Elikkä siis. Edellisestä aussie pentueestakin tuppaa olemaan jo sen verta aikaa että eiköhän olisi uuden paikka :)
Emänä on oma narttuni Tara eli virallisemmin Fightytime's Tell-Me-More. Taralla on kisattu vKVA'n verran käyttöpuolella (sis. JK3 VK3 HK2). Tara on myös koiratanssissa valio sekä kisannut tokoa yhden ykköstuloksen verran ottaen heti myös ekasta kisastaan luokkavoiton. Nättikin Tara on ja sen todistavat parhaina tuloksina SERT ja CACIB muutamaan kertaan. Tara on myös aivan kokonaan evm sukuinen eli tuontikoira eikä edellisiä pentueita löydykkään. Uskon myös tämän jäävän ainoaksi pentueeksi Taralla.
Pentueen isä on niin ikään omani, Kentsu eli virallisesti Blue's Caitzi. Kentsu on kisaillut PKssa JK1sen verran, tokossa kaksi ALO1stä, suorittanut pelastuskoirien perusradan, paimentaa III-luokassa, käynyt hieman koiratanssi kisoissa sekä uiskennellutkin itsensä SOVEsta läpi hyväksytysti. Näyttelytuloksiakin mm. parhaimpina ROP SERT CACIB. Kentsun emä on Fellstar's Isendre jolla ei ainakaan minun tietääkseni ole muita pentueita. isä on Nirppanokan Fl'oi josta en osaa kovin paljon kertoa koska sivut ovat poistettu jo kauan aikaa sitten. Tiettävästi Kentsun toisella siskolla on yksi pentue, muilla ei tietääkseni.
Pennut myyn pysyviin ja mieluusti kisaaviin koteihin. Itse tykkäisin että kasvattieni kanssa panostetaan ennemmin käyttö- kuin näyttöpuoleen !
Elikkä rohkeasti vaan kyselyitä ;>
HWhen aussie pentuja.
-
- Kriisissä
- Viestit: 865
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
-
- Kriisissä
- Viestit: 865
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: HWhen aussie pentuja.
nostellaas.