Kyllä mäkin järkkään itse kisoja mutten silti tuomaroi itse. Ei kannata sokeasti vain tuijottaa sitä, missä kisat on järkätty vaan myös sitä kuka sen kisan on tuomaroinut. Vähän hölmöähän se on järkätä itse muille kauhealla tahdilla kisoja ja sitten jättää omat laittamatta mukaan ettei joku katsoisi vinoon. Toki voi tulla jatkossa jos tuomaroinnin voi suorittaa kuka vaan (mikä ei musta oo yhtään outo ajatus vaan mulle enemmänkin uusi juttu on nää tuomarit erikseen agissa ja tokossa, sillon kun itse aloitin ja monia vuosia siitä eteenpäin oli ihan itsestäänselvyys että tuollaiset lajit tuomaroi järjestäjä itse) sellaista että joku antaa itse omalle koiralleen palkintoja, mut kyllä mä ainakin taidan pitäytyä sillä linjalla että jos omat koirat osallistuu niin joku puolueeton sillon myös tuomaroi. Sitä en itse varsinaisesti ymmärrä, että miksi esim. agituomareiden määrää on rajoitettu, jos kysyntää on? Voi kyllä olla että tähän on jo vastattu joten menenpä heti ihmeteltyäni lukemaan ketjun tarkemmin.donga kirjoitti:Mutta sitten järkätään ite kisoja, tosin kyllä vinoon katotaan jos koira valioituu tokosta esim. siten, että 5/9 1. palkinnoista on itse omistajalta.
Mutta sitten mä sanon tohon tuomaroimiseen vielä.. Mä olen itse huomannut, että on pari tyyppiä, jotka on URL kavereita ja järkkää suht paljon kisoja ja siten he kaksi ovat aina toistensa kisassa mukana myös. En tiedä onko tämä kuinka suurta sattumaa, mutta kaikissa I- luokissa mihin olen törmännyt ovat he saaneet toisiltansa sen tarvittavan palkinnon. Saattaa olla, että olen sattumalta törmännyt juuri niihin kisoihin, mutta kyllä mulla on pistänyt miettimään, että onko jossain tilanteissa pikkasen avustusta siinä "no, kun nyt tunnettaan URL niin kai sä yhden 1. palkinnon voit antaa? ;))))" tms.
Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
-
- Todellisuuden Avokämmen
- Viestit: 4632
- Liittynyt: Su Kesä 08, 2008 7:23 pm
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1707
- Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 11:05 pm
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Joo, siis tarkoitin tuota, että katotaan sitä, kun just johonkin agiliitolle ilmoittaa valiolistalle koiran ja siihen pitää laittaa vKUMAn antaneet tuomarit niin jos 4/9 olis itse koiran omaistajalta jolla on myös oikeudet tuomaroida kisoja. En vain osaa selittää ikinä tarpeeksi hyvin o/
- Edith
- Ei riitä.
- Viestit: 374
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 10:00 am
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
^ Just tuon takia vähän epäilenkin järjestää esmes agikisat, jotka itse tuomaroisin. :D Mitä jos mun koira/koirat saisikin vKuMAn ja sitten kaikki ois ihan varmoja että bluffasin ja yhyy! :D
Toisaalta, kyllä mä vähän veikkaan, ettei kukaan kehtaa huijata. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin joku alkais epäillä (kyllä jos vaikka 7/9 kunniamaininnoista olis iteltä, ja järjestänyt kokonaisuudessaan joku 7-8 kisaa), eikä kenelläkään nyt niin vääristynyt moraali voi olla.
Mutta loistava uudistus agiliitolta tuo, joka tapauksessa. Mä olen muutenkin tykännyt näistä kaikista 'remppauksista', siis että luokkakokoja mahdollisesti suurennetaan, koularit otetaan käyttöön, joitain lajeja saa itse tuomaroida jne. Virtuaalikoirailu on mielestäni menossa vaan parempaan suuntaan. :)

- não há bela sem senão
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1963
- Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Kannatan tota donga ehdotusta että PK-kisoissa laitettaisiin vain se lopullinen pistemäärä, koska ainakin itseltäni menee kaikkein eniten aikaa niiden pisteiden laskemisessa, joten se helpottaisi ja nopeuttaisi hommaa.
Ja pyydän nyt kaikilta anteeksi, että BH-koularilista junnaa noin paljon jäljessä, yritän sitä saada koko ajan enemmän ajantasalle.
Ja pyydän nyt kaikilta anteeksi, että BH-koularilista junnaa noin paljon jäljessä, yritän sitä saada koko ajan enemmän ajantasalle.
