- Ekat havavauvat Silleeniin


Nyt ois sit vuorossa iloisia havapalleroita!
Silleeniin on siis suunnitteilla havannankoirapentuja tämän vuoden lopulle. Pennut lähtevät hyviin, luotettaviin, aktiivisiin ja ennen kaikkea pitkäaikaisiin koteihin.
Vanhemmat
Isä: tBH FIN TVA TK4 2x vKUMA 1x ROP Shelsey's Timberlake.
Pentueen isäksi olen valinnut Reetan omistuksessa olevan Timben, joka onkin aloittanut kilpailu-uransa lupaavasti.
Timbe onkin jo valoitunut tokossa ja agilitystäkin herralla on jo 2 vKUMaa. Näyttelymenestystäkin on tullut; kerran Timbe on ollut ROP ja useamminkin PU2. Yksi serti ja 2 cacibiakin Timbe on napannut.
Agilityssä olisi tarkoitus vielä ennen pentuetta valioitua, mutta tuollaisenaankin Timbe sopii hyvin Ambin pentujen isäksi.
Emä: BH TK2 RH-F A vKTV 2x MEKUMA 3x vKUMA 1x ROP Wilfred Ambitious And Absurd
Pentueen emänä on ensimmäinen havannankoirani, Joanan kasvatti Ambi, jonka kanssa on kokeiltu monia lajeja.
Pääasiassa menestystä on tullut käyttölajeissa, mutta näyttelyissäkin Ambi on ollut kerran ROP ja pentuna monesti ROP-pentu.
Ennen pentuetta Ambi kisataan ainakin tokovalioksi.
Yleisesti
Pentujen tulevilta kodeilta vaadin aktiivisuutta, luotettavuutta ja ennen kaikke yhteistyökykyä.
Melkeinpä kaikki lajit sopivat havannoille, joten tällainen palleroa on helppo kisauttaa. Itse voin suositella esimerkiksi agilityä, tokoa ja vaikkapa koiratanssia.
Silleenillä ei ole vielä omaa kasvatus-sivua, joten minun kasvatusperiatteistani voit lukea täältä.
Tuon tekstin olen laatinut schapeomistajieni luettavaksi, mutta samat säännöt perustuvat myös havannankoiriin.
Ja sit vielä sijoituksesta. Mä en itse aio tästä pentueesta pentua ottaa, mutta yhden pennun antaisin mieluusti sijoitukseen. Jos sinua kiinnostaa sijoitusnarttu tai -uros tästä pentueesta kerro rohkeasti.
Varmimmin pentu sinulle lähtee kun pistät viestiä vakuuttavan sivu- ja kisanäytön kanssa! :)
Varaajat
Varauksia otamme tähän pentueeseen kolme, korkeintaan neljä, jotta suku ei yleisty ja kaikki pennut pääsisivät aktiivisiin koteihin.
3/3
Siru | Viilikirsun | narttu | Silleen Pumpkin Queen
Nina | Flyfied | narttu | Silleen Saw the Snap-Apple Night (sijoitus)
Varga | Chirana | narttu | Silleen Pumpkin Party In Pumpkintown
Nimet
Teemana siis Halloween ja tässä nyt joitain nimiehdotuksia joista saamme kiittää Aamua :D Itse voipi myöskin pennulleen nimen keksiä.
Happy Halloween
Sand-Witch (juu öh...)
Mr. Goast
Trick Or Treat
PumpKing/Pumpkin Queen Siru
Silleenin ekat havannat
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Silleenin ekat havannat
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannoille?
Kyllä jollekkin kelpaa havannankoira!
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Joku tahtoo havannalaisen!!!!
-
Siru
- Niska jäykkä kuin Chuck Norrisin hauislihakset
- Viestit: 568
- Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 10:10 am
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Joo tuun nyt tosiaan vielä ilmaisemaan kiinnostustani. Tosin nyt ei tainnut olla havoille hirveästi kysyntää, että teetätkös tän pentueen vaikka varauksia ei tulisi kuin multa?
Viilikirsun olisi nyt pitkän tauon jälkeen valmis avaamaan ovensa ja tuntuu että uuden pennun paikka vois olla tässä. Sukupuolesta en osaa vielä sanoa, musta tuntuu että narttu se saattaa olla, mutta täytyy vielä kuvia tsekkailla ja semmosta. Mut palaan tähän vähän myöhemmin. Tämän pennun kohdalla suunnitelmissa olis keskittyä näyttelyttämiseen ja agiin. Mulla ei rahkeet riitä mihinkään superaktiiviseen kisaamiseen, mut kuitenkin säännölliseen ja tavoitteena tietysti edetä tasaista tahtia ihan sinne valioitumiseen asti.
Ja Ambin isä tosiaan on mun Voro (Vargan kasvatti) joka edelleen mulla Viilikirsussa asustaa että silläkin tavalla tuntuis mukavalta saada pentu "tutusta" suvusta :)
Joo ja hei mites tuo isä? Onko siitä vielä mitään tietoja, vai onko kenties evm?
Viilikirsun olisi nyt pitkän tauon jälkeen valmis avaamaan ovensa ja tuntuu että uuden pennun paikka vois olla tässä. Sukupuolesta en osaa vielä sanoa, musta tuntuu että narttu se saattaa olla, mutta täytyy vielä kuvia tsekkailla ja semmosta. Mut palaan tähän vähän myöhemmin. Tämän pennun kohdalla suunnitelmissa olis keskittyä näyttelyttämiseen ja agiin. Mulla ei rahkeet riitä mihinkään superaktiiviseen kisaamiseen, mut kuitenkin säännölliseen ja tavoitteena tietysti edetä tasaista tahtia ihan sinne valioitumiseen asti.
