lukkoon
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
lukkoon
Jääkyyneleen nimiin olisi tulossa valkoisia pörröpalloja eli coton de tulear-rotuisia pentuja. Soveltuvat näyttelyiden lisäksi mm. agilityyn ja tokoon. Tulevalta kodilta toivoisin kiinnostusta näyttelyitä kohtaan, mutta näyttelyiden lisäksi toivoisin, että pennuille käytäisiin kisaamassa tokossa TK1. Muuten annan vapaat kädet ja en missään tapauksessa pakota tokoilemaan. Kisaamispakkoa ei ole, mutta jos ei kiinnosta kisata niin sitten haluan kuulla n. 3kertaa vuodessa kuulumisia. Loistavia "maskotteja" isompien koirien joukkoon ja miksei myös pienienkin! Jokainen pentu myydään jalostusoikeudella, mutta haluan kuulla pentusuunnitelmista ennen pentueen syntymää.
Coton de tulear on tällä hetkellä hyvin vähälukuinen rotu virtuaalimaailmassa. Molemmilta vanhemmilta löytyy sukua. Limppu & Loria on hankittu alkujaan vain näyttelykoiriksi, mutta lattiamopit pisti tuulemaan tokon puolella! Halusin vähän koittaa mites nää toimis tokossa, sit ilmoitin kokeeseen ja hupsista, nyt pentujen emä on valio.
Pentujen isinä on vielä melko nuori hurmuri BH TK3 vjWW-11 vjGERW-11 vjNLW-11 White Cloud Eclipse
Limppu on omaa silmääni viehättävä junnu-uros, jonka käyttäytyminen näyttelypaikoilla on aivan loistoa. Esiintyy hienosti ja on todellinen valkoinen salama, kun sille päälle sattuu. Viiden tähden näyttelykoira, joka on saanut vain kolme erittäin hyvää ja loput erinomaisia. Ikuinen kakkonen PU-kehässä, mutta erinomaisen & sa:n saatuaan ROP-juniori aina! Yksi ROP sijoitus ja kaksi SERTiä.
Harrastuskaverina Limppu on mieletön. En osannut odottaa, että tästä koirasta löytyisi niin paljon innokkuutta tokoilemaan, mutta sieltä löytyi. Mieletön meno päällä treeneissä ja tekee aina täysillä ja hyvin. EVL:n liikkeet vielä hionnan alla, mutta saattaa olla, että herrasta saadaan joskus valio leivottua. Ihmisen kanssa todella hauska tapaus. Se juoksee vieraankin ihmisen vieressä kuin parempikin tokokoira ja pitää katsekontaktia lähes aina kävellessään. Joskus olen ajatellut, että bordercollie on eksynyt tähän kaveriin. Limppu on suorittanut myös käyttäytymiskokeen ja hakenut agista yhen vKUMAn. Hyvä päinen mussukka, joka rakastaa kaikkia varauksettomasti.
Pentujen emänä on jo vähän vanhempi vFIN TVA vGERW-11 White Cloud Wait for Her
Loria on myös ikuinen kakkonen PN-kehässä. Kolme VSP-sijoitusta ja kaksi SERTiä kahminut nuori naikkonen. Palkitaan yleensä aina erinomaisella, mutta joukkoon on mahtunut myös kaksi erittäin hyvää. Uusien sääntöjen tullessa voimaan on jäänyt kerran ilman SA:ta, mutta erinomaisen sai. Sinä päivänä ainut, joka palkittiin SA:lla oli meidän Limppu!
Ennen Limpun tokouraa Loria aloitti uransa. Se oli kerännyt ennen Limpun ekaa ykköstä neljä ykköstulosta joten tytsy eteni huimaa kyytiä tokon saralla. Eka ykkönen haettiin tammikuun 29päivä ja vika ykkönen kahmaistiin marraskuun 3päivä. Ei siis vuosia olla jouduttu jankuttamaan tokoa ja hakkaamaan päätä seinään vaan tytsy on ollut harvinaisen hyvä oppilas. Loriasta löytyy intoa tokoilla ja se näyttää nauttivan treenaamisesta. On aina ihan liekeissä tokotreeneissä.
Pentujen suvusta kaikki koirat, jotka ovat löytyneet virtuaalimaailmasta, ovat olleet huippumenestyneitä näyttelyiden puolella. Limpun emä on suorittanut käyttäytymiskokeen hyväksytysti ja valioitunut agista, jonka lisäksi se on myös kansainvälinen muotovalio. Limpun emänisä on myös kansainvälinen muotovalio. Lorian emä on suorittanut käyttäytymiskokeen hyväksytysti, valioitunut flyballista, kerännyt näyttelyistä kolmelta vuodelta voittajatitteleitä ja tullut muotovalioksi kahdestatoista maasta. Lorian isä on suorittanut myös käyttäytymiskokeen hyväksytysti ja valioitunut agista. Sen lisäksi uros on kansainvälinen muotovalio ja useampi voittajatitteli löytyy. Suvusta löytyy siis loistavaa näyttelymenestystä, mutta myös käyttöpuolen taitajia.
Pentujen isi on tutkittu täysin terveeksi, mutta emällä on lonkat A/B ja polvet 1/0. Pentujen isänemän polvet ja silmät tutkittu terveeksi ja emänisän lonkat B/B ja polvet 1/1, mutta muuten terve.
syntymäpäivä 05.12.11
Iiskala, uros Jääkyyneleen Sirkusnorsu
Odea, uros Jääkyyneleen Sirkustirehtööri
Veera, uros Jääkyyneleen Sirkustaide

Iiskala
- Niska jäykkä kuin Chuck Norrisin hauislihakset
- Viestit: 590
- Liittynyt: To Heinä 08, 2010 5:39 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Väitin etten yhtään pientä valkoista enää ota, mutta cottoni kuvia on siunaantunut, joten näyttely koiraksi pentunen tulisi. Näyttönä vaiks tää http://virtdoggi.webs.com/elli.htm Jos vielä jotain jäi hampaan koloon ni kysy :D
Vain yksi voi olla täydellinen
Se on Mimosa
Se on Mimosa
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Elli viä Loria-mamman kaikki PN1-sijat :D Kyl sinne pupsi lähtee. Kumpaa sukupuolta ja mihinkä menee?
-
Iiskala
- Niska jäykkä kuin Chuck Norrisin hauislihakset
- Viestit: 590
- Liittynyt: To Heinä 08, 2010 5:39 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Meillä tykätään PN1... Uros ja tulevaan kenneliin ensin yksäriksi :D
Vain yksi voi olla täydellinen
Se on Mimosa
Se on Mimosa
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Sulle varattu urospupsi! Onko syntymäajan & nimien suhteen toivomuksia? :)
- Odea
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5094
- Liittynyt: Su Elo 31, 2008 8:55 am
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Minä haluan ikioman sirkuspellen haluan haluan!
En oo kai koskaan omistanut virallisesti yksin virtuaalikoiraa - aina mulla on ollut kaverina Mirzu, joka on sit myös suurimmaksi osaksi hoitanut sivujen koodit ja kisauttelut. Nyt mua kuitenkin rupes ihan yhtäkkiä innostuttamaan ajatus omasta koissusta, josta mulla ois vaan yksin huoli ja ilo :D Oon ehkä pikkusen tuuliviiri ja laidasta laitaan lyhyen ajan sisällä keikkuva, mut ehkä mulla riittäis aikaa yhden lattiamopin hoivaamiseen! Ainakin toivon hartaasti näin.
Eli jep, tahdon tästä pentueesta itselleni vaavelin paijattavaksi ja halittavaksi! Kisaamistahti koissun kanssa tuskin olisi päätä huimaavaa eikä mulla oo edes kenneliä, jonne penskan vois heivata, mut ei kai se hirveenä haittaa? Ainakin tää hauva sais kaiken huomion ja ois todella rakastettu tapaus, jos ei muuta!
Mä oon aina painottanut näyttelyihin, joten linja ei muutu tämänkään veijarin kanssa. Voisin myös ottaa mukaan koiratanssia, agilitya ja vaikka jotain muutakin! Saas nähä mihin kaikkeen sitä intoutuu ottamaan osaa! Taivashan on vaan rajana. Mut näytelmät ja tansseilut ainakin. Jos lapselle tulis joskus jälkikasvua niin pennut syntyis luultavasti mun nimiin (koirien virallisissa nimissä ei olis kasvattajamerkintää, mut kasvattajana toimis silti höperö Odea).
Musta ois tosi mahtavaa saada cottonpupsi! En osaa vielä sanoa, haluunko nartun vai uroksen, mut jos lupaat mulle tästä pennun, niin koetan päättää mahdollisimman nopeasti.
Ei mulla muuta moi :)
//: Unohdin mainita että oonhan mie yrittänyt kovastikin nostaa Melodia-nimistä cottonikenneliä pystyyn mut ei se ole oikeen ottanut onnistuakseen. :-D Mut tän vaavan kanssa menee varmasti eri tavalla koska oon miettinyt jo kauan tätä ja harkinnut ja. Nii!

^Ihanaa, että pentu kiinnostaa :) Kyl sinne pupsi lähtee! Ilmoittele sitten, kun joskus tiedät sukupuolta. Muistankin sulla joskus olleen virtuaalikoiria.