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä
Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.
Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

- Höpsö veitikka
- Viestit: 5836
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 10:04 am
- Paikkakunta: Rovaniemi
- Viesti:
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Minä liiton tuomarina ottaisin riemusta kiljuen tämän uudistuksen vastaan. Olen ajanpuutteen vuoksi joutunut viime aikoina sanomaan harmittavan monelle ''ei'' tuomarointipyyntöjen suhteen. Olisi todellakin paljon helpompaa merkitä loppupistemäärät eikä junnata niissä osiourpoilupisteissä joka kestää ja kestää. Laiskana ihmisenä käytän pisteiden laskussa päätäni(joka vie kieltämättä kaikista eniten aikaa tuomaroinnissa) ja syötän yhdistelmät lopuksi arvontakoneeseen.donga kirjoitti:Toinen asia mihin olen törmännyt niin on se, että PK kisat ovat hitaita tuomaroitavia joidenkin mielestä. Ensin pitää tarkistaa koularit, sitten pitää pisteet arpoa ja laskea ne yhteen ja koularit jakaa. Ok, ei se kuulosta isolta, mutta se on. Mä mietin, että jos pystyis tekemään tähän pisteiten antamiseen sen, että antaisi vain sen 270 pistettä eikä antaisi tyyliin 000+000=000 pistettä vaan, kun antaisi sen "loppu pistemäärän" niin voisi käyttää sitä arvontakonettakin, joka arpoo suoraan pisteet? Vai kuinka suurella ryminällä sanotte, että ei?
Toiseen asiaan.
Jerrylle hatunnosto siitä että laittoi tokoon triplaluokat. Olis hirveen kiva, jos sinne tokoliittoonkin saisi korotetun määrän luokkasydeemin(kuten nyt ihanat uudet säännöt agiliitossa), ettei tarttis sit ängetä väkisin mukaan ja ei kuitenkaan kerkeä, koska luokka on jo täyttynyt. Miten teidän mielestä, olisiko tokoliittokin tällaisen ''agilitypuolen'' uudistuksen tarpeessa? (toivottavasti tätä ei ole jo läpikäyty)
WHAT DOESN'T KILL YOU WILL PROBABLY TRY AGAIN LATER
--------------------------------------------------------------------------------
† † † ask me anything &
--------------------------------------------------------------------------------
† † † ask me anything &
-
- Le-ppä-ker-ttu
- Viestit: 148
- Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 10:11 am
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
^Mä veikkaisin, että ensin ihmiset kattoo tuon VALin uudistuksen avulla että miten lähtee pyörimään. Jos rupeaa hyvin toimimaan niin varmaan sitä mietittäisiin pariin muuhunkin?
Pitkätauko.
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1707
- Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 11:05 pm
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Katille laitoin puhelimitse viestiä äsken tästä asiasta, että josko ottaisin koko liiton itselleni ainakin joksikin aikaa ja luultavasti saan pian vastauksenkin.
Kuinka moni vastustaa tai on sen puolesta, että PK tuloksien pisteisiin merkitään vain loppupisteet eikä esim. 111+111=222 p.?
Kuinka moni vastustaa tai on sen puolesta, että PK tuloksien pisteisiin merkitään vain loppupisteet eikä esim. 111+111=222 p.?
- della
- Le-ppä-ker-ttu
- Viestit: 122
- Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 10:50 am
- Paikkakunta: Varkaus
- Viesti:
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
^Helpottaisi varmasti tosi tosi paljon pk-tuomareitten hommaa jos merkittäisiin vain loppupisteet. Eli minä ainakin kannatan tuota muutosta!
-
- Nostaa rautaa
- Viestit: 995
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 6:05 am
- Viesti:
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Kannatan, ehdottomasti! Todella rasittavaa tuo pisteiden lasku, uudistus tekisi tuomaroinnista paljon mukavampaa puuhaa : )
but i'm lost, crushed, cold and confused
[/size]
[/size]
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1707
- Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 11:05 pm
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Kati antoi erittäin mielellään mulle liiton hoidettavaksi, sitä itseään varmasti helpotti, kun ei tarvitse liitosta huolehtia! Eli lähiaikoina siirrän liiton omalle sivutilalleni sekä mahdollisesti uudistan myös ulkoasua, jos innostuksen siihen saan tai jos en saa niin sitten katellaan ;) Mutta jos joku haluaa kokeilla ulkoasua vSPKL:lle niin voi laittaa mulle tulemaan viestiä :D
-
- Le-ppä-ker-ttu
- Viestit: 148
- Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 10:11 am
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
^Mutta olisiko PK-puolelle sitten tulossa myös tuo, että järkkääjä saa itse tuomaroida (jos se VALilla toimii)? Mutta mä ainakin kannatan tuon puolesta, että vain loppupisteet, sillä perusteella mitä olen liiton tuomareiden viesteistä tässä lukenut, nopeuttaisi varmaan reilusti.
