Räyhän parsonrusseleita
-
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Räyhän parsonrusseleita
Eipä ole pitkään aikaan ollut tarjolla Räyhääjiä, joten nyt olisi aika Räyhän pienten parsonrusselilapsosten. Tulevalta kodilta toivon kisaamista luolakokeissa ja siinä sivussa sitten jokunen näyttely olisi tosi kiva. Toivon kuulevani, jos kasvatilleni aletaan suunnittelemaan pentuetta, koska haluan olla mahdollisimman hyvin selvillä kasvattieni jalostuskäytöstä. Kuulumisia n. kerran vuodessa tai silloin kun jotain merkittävää tapahtuu, esim. kuolema, valioituminen.
Isänä toimii oma kasvattini vFIN KVA vFIN, vGBR, vN, vLT, vSWE, vKRE, vDK, vLUX & vKANS MVA vBELW-08 vCAW-08 vNW-08 vKREW-08 vLTW-09 vKREW-09 VV-09 vAMW-09 Räyhän Chilikieppi "Kessu"
L: A/A, K & P: 0/0, S: ok
Kessulla on kolme sisarusta, joista jokainen on tällä hetkellä kodittomana minulla. Kessu on valioitunut luolilta ja sen sisarukset ovat myös pärjänneet luolakokeissa - Ronja-sisko LUT E, Ollie-sisko LUT C ja Omppu-veli LUT B. Kessun emällä on luolilta LUT B, joten olisi odotettavissa, että Kessun puolelta ainakin periytyisi vahvaa metsästysviettiä. Mejästä Kessulla on FIN-AVO1. Kessu on myös ulkonäöllisesti aivan mahtava. Sen paras näyttelytulos on BIS1 kansainvälisestä näyttelystä. Kessun sivut on päivittämättömät, mutta ennen pentuetta olisi tarkoitus ottaa selville Kessun kaikki voittajatittelit ja muotovalion arvot.
Kessu on aika kovapäinen tapaus eikä hevillä hätkähdä mitään. Se ei väistä ketään eikä mitään. Toimii nopeasti eikä mieti pitäisikö joku asia tehdä toisin. Kessu on todella täpäkkä. Ihmisiin suhtautuu aina ystävällisesti.
Emänä on tuontinarttuni BH vJM-08 LUT B PSWEW-08 vPDKW-09 vPFRAW-09 vPFRAW-10 vPSWEW-11 vPNORW-11 vFIN, vSWE, vN, vF, vIT, vDK, vPOHJ & vKANS PMVA Riña F "Rina"
L: A/A, K & P: 0/0, S: ok
Rina on kisannut luolakokeissa ihan hyvällä menestyksellä ja sillä onkin oikeus LUT A-tasolle. FIN-mejästä puuttuu yksi VOI1:n vFIN JVA arvosta. Jokunen BIS-kehässä sijoittuminen - BIS1 ryhmänäyttelyssä, BIS2 kansainvälisessä ja BIS3-sijoja kansainvälisistä. Lukuisia ryhmäsijoituksia ja varmaan yhtä paljon ROP-sijoituksia. Kessun tavoin siis kätevä metsästyskaveri, mutta hyvää seuraa myös näyttelyreissuille.
Rina on hyvin helppo terrieri. Se on luonteeltaan helposti motivoitava ja nauttii tekemisestä. Rinalla on myös kova metsästysvietti. Ihmisiin se suhtautuu avoimesti ja tykkää kaikista, vaikka ei kaikkia pusutakkaan.
Varaukset 4/4
Sijoitan pentueesta urospennun kuvalla (ccc) kotiin, joka on innokas kisaamaan luolakokeissa. Sijoituskodilta edellytän myös näyttelyissä kiertämistä, mutta voin huolehtia itse ilmoittautumisista, jos näin sovitaan. Sijoitusuroksella tulen teettämään yhden pentueen, jonka jälkeen sijoituskoira siirtyy sijoituskotinsa omaksi. Omistajalla on etuosto-oikeus sijoituskoiran pentuun.
Veera, uros Räyhän Punk Lolita & narttu Räyhän Gothic Lolita
Kirsi, narttu Räyhän Sweet Lolita
Spunky, uros Räyhän Kuro Lolita

- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Räyhän parsonrusseleita
Mä oon katellu tätä jo monta kertaa, joten ehkä mä sitten uskaltaudun ottaa vielä yhen uuden piskin. :D Eli Rainii ma haluaisin nartun. Päälajit olisi agi, mejä ja luolakokeet. Oon kyllä luolien kanssa laiskistunu liiton pois antamisen jälkee, mutta onneks kisoihin mahtuu aina mukaan kunhan ennen vippii tajuaa ilmottaa. Kisanäyttöö vaikkapa Raolta, joka voisi olla tämän neidin tuleva sulhanen.
-
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Räyhän parsonrusseleita
Ihanaa, että sä haluat narttupennun :) Cujo on saanut niin hyvän kodin, että oikein mielelläni annan sulle pennun! Tuleva sulhanenkin on oikein miellyttävä tapaus. Onko toiveita syntymäajan suhteen?
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Räyhän parsonrusseleita
Ei oikeestaa, mulle käy ihan koska vaan.
// Upup. Mulla ei ole kiire mihinkään, mutta onko mitään suunnitelmia syntymäajasta? Vai haluatko odotella vielä varaajia?
// Upup. Mulla ei ole kiire mihinkään, mutta onko mitään suunnitelmia syntymäajasta? Vai haluatko odotella vielä varaajia?
