Lasipisaran labbiksia
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Lasipisaran labbiksia
Lasipisarassa saatiin juuri maailmalle kaksi pentueellista (yhteensä kolme pentua) koiria, mutta nyt olisi tulossa uutta yhdistelmää.
Etsin pennuille koteja jotka ovat innokkaita kisaamaan nomessa ja / tai mejässä. Kaikki muut lajit ovat plussaa! Toivoisin käyttölajien lisäksi paria näyttelyä, mutta myös pelkästään käyttökoiraksi lähtevät. Kuulumisia toivon silloin kun jotain tapahtuu ja pentusuunnitelmista haluan kuulla. En kiellä kasvattieni jalostuskäyttöä, mutta ehdottomasti haluan kuulla suunnitelmat, koska haluan olla mahdollisimman hyvin kärryillä kasvattieni jalostuskäytöstä, että voin tarpeen tullen infota muita ja harkita, jos vaikka haluaisin kasvattini pennun.
Molemmat vanhemmat ovat osoittaneet toimivansa myös käytännön metsästyksessä paikallisten metsästäjien mukana. Molemmat ovat aikanaan tunnetun Sunset:n kasvatteja.
Yhdistelmä on tasasukuinen. Molempien vanhempien vanhemmat ovat tuonteja. Suvusta löytyy kaksi Portugalin tuontia joista toinen ollut aivan huippumenestynyt (Vellu & Harley).
Suvussa on vuoden näyttelylabbis -08 ja sama uros on myös -09 vuoden jalostusuros.
Isänä on BH vFIN KVA Sunset's Enamoured with You
En voi sanoa, että Retu on täysin käyttökoira, vaikka sillä onkin käyttövalion arvo nomesta ja Suomessa oikeudet mejässä VOI-luokkaan. Vaikka Retulla ei olekaan pitkiä rivejä muotovalion arvoja niin on se silti saanut näyttelyistä kaksi SERTiä ja se on palkittu useita kertoja erinomaisella, mutta ei meiltä erittäin hyviäkään puutu. Paras näyttelytulos on ROP CACIBin kera. Tämä poika on suorittanut myös vesipelastuksen soveltuvuuskokeen hyväksytysti.
Emänä on BH Hk2 Jk2 RH-FL B RH-W B Sunset's Deep Water
Suorittanut NOU-luokan hyväksytysti. Mejässä Suomesta oikeudet VOI-luokkaan josta yksi ykkönen. Vaikka Peppi ei mikään suuri agikoira olekaan niin on sillä silti 2x vKUMA I-luokasta. Kuin myös Retu niin Peppikin on suorittanut vepen soven hyväksytysti. Näyttelyistä saanut erinomaisia.
Varaukset täynnä
Jenna, sijoitusnarttu Lasipisaran Elohopea
femm, uros Lasipisaran Eldorado
Zellie, narttu
Frisky, narttu Lasipisaran Eileithyia
Pennuille on mahdollista saada kuvat mukaan
Copyiksi Susityttö ja linkitys mailiin susityttogrr[at]gmail.com
uros xxx (keltainen)
uros xxx (keltainen)
narttu xxx xxx (musta - ei kunnon rakennekuvaa)
narttu xxx xxx xxx (keltainen)
Copyiksi Jenna
AVO narttu (musta)
AVO narttu xxx xxx (keltainen)
AVO narttu xxx (musta)
AVO narttu xxx (keltainen) - varattu, Frisky
AVO narttu (keltainen) - vain sijoituspennulle

Jacya
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: Lasipisaran labbiksia
Mä voisin olla kiinnostunut tuosta ekasta yhdistelmästä... 8)
Reika Shibas - Ice Cubes - Taikatunturin - Sananlaskun - Der Meister - Cincuenta Rayo - koirakoti Bielke - of Blue Dreamcast
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Lasipisaran labbiksia
Kumpaa sukupuolta saisi olla? :D
-
Jacya
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: Lasipisaran labbiksia
No poikapuolta... x) :D
Reika Shibas - Ice Cubes - Taikatunturin - Sananlaskun - Der Meister - Cincuenta Rayo - koirakoti Bielke - of Blue Dreamcast
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
-
femm
- Kriisissä
- Viestit: 803
- Liittynyt: To Joulu 03, 2009 9:46 pm
- Paikkakunta: Kuopio
-
Jacya
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: Lasipisaran labbiksia
Hei btw! Oisko sijoitus mitään tuon mun varaamani poikapennun kohdalla? :)
Reika Shibas - Ice Cubes - Taikatunturin - Sananlaskun - Der Meister - Cincuenta Rayo - koirakoti Bielke - of Blue Dreamcast
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Lasipisaran labbiksia
Kiitos Jacya, enemmän kuin mielelläni annan sulle sijoituspupsin! :) Katseles kuvia tuosta sitten jos joku miellyttää. Sulle sitten uros ja femmille narttu.