Pitkätauko.
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1707
- Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 11:05 pm
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Mä mietin sitä aika paljon, että jos laittaisin, koska periaattessa se on helppo jokaisen arpoa tällä pisteet, kun tietää vain sen maksimimäärän lajista, mutta silti säilyttäisin noi tuomarit tuolla, että jos joku ei osaa tai halua tuomaroida itse niin sitten saa pyytää jotakuta listoilta :> Mutta meinasin, että ainakin kokeilen tätä vähän aikaa, mutta jos ei onnistu tai huomaan vilppiä tms. niin sitten otan sen pois.
-
- Epätoivoinen katse
- Viestit: 465
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:05 pm
- Paikkakunta: Kirkkonummi
- Viesti:
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Mitä mieltä (noin nopeasti) olette flyballista? Kannattaako osallistujien vähimmäis/maksimimäärää nostaa?
Entä olisiko ok, jos tässäkin lajissa saisi myös tuomaroida itse, jos kokee kykenevänsä?
Ja entä pidättekö tämän lajin kannalta hyvänä sääntö 1 kisa/päivä? Vai onko tuo turha?
/Juuri näin Heidi, flyball on mitä helpoin tuomaroida! Ja se tuomaroidaan juuri noin kuin asian ilmaisit :D
Entä olisiko ok, jos tässäkin lajissa saisi myös tuomaroida itse, jos kokee kykenevänsä?
Ja entä pidättekö tämän lajin kannalta hyvänä sääntö 1 kisa/päivä? Vai onko tuo turha?
/Juuri näin Heidi, flyball on mitä helpoin tuomaroida! Ja se tuomaroidaan juuri noin kuin asian ilmaisit :D
-
- Le-ppä-ker-ttu
- Viestit: 148
- Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 10:11 am
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
^
Mitä mä nyt olen huomannut, niin suht nopsaa menee täyteen ne kisat joissa on esim. 5 joukkuetta ja joikaiseen esim. 5 koiraa. Ta sitten vaan huomaan aina turhan myöhään :D Musta flyball on yks laji mikä olisi ehkä helpoin tuomaroida järjestäjän itse, arpoo järkän ja lätkäsee pisteet - varmaan se jotenkin niin menee? Siinähän ei tarkisteta sivuja tai mitään.
Mitä mä nyt olen huomannut, niin suht nopsaa menee täyteen ne kisat joissa on esim. 5 joukkuetta ja joikaiseen esim. 5 koiraa. Ta sitten vaan huomaan aina turhan myöhään :D Musta flyball on yks laji mikä olisi ehkä helpoin tuomaroida järjestäjän itse, arpoo järkän ja lätkäsee pisteet - varmaan se jotenkin niin menee? Siinähän ei tarkisteta sivuja tai mitään.
Pitkätauko.
- Edith
- Ei riitä.
- Viestit: 374
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 10:00 am
Re: Keskustelua liittojen säännöistä (nyt myös äänestys)
Joo, joo, JOO! Hitto, miten hyvä juttu. :Ddonga kirjoitti:Mä mietin sitä aika paljon, että jos laittaisin, koska periaattessa se on helppo jokaisen arpoa tällä pisteet, kun tietää vain sen maksimimäärän lajista, mutta silti säilyttäisin noi tuomarit tuolla, että jos joku ei osaa tai halua tuomaroida itse niin sitten saa pyytää jotakuta listoilta :> Mutta meinasin, että ainakin kokeilen tätä vähän aikaa, mutta jos ei onnistu tai huomaan vilppiä tms. niin sitten otan sen pois.
Mirabella, flyball on minunkin mielestä varmaan/varmasti helpoin tuomaroida - en oo ite tuomaroinut, mutta ainakin vaikuttaisi kovasti siltä.. Eli kannatetaan sitä, että myös flyball olisi mahdollista tuomaroida itse.
Myöskin joukkueiden ja osallistujien määrät ovat mun mielestä ihan hyvät, voihan itse päättää, laittaako joukkueisiin minkä verran koiria 4-6-väliltä. Toisaalta ehkä sen kuutosen voisi nostaa kahdeksaan? Maksimissaan 10 joukkuetta on ihan sopiva rajoitus. 1 kisa/päivä on kans ihan ok. Näin minun mielestäni. :)
- não há bela sem senão