- SYNTYVÄT 30.9. !
Olisi siis tarjolla huipputasoisia Mordon Girdle's C-venäjänvinttikoiria!
Isänä Tuulian upea vFIN KVA-R vFIN TVA vKTV vFRAW-10 vSWEW-10 vWEST-09 vAMV-09 BH Dzamar's Dazar eli Tami, joka on Suomen ratajuoksuvalio, omaa yhden maastojuoksusertin, Suomen lisenssin lisäksi myös hyväksyttyjä koejuoksuaikoja Iso-Britaniasta ja Ruotsista. Tami on pärjännyt myös näyttelyiden osalta todella upeasti ja tällä on yhteensä kahdeksan serttiä, viisi CACIBia sekä tittelit vFRAW-10, vSWEW-10, vWEST-09 ja vAMV-09. Tamilla on myös koiratanssissa kaikki tarpeelliset pisteet valionarvoa varten, tokosta kaikki ykköstulokset kunniapalkintoa myöten oikeuttaen tokovalionarvoon. Tamilla on myös oikeus kisata agilityn MAXI II -luokasta, josta tällä on jo kaksi vKUMAa, sekä oikeus myös maastoesteiden MAXI AVO -luokkaan. Tamilla on myös puolet tarvittavasti pisteistä flyballvalionarvoon. Suvultaan Tami on täysin evm (?).
Emänä on ensimmäinen kasvattamani venäjänvinttikoirapentu, joka on elänyt sijoituksessa Eroksella, kyseessä on BH KRE FIN LT MVA FIN KVA-R RH-E Joikhas Tuonelan Varjossa eli Tekla. Tekla on varsinkin näyttelyiden osalta pärjännyt erinomaisesti; neidillä on neljä ROP-voittoa, joista kolme on sisältänyt RYP-sijoittumisen, kerran Tekla on jopa sijoittunut RYP-1:ksi! Teklalla on lisäksi kaksi VSP-voittoa sekä lukuisia sijottumisia luokassaan laatumaininnalla erinomainen, myöskin tällä on lukuisia PN-sijoittumisia. Tekla on Suomen, Kreikan ja Latvian muotovalio. Teklalla on myös BH-tunnus, yksi vKUMA, yksi tokon ykköstulos sekä RH-E -tunnus. Teklalla on myös Suomen juoksulisenssi sekä Norjasta ja Iso-Britaniasta molemmista yksi hyväksytty koejuoksuaika. Tekla on myös Suomen ratajuoksuvalio. Teklan suku on muuten evm, paitsi isä on minun ensimmäinen upeasti menestynyt venäjänvinttikoirauros Breathtaking Dima Dynamite. Teklalla on myös kaksi puolisiskoa Mordon Girdle's La-La (Means I Love You) ja Mordon Girldle's ABC, joista toiselle tullaan varmaan tulevaisuudessa teettämään pieni pentue.
Pennuille en vaatisi sen enempää kisausta kuin, että pentu saisi kisausta näyttelyissä ja vinttikoirajuoksuissa, tosin olisin erittäin tyytyväinen jos kasvattini saisi muissakin lajeissa kisata, mutta se ei ole välttämättömyys. Kerrothan mielellään pentua varatessasi tulevaisuuden suunnitelmat pennun osalta, myös sivu- ja kisanäyttö olisi kiva.
Kuviakin minulla pitäisi olla antaa jos itselläsi ei ole ja turrilassa on takuulla porukkaa jotka voivat mielellään kuvia antaa (:
Pentueesta voisin antaa mieluusti yhden pennun sijoitukseen, joten jos olet sijoituspennusta kiinnostunut, kerrothan sen (:
Varaukset 3/3 TÄYNNÄ
Eros, Filyra - uros Mordon Girdle's Corner Of The Sky
Varga, Hallavahukan - narttu Mordon Girdle's Cheater SIJOITUS
Henji, DeWolf - narttu Mordon Girdle's Can You Remember
Nimiä pennuille:
Mordon Girdle's Can I See In The Morning
Mordon Girdle's Can You Feel It
Mordon Girdle's Can You Remember - Henji
Mordon Girdle's Can't Let Her Get Away
Mordon Girdle's Carousel
Mordon Girdle's Chained
Mordon Girdle's Cheater - Varga
Mordon Girdle's Childhood
Mordon Girdle's Christmas Won't Be The Same This Year
Mordon Girdle's Come 'round Here I'm The One You Need
Mordon Girdle's Come Together
Mordon Girdle's Corner Of The Sky - Eros
Mordon Girdle's Cry