-
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Räyhän parsonrusseleita
Ajattelin, että jos tää kuukausi ootetaltaisiin saadaanko varaajia. Sit synttäripäivän voisi iskea vaikka maaliskuun alkuun, jos tää on sulle okei? :)
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Räyhän parsonrusseleita
Käy hyvin. Ootko nimii miettiny?
-
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Räyhän parsonrusseleita
En vielä, mutta joku teema voisi olla kiva. Saa toki heittää, jos itselläs mielessä pyörii jotain.
// Otetaan vika nosto. Seuraavaksi laittelen sit nimiä
// Nimet:
Räyhän Sweet Lolita - varattu
Räyhän Gothic Lolita - varattu
Räyhän Classic Lolita
Räyhän Punk Lolita - varattu
Räyhän Hime Lolita
Räyhän Country Lolita
Räyhän Kuro Lolita
Räyhän Ero Lolita
Räyhän Shiro Lolita
Räyhän Wa-Lolita
Räyhän Qi-Lolita
Räyhän Guro Lolita
Pennut voisivat syntyä 19.03.12, jos sulle käy?
// Otetaan vika nosto. Seuraavaksi laittelen sit nimiä
// Nimet:
Räyhän Sweet Lolita - varattu
Räyhän Gothic Lolita - varattu
Räyhän Classic Lolita
Räyhän Punk Lolita - varattu
Räyhän Hime Lolita
Räyhän Country Lolita
Räyhän Kuro Lolita
Räyhän Ero Lolita
Räyhän Shiro Lolita
Räyhän Wa-Lolita
Räyhän Qi-Lolita
Räyhän Guro Lolita
Pennut voisivat syntyä 19.03.12, jos sulle käy?
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Räyhän parsonrusseleita
Oh, en ois heti arvannu teemaa! :-D Mutta kelpaa kyllä, mulle Räyhän Sweet Lolita. Synttäripäiväki kelpaa, teen sivuja tuota pikaa.
/ Lola! Kuvat vaihtuu, kun saan kaivettua sellaisia jostain.
/ Lola! Kuvat vaihtuu, kun saan kaivettua sellaisia jostain.

-
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Räyhän parsonrusseleita
En mäkään olis tuota teemaa arvannut vielä eilen :D Yritin ettiskellä olisinko löytänyt erilaisia viuhkatyyppejä ja sit vahingossa eksyin wikipediassa tuollaiselle sivulle ja kattelin, että kylläpä on kivoja, joten Räyhät voisivat olla tälläisiä, vaikka en aiemmin ollut ees kuullut noista.
Tosi kivat sivut neidillä. Jos sukupuolen voit vaihtaa nartuksi ja merkata kasvattajan oikeasti niin sivut on kondiksessa :)
Sit vielä kattelin, että Jätteen luolakokeen pvm on just toi synttäripäivä, joten mitäs jos aikaistettais parilla päivällä eli 17.03. niin voisi hyvillä mielin osallistua tuohon kokeeseen?
Tosi kivat sivut neidillä. Jos sukupuolen voit vaihtaa nartuksi ja merkata kasvattajan oikeasti niin sivut on kondiksessa :)
Sit vielä kattelin, että Jätteen luolakokeen pvm on just toi synttäripäivä, joten mitäs jos aikaistettais parilla päivällä eli 17.03. niin voisi hyvillä mielin osallistua tuohon kokeeseen?
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Räyhän parsonrusseleita
Oho, jääny pari kohtaa muokkaamatta. Muokkailin ja vaihdoin syntymäpäivän. :3
-
- Kanada
- Viestit: 1505
- Liittynyt: Ti Maalis 08, 2011 3:34 pm
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Räyhän parsonrusseleita
Voisikohan tästä lähteä vielä pikku parsoniuros meille? Hän pääsisi Rayvoriin asumaan. Agia ja luolakokeita nyt ainakin alkuun käytäisiin läpi.
- Diamond and the promises and a million dollar bills
All the lives we're wasting in the Hollywood Hills- Vuoden 2011 tulokas
-
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Räyhän parsonrusseleita
Voi oikein mielellään lähteä! Nimeä sit vain valitsemaan ja sitten sivut :)
-
- Kanada
- Viestit: 1505
- Liittynyt: Ti Maalis 08, 2011 3:34 pm
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Räyhän parsonrusseleita
Räyhän Kuro Lolita ja sivut laittelen huomenna. :)
// Laittelen sivuja hei tämän viikon aikana. Kone on ollut korjauksessa ja kirjoitukset pukanneet vielä päälle. En ole nyt omalla koneellani ja toivottavasti saan sen jo tänään viimein takaisin.
// Laittelen sivuja hei tämän viikon aikana. Kone on ollut korjauksessa ja kirjoitukset pukanneet vielä päälle. En ole nyt omalla koneellani ja toivottavasti saan sen jo tänään viimein takaisin.
- Diamond and the promises and a million dollar bills
All the lives we're wasting in the Hollywood Hills- Vuoden 2011 tulokas
-
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5298
- Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm
Re: Räyhän parsonrusseleita
Eipä sivulla mikään hengenhätä ole, että ihan rauhassa vain :)
-
- Kanada
- Viestit: 1505
- Liittynyt: Ti Maalis 08, 2011 3:34 pm
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Räyhän parsonrusseleita
Mein Kurris :)
- Diamond and the promises and a million dollar bills
All the lives we're wasting in the Hollywood Hills- Vuoden 2011 tulokas