M: valkkarinarttu // MYYTY

Virtuaalikoirien myynti- ja ostopaikka.
Vastaa Viestiin
tellu.
Analysaattori
Viestit: 2738
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 2:30 pm

M: valkkarinarttu // MYYTY

Viesti Kirjoittaja tellu. »

Honako Hana of Kyushu Gendai aka Hani

Kaikki perustiedot kunnossa. Aijemmin juteltu kasvattajan kanssa, joka antoi luvan koiran myyntiin. Suvullinen. Luonne ja kuvat mukaan, voi myös vaihtaa. Itse toivoisin, että piirretyt kuvat lähtisivät joukkoon, mutta voi toki vaihtaakkin. Kisakalenterista ei löydy mitään huippu suorituksia, paimennuksessa perusrata suoritettu. Näyttelyistä 4 serttiä.

Alempi teksti on kasvattajan käsialaa eli Henjin, joka enemmin kirjoitti jalostuksesta. Itse taas kirjoittaisin kisautuksesta sen verran, että paimennus! Itse en ajokoirien parissa sitä pystynyt kovin neidille tarjoamaan ja nyt toivoisinkin, että Hani pääsisikin paimennus puuhiin. Mielestäni näinkin upealle käyttörodulle tuo kehäkettuilu ei ole niin tärkeää, utta kuvin kisaa tavallaan.
Sen verran mitä olen selaillut ja katsonut, ei sukujen tulisi olla yleisiä. Myöskin molemmilla vanhemmilla pentue on ensimmäinen ja viimeinen. Pentueen kooksi tulee maksimissaan 4 pentua, mutta se syntyy jo yhden pennun kiinnostuksella. Sukua saavat tottahan toki pentujen omistajat tulevaisuudessa jatkaa niin kauan, kuin katselee suvun yleisyyttä ja käyttää järkeään pentueen koossa ja sulhasen/morsiammen valinnassa siinäkin suhteessa.
LOPETTANUT!!
Outline
Alkupalat
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Helmi 08, 2011 6:57 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja Outline »

Mua kiinnostais, mut kun on noita koiria niin paljon... Mut mietin, jos lähtis mulle... Älä varaa vielä, mutta mietin vielä...
Laskeva Aurinko - Roturyhmien 1, 3, 5, 6, 7, 8 & 10 koirien kasvatusta jo vuodesta 2011

:lla, Anna & karvaturrit


Saa pyytää tuomariksi agilityyn, match show'hun, haukkukokeisiin, kanakoirakokeisiin, koiratanssiin, luolakokeisiin, maastoesteisiin, metsäjälkeen, noutajakokeisiin, paimennukseen, pk-lajeihin, pelastuskokeisiin, tokoon, työkoirakokeisiin, valjakkoajoon, vepeen & vinttikoirakisoihin

TAUOLLA 11.4-17.4.2011 VÄLISENÄ AIKANA!!! SYYNÄ NÄYTELMÄKERHON ESITYKSET
tellu.
Analysaattori
Viestit: 2738
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 2:30 pm

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja tellu. »

Laita myöhemmin viestiä.. Muita?
LOPETTANUT!!
tellu.
Analysaattori
Viestit: 2738
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 2:30 pm

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja tellu. »

up
LOPETTANUT!!
Spunky
Kanada
Viestit: 1505
Liittynyt: Ti Maalis 08, 2011 3:34 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja Spunky »

Olisin erittäin kiinnostunut! Avénlessiin olisi neiti tulossa. :) Paimennus on tuttua hommaa, sillä kennelistämme löytyy muutama paimenkoira, joilla harrastetaan ahkerasti. Kuvat kyllä vaihtuisivat.
  • Diamond and the promises and a million dollar bills
    All the lives we're wasting in the Hollywood Hills
    • Vuoden 2011 tulokas
tellu.
Analysaattori
Viestit: 2738
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 2:30 pm

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja tellu. »

^ löytyiskö kisanäyttöä? Ja tulevaisuuden suunnitelmista ois kiva kuulla enemmän. Etsii kuitenkin pysyvää kotia...
LOPETTANUT!!
tellu.
Analysaattori
Viestit: 2738
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 2:30 pm

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja tellu. »

KOTIA NEIDILLE? :(
LOPETTANUT!!
Spunky
Kanada
Viestit: 1505
Liittynyt: Ti Maalis 08, 2011 3:34 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja Spunky »

Ei ole valkkarille paljoa vielä kisanäyttöä kun vasta otin tässä yhden valkkarin noutajiemme joukkoon, mutta tässä olisi australienkelpiemme kisanäyttöä (paimennusta nimittäin hänenkin kanssa harrastetaan ihan pääpainoisesti). Senni on myöskin melko uusi tulokas, mutta kisoihin ollaan kovasti ilmoittaudutu jo. Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi siis paimennusta, näyttelyitä sekä tottelevaisuuskokeita. Agilityäkin ehkä kokeilemme. :)
  • Diamond and the promises and a million dollar bills
    All the lives we're wasting in the Hollywood Hills
    • Vuoden 2011 tulokas
Avatar
sukelluskettu
Keilapallo
Viestit: 2391
Liittynyt: Su Loka 03, 2010 4:11 pm
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja sukelluskettu »

Nyt mä sen teen ja tarjoan tästä kaunokaisesta!
Neiti pääsisi asustelemaan Vicinity Shepherdsiin neljänneksi koiraksi, kun Eve muuttaa pois. Saisi aktiivista kisautusta paimennuksessa, pk-lajeista IPOssa ja PAJÄssa, agilityssa