Ja Ambin isä tosiaan on mun Voro (Vargan kasvatti) joka edelleen mulla Viilikirsussa asustaa että silläkin tavalla tuntuis mukavalta saada pentu "tutusta" suvusta :)
Joo ja hei mites tuo isä? Onko siitä vielä mitään tietoja, vai onko kenties evm?
- sukelluskettu
- Keilapallo
- Viestit: 2391
- Liittynyt: Su Loka 03, 2010 4:11 pm
- Paikkakunta: Heinola
- Viesti:
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Siru: Sulle lähtee pentu ehdottomasti. Mitään himokisaamistahan en vaadi, kunhan huomaan, ettei pentua ole unohdettu :D.
miira: Pistäppäs mulle kisa- ja sivunäyttöä niin mä mietin asiaa ;).
miira: Pistäppäs mulle kisa- ja sivunäyttöä niin mä mietin asiaa ;).
- sukelluskettu
- Keilapallo
- Viestit: 2391
- Liittynyt: Su Loka 03, 2010 4:11 pm
- Paikkakunta: Heinola
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
vasta oon tän virtuaali koirailun alottanu, mut hevosilla on kunnon näytöt :--) jos kelpaa hevosien näytöt niin tässä. Kennelin sivut ovat nyt valmis leiskalla samoin koirien sivut, mutta pyrin saamaan jonkinlaisen "kunnon" ulkoasun tässä lähiaikoina (alkaapa lupaavasti).
.
.
.
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
miira: Jos sulle ei nyt sijoitusta lähde, niin vaikkapa tavallinen pentu :D. Mulle on nimittäin sijoituskoirien kanssa tärkeää, että sen tuleva omistaja on varmasti harkinnut sijoitusta perusteellisesti, eikä katoa virtuaalimaailmasta yhtäkkiä tai palauta koiraa minulle.
- sukelluskettu
- Keilapallo
- Viestit: 2391
- Liittynyt: Su Loka 03, 2010 4:11 pm
- Paikkakunta: Heinola
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
En havannoita tule kasvattamaan ja sen takia olisin sijoituskoiran ottanut. Tälle rodulle ei näytä olevan kovin paljoa kiinnostusta, kuten ei bichoneillekkaan voisin miettiä kasvatin ottamista.
// En kasvattia ota, pahoittelut ):
// En kasvattia ota, pahoittelut ):
.
.
.
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
miira: Okei, ei voi mitään :(.
Siru: Ja siis pentueen teetän kahdesta varaajasta ;).
Ja siis pentueen isän tiedot on nyt esillä.
Vielä kaksi varaajaa!
Siru: Ja siis pentueen teetän kahdesta varaajasta ;).
Ja siis pentueen isän tiedot on nyt esillä.
Vielä kaksi varaajaa!
- Iljan
- Kriisissä
- Viestit: 893
- Liittynyt: Su Touko 09, 2010 3:20 pm
- Paikkakunta: hämeenlinna
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Noniin, vihdoinkin muistin tämän niin ajoissa, että kerkeän kirjustaa ostotarjouksen ennen kuin pitää jo lähteä jonnekin. :D Eli olisin kiinnostunut narttuhavannasta Flyfiediin, josta löytyy nimenomaan ryhmän yhdeksan koiria. En kuitenkaan kasvata kovin suurimuotoisesti, joten minulle kelpaisi myös sijoitusnarttu, jos sellaisen uskallat luovuttaa. Tulevaisuudessa havannaneiti pääsisi kilpailemaan näyttelyissä (kuva), agilityssä, maastoesteissä, sekä suorittamaan BH-kokeen. Webs ei tätä viestiä kirjoittaessani toiminut laisinkaan, mutta toivottavasti se alkaa pelittämään pian, niin pääset tarkistamaan Flyfiedin, vaikka se kyllä hyvin vaatimaton onkin. :)
// Hienoa, kiitokset.
// Hienoa, kiitokset.
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Nina: Kyllä sulle sijoitusnarttu lähtee :D!
Ja sitten vielä yksi varaaja niin mä oon tyytyväinen. (tosin pentue voi toteutua jo näistä kahdesta pennustakin)
Ja sitten vielä yksi varaaja niin mä oon tyytyväinen. (tosin pentue voi toteutua jo näistä kahdesta pennustakin)
-
Vinta
- Söi navetan kaksi nautaa
- Viestit: 1106
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 12:45 pm
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Ei saatana, oon jo jonkin aikaa sumplinut tätä.. Pistäs mulle nyt sitten narttu varaukseen. :D
- Peppi
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1794
- Liittynyt: La Kesä 27, 2009 4:41 pm
- Viesti:
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Jep, sulle sellainen lähtee aina :D
Ja hyvät varaajat. Olen ajatellut että pentue syntyisi marraskuun puolella ja sit nimiteemoja saa heitellä ;)
Ja hyvät varaajat. Olen ajatellut että pentue syntyisi marraskuun puolella ja sit nimiteemoja saa heitellä ;)
-
Vinta
- Söi navetan kaksi nautaa
- Viestit: 1106
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 12:45 pm
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kiinnostusta havannankoirille?
Hienoa. =)
Hmm, Halloween-nimet vois olla kivat ? :D
Hmm, Halloween-nimet vois olla kivat ? :D