-
Jacya
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: Lasipisaran labbiksia
Jeejee! 8) Mulla on itellä kyllä yks kuva jemmas, niin voin ottaa sen. :) (musta uros).
Reika Shibas - Ice Cubes - Taikatunturin - Sananlaskun - Der Meister - Cincuenta Rayo - koirakoti Bielke - of Blue Dreamcast
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
-
Mari
- Nakkisotilas
- Viestit: 293
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 6:39 pm
- Paikkakunta: Kitee // Lemi
- Viesti:
Re: Lasipisaran labbiksia
Mä olisin kiinnostunut tosta tokasta pentueesta, sillä olen jo katsellut useasti sun labbiksia "sillä silmällä" ;) Voisin siitä ottaa sijoitusuroksen asumaan yksityisiin. Kisautusta lähinnä nomessa, vepessä ja näyttelyissä sekä ehkäpä myös tokossa ja pelastuskoirakokeissa. Kuvia mulla ei ole, mutta tykästyin tuohon mustaan urokseen, jos sen kuvat saisi mukaan? :)
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Lasipisaran labbiksia
Jacya, selevä juttu :)
Mari, hieno homma, että oot katsellut mun labbiksiani vähän "sillä silmällä" :D Mä ajattelin, että en saa tähänkään pentueeseen yhtään varausta, mutta ihanaa, että sulta löytyy kiinnostusta ja vieläpä sijoituspentua kohtaan! Mielelläni annan sulle sijoituskakrun :)
Onkos kelläkään toiveita syntymäajan tai nimien suhteen?
Mari, hieno homma, että oot katsellut mun labbiksiani vähän "sillä silmällä" :D Mä ajattelin, että en saa tähänkään pentueeseen yhtään varausta, mutta ihanaa, että sulta löytyy kiinnostusta ja vieläpä sijoituspentua kohtaan! Mielelläni annan sulle sijoituskakrun :)
Onkos kelläkään toiveita syntymäajan tai nimien suhteen?
-
femm
- Kriisissä
- Viestit: 803
- Liittynyt: To Joulu 03, 2009 9:46 pm
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Lasipisaran labbiksia
Syntymäajasta voisin esittää toiveita - mielellään jos huhtikuussa/toukokuun alkupuolella :-)
Nimen suhteen ei minkäänlaisia erityisiä toiveita.

taukoilua virtuaalikoirista
-
Jacya
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: Lasipisaran labbiksia
Ei mitään erityisempiä vaatimuksia syntymäpäivälle tai nimille! 8)
Reika Shibas - Ice Cubes - Taikatunturin - Sananlaskun - Der Meister - Cincuenta Rayo - koirakoti Bielke - of Blue Dreamcast
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Lasipisaran labbiksia
Käivisikö ekan pentueen syntymäpäiväksi 23.04.11 ja toisen pentueen syntymäpäiväksi 05.05.11?
-
femm
- Kriisissä
- Viestit: 803
- Liittynyt: To Joulu 03, 2009 9:46 pm
- Paikkakunta: Kuopio
-
Mari
- Nakkisotilas
- Viestit: 293
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 6:39 pm
- Paikkakunta: Kitee // Lemi
- Viesti: