Ratapihan P-pentueen rotuna on siis upea raskaankuormanvetäjä alaskanmalamuutti.
- - varauksia vähintään kaksi kappaletta jotta pentue syntyy, enintään kolme
- kaikilla pennuilla jalostusoikeus yhteen pentueeseen, sijoituspentua ei tästä pentueesta anneta (ennen pentueen teettämistä pyydän ottamaan minuun yhteyttä, jotta voin infota sisarusten pentuesuunnitelmista!)
- ennen pennun varaamista lue myyntiehdot sekä mieluiten koko kasvatus-sivu ja se, mitä odotan kasvateiltani
- jos pentu kiinnostaa, laita laita viestiä alle jossa kerrot tulevan kennelin + osoitteen, millaista kisautusta olisi luvassa (ahkeruus ja lajit), kuvat sekä mahdolliset pentuesuunnitelmat
- ensimmäinen ehdokas ei välttämättä pääse tästä pentueesta osingoille, joten odottelen muutaman ehdokkaan ja sitten päätän kenelle pennun/pennut annan
- jos on kuvista kiinni, niin minulla on antaa yhdet NUO sekä AVO nartun kuvat!
Pentueen isänä on oma kasvattini vFIN JVA RUSW-07 Ratapihan Madison Edison, joka asustelee siis tällä hetkellä Jacyan kennelissä Untuvaunessa. Upeasti näyttelyissä pärjännyt Lou on myös mejän valio sekä kerännyt itselleen valjakkoajosta upeat 115 rankingpistettä. Herran isän sukujuuret ylettyvät pitkälle kennel Flow:n ja Dauwelhonen pentueisiin. FW Bermuda menestyi aikoinaan erinomaisesti näyttelyissä ja valjakkoajossa, samaa voi sanoa sen isästä Master Shakespeare:sta. Valotulen Emma on malamuuttien yksi tärkeimmistä kantaemistä.
Varaajat (3/3)
- n. vveera, Ratapihan / Ratapihan Pahat Enteet ”Piina”
n. Pehko, Ilinnië / Ratapihan Pala Sydämestä ”Nimi”
u./n. Jacya, Ice Cube's / Ratapihan Piirteiden Suojasta ”Nimi”
- Nimiä saa ehdotella itsekin, Ratapihan tulee alkuun ja loppuosan tulee alkaa P:llä ja olla suomenkielinen.
Ratapihan Pahaa Laulultaan
Ratapihan Paha Ei Koskaan Pakoon Halunnutkaan
Ratapihan Paha, Paha Asia
Ratapihan Pahat Enteet (vveera)
Ratapihan Pakkomielle
Ratapihan Pala Siitä
Ratapihan Pala Sydämestä (Pehko)
Ratapihan Paratiisin Porteilla
Ratapihan Pahempi Toistaan
Ratapihan Pelottaa Vain Vähän
Ratapihan Pelkkää Tahraa
Ratapihan Pitäisi Koittaa
Ratapihan Pitkin Mun Ikkunaa
Ratapihan Pimeät Tunnit
Ratapihan Pimeä Kulkee Sun Vaatteissas
Ratapihan Puoleen Hintaan Tänään Kaikki Annetaan
Ratapihan Pois Se Minusta (vveera)
Ratapihan Poistuisitko Mun Elämästäni
Ratapihan Pöljä
Ratapihan Päin Suloisimpia Esteitä
Ratapihan Päivästä Toiseen
Ratapihan Päästä Mut Pois
Ratapihan Pyörteen Reunalla
Pentueen sukutaulu
- i. RATAPIHAN MADISON EDISON
ii. FW Bermuda
iii. Master Shakespeare
iie. Valotulen Emma
ie. PD Robby (evm.)
iei. evm.
iee. evm.
e. KESMERALAN SNAP ON
ei. evm
eii. evm
eie. evm
ee. evm
eei. evm
eee. evm
- Astutus: 17.8.
Syntymäviikko: vko 34 (alussa)
Syntyneet:


