa
Viestit: 1772
Liittynyt: Ti Kesä 15, 2010 2:14 pm
Paikkakunta: Paradise Island
Viesti:

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja shonna »

^
Toi parson on mun rottani pentu, ja tosiaan työskentelee rahanetsintä- ja huumekoirana. Viranomaiset (tulli, rajavartiosto, armeija, poliisi) käyttää parsoneita lähinnä huumetehtävissä.
"Nojaa. Eihän sitä aina voi ystävällinen ja seurallinen. Ei yksinkertaisesti ehdi."

Kuva
Lyydia
Kriisissä
Viestit: 852
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2014 10:06 pm
Viesti:

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Lyydia »

Onko australiankelpie hyväksytty jossain vaiheessa poliisikoiraroduksi? Listalta ei ainakaan löydy?
Siksi kysyn kun mun kokeeseen ilmoittautui useampi australiankelpie joista yksi kisasi jo ALO-luokassa, eli SOVE hyväksytty?

// Ok, en tosiaan ees lisännyt kun ei löytynyt rotulistalta. :D
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

Ei ole hyväksytty rotu, joten ei tarvitse ottaa mukaan kokeeseen ja jos otat niin luonnollisesti kuuluu hylätä tuomaroidessa.

// Ja tosiaan jos joku tuomari epähuomiossa on tällaisen liittoon kuulumattoman rodun päästänyt SOVEsta läpi niin se tulos luonnollisesti on mitätön eikä sillä tule koiralle mitään saavuttamaan :) Näitä sattuu varmasti kaikille tuomareille joskus..
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

Hienosti paljon 1-tuloksia mestaruus ottelussa! Onnea kolmelle uudelle mestarille!

Rh n. Jadalis Tahirah Fayina, Lania 245p. vPoKM-14
Lb n. Ice Coffee of Furenza, Frisky 249p. vHpoKM-14
kn n. Lasipisaran Kultainen Kosketus, Shady 228p. vRpoKM-14
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Avatar
Frisky
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2057
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:16 pm
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Frisky »

Oi jee hyvä Isla kiitoksia. :'D Freiakin valioitu näköjään räjähteistä.
Susityttö
Höpsö veitikka
Viestit: 5298
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Susityttö »

Hyvä Sara *tähän joku hulaa tanssiva hymiö*
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

Valio listaa ei toistaiseksi päivitetä, koska kone sanoi sopimuksensa irti ja koneen tiedostossa saattaa olla versio, jota ei nettiin ole vielä päivitetty. Muuten liitto toimii normaalisti. Hakemuksia saa lähettää, mutta sillä varauksella, että niiden käsittelyssä kestää.
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

Omistajakohtaisiin osallistuja rajoituksiin tehty muutoksia!
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: vPOKL

Viesti Kirjoittaja Shady »

MESTARUUS 2015

VIP. 28.12.2015