Elikkäs, mä sain vihdoin ja viimein uuden schappariprojektini valmiiksi. Erosin Cararran ylläpidosta tämän vuoden alussa ja päätin perustaa ihan oman schapparikennelin, jossa ei olisi vielä ainuttakaan pentuetta. Näin sain mahdolliseksi aloittaa kasvattamisen ns. puhtaalta pöydältä ja toteuttaa yhtä vähemmän järkevää suunnitelmaani. Rijmin työstämisvaiheessa ajattelin, toivoin ja unelmoin, että Rijmtuinissa olisi vain ja ainoastaan schappareita. No, ei toteutunut. Päätin sitten tunkea kaikki virtuaalikoirani samaan kenneliin virtuaalikoirailuni yksinkertaistamisen myötä. Tämä ratkaisu on toiminut hyvin ja nyt on paljon helpompi vastustaa uusien koirien ottamista, koska näkee koko koiralauman samalta sivulta.
Rijmtuinin ensimmäiset schapendoespentueet syntyivätkin jo ja kolmas on suunnitteilla (kummatkin pennut varattu). Ensi jouluksi-kevääksi olisi suunnitteilla neljäs pentue jos pysytään kisausaikataulussa.