Joo eli websiltä siirryin pois Vintin ja Snaken kanssa. Kasvatustoiminta erittäin pientä tällä hetkellä, kun ei oo ketään. Kirsi? Jabber? Anyone? :D
Vintetur
Vintetur on vuonna 2007 alkunsa saanut pieni kissala, jonka kasvatusrotuna on norjalainen metsäkissa. Alkuvuosina kasvatusrotuinamme oli norjalaisen sijaan itämaiset lyhytkarvat sekä siamilaiset (Quarden-kissala), josta pienin nimimuutoksin (Estona's > Scala > Vintetur) tähän vuosikymmeneen. Pentueita on tähän mennessä syntynyt huimat kolme kappaletta, manx sekä kaksi kertaa nfo. Pentuja suunnitelmissa yhdistelmästä Vintetur Blasco x Wintercoat Demi Sec. Vintetur on KRN:n hyväksymä kasvattaja.
Snakeblack
Vinteturin sisarkissala-projekti, joka sai alkunsa vuonna 2008. Kasvatusroduksi muotoutui muutaman mutkan kautta turkkilainen angora. Lähestulkoon näkymätön kissala, ollut esillä vain ja ainoastaan Snakeblackin toimintatorstaiden aikoihin. Pentueita ei ole vielä syntynyt, mutta harkinnassa yhdistelmä Zechzer Cancel Xafir x Diary Hill's jahka kissojen kisakalenterit saahaan siihen pisteeseen.
Tutustukaa ihmeessä sivuihin ja ottakaa yhteyttä mikäli kissanpentu kiinnostaa. En yleensä myy kissoja kenneleihin ns sivusta seuraajiksi, mutta tässä pentulamassa voin varmaan tehdä poikkeuksen! :D Muistattehan että kasvatinomistajani ovat oikeutettuja Struven ruoka-alennukseen! Struvelta myös kasvattialennuksen lisäksi kasvattajajille sekä aktiiviharrastajille alennuksia.
Vintetur (NFO) & Snakeblack (TUA) - virtuaalikissoja!
-
Marcia
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5966
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am
Vintetur (NFO) & Snakeblack (TUA) - virtuaalikissoja!
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Vintetur (NFO) & Snakeblack (TUA) - virtuaalikissoja!
Mua on turhaa huudella, bittikatit on bittipiskien kanssa eläkkeellä.
/ Ainii, mullahan on pari kisaliittoakin. Kyl mä välillä tota roskapostia täynnä olevaa sähköpostia käyn kattomassa, mutta ei sinne kisa-anomuksia ole tullut.
/ Ainii, mullahan on pari kisaliittoakin. Kyl mä välillä tota roskapostia täynnä olevaa sähköpostia käyn kattomassa, mutta ei sinne kisa-anomuksia ole tullut.
-
Marcia
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5966
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am
Re: Vintetur (NFO) & Snakeblack (TUA) - virtuaalikissoja!
Damn :--D Onks sulla kaikki eläkkeellä, siis sakutkin?
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Vintetur (NFO) & Snakeblack (TUA) - virtuaalikissoja!
Kaikki, en mä ees muista milloin viimeksi olisin kattonut mitään kisakalenteria tai päivittänyt sivuja. Tosin Myrskyä lukuunottamatta kaikki on mun omia kasvatteja tai sitten tuonteja. Jos haluut ton, niin vie mennessäs. :D rust ei jaksanut ettii tolle uutta kotia ja nyt se vaan on roikkunut tuolla vuoden.
-
Marcia
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5966
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am
Re: Vintetur (NFO) & Snakeblack (TUA) - virtuaalikissoja!
Mulla ei valitettavasti oo käyttöö Myrskyn linjoille D:
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
- Juinttu
- Höpsö veitikka
- Viestit: 14779
- Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 8:31 pm
- Paikkakunta: avaruus
- Viesti:
Re: Vintetur (NFO) & Snakeblack (TUA) - virtuaalikissoja!
Mä saan just ja just kateltua koirien kisat ja tulokset ehkä kerran viikkoon, joten ei oikein tuu kissailustakaan mitään. :D Vaikka Hippimielen toki on pystyssä ja kaikkea.
Oh look - I'm opening my box of care! Oh wait - it's empty!