- Odea
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5094
- Liittynyt: Su Elo 31, 2008 8:55 am
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Vähänkö ihkuu 
Mutko mie en vieläkään tiedä kumman sukupuolen edustajan mie oikein tahdon! Tästä taitaa koitua vuosisadan probleema :-D
Mutko mie en vieläkään tiedä kumman sukupuolen edustajan mie oikein tahdon! Tästä taitaa koitua vuosisadan probleema :-D
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Sulla on vielä aikaa miettiä tässä! :) Oottelen vielä jonkun parisen viikkoa varmaan tulisko kolmatta varaajaa ja sit pentue saattas olla valmis syntymään.
- Odea
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5094
- Liittynyt: Su Elo 31, 2008 8:55 am
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Ok! Ootko muuten miettinyt minkälaisia nimiä? :)
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
En oo vielä miettinyt mitään, mutta olisko teillä ehdotuksia?
- Odea
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5094
- Liittynyt: Su Elo 31, 2008 8:55 am
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Jotain suomenkielistä ja leikkimielistä koska cottonit on tunnetusti melkoisia sirkuspellejä :-D Enkä osaisi kuvitella Jääkyyneleen päätteeksi mitään enkunkielistä. Suomi on pop!
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Jos nimiksi sitten jotain mikä alkaa sanalla "sirkus".
Ehdotuksia:
Jääkyyneleen Sirkusteltta
Jääkyyneleen Sirkustirehtööri
Jääkyyneleen Sirkushuvi
Jääkyyneleen Sirkusteltta
Jääkyyneleen Sirkusperinne
Jääkyyneleen Sirkusesitys
Jääkyyneleen Sirkuseläin -> Sirkuskoira, Sirkusapina, Sirkusnorsu yms
Jääkyyneleen Sirkustaide
Jääkyyneleen Sirkuskoulu
Jääkyyneleen Sirkusperhe
Jääkyyneleen Sirkustaito
Jääkyyneleen Sirkuslaji
Jääkyyneleen Sirkusopettaja
Jääkyyneleen Sirkuspelle
Ehdotuksia:
Jääkyyneleen Sirkusteltta
Jääkyyneleen Sirkustirehtööri
Jääkyyneleen Sirkushuvi
Jääkyyneleen Sirkusteltta
Jääkyyneleen Sirkusperinne
Jääkyyneleen Sirkusesitys
Jääkyyneleen Sirkuseläin -> Sirkuskoira, Sirkusapina, Sirkusnorsu yms
Jääkyyneleen Sirkustaide
Jääkyyneleen Sirkuskoulu
Jääkyyneleen Sirkusperhe
Jääkyyneleen Sirkustaito
Jääkyyneleen Sirkuslaji
Jääkyyneleen Sirkusopettaja
Jääkyyneleen Sirkuspelle
- Odea
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5094
- Liittynyt: Su Elo 31, 2008 8:55 am
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Tuolta löyty pari kivaa vaihtoehtoa :-) Itellä tuli sirkusaiheesta myös mieleen tämmösiä sirkuksen "sisällä olevia rooleja", esmes Trapetsitaiteilija, Nuorallatanssija, Taikuri, Klovni, Tulennielijä, Jonglööri, sit toi sun mainitsema Sirkustirehtööri, Käärmeenlumoaja yms. Noikin ois musta aika jees, etenki jos lyhyimpiin lisäis jonkun adjektiivin tms.!
Sori kun oon tämmönen päällepäsmäri! Sunhan pentue tämä on. Mut päätin sanoa mielipiteeni :D
//: Nyt se skp on päätetty ja se on... (TÄTTÄRÄÄ!) ... uros! Poikavauva minulle siis!
Mulla on muuten tämmöseen paikkaan kuvaluvat, ja harkitsen tässä Axelin ja Ouzon kuvien välillä. Mitä mieltä sie olet?
Sori kun oon tämmönen päällepäsmäri! Sunhan pentue tämä on. Mut päätin sanoa mielipiteeni :D
//: Nyt se skp on päätetty ja se on... (TÄTTÄRÄÄ!) ... uros! Poikavauva minulle siis!
Mulla on muuten tämmöseen paikkaan kuvaluvat, ja harkitsen tässä Axelin ja Ouzon kuvien välillä. Mitä mieltä sie olet?
-
Susityttö
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Valkoisia lattiamoppeja
Huonosti noista cottoneista tiedän ulkonäöllisesti ja musta nuo näyttää aika samalle :D Ouzo on kuitenkin ehkä vähän omaa silmää miellyttävämpi.
Nimissä voitaisiin pysyä tuossa "sirkus"-alkuisessa teemassa, koska silloin pennut on helpompi tunnistaa samaan pentueeseen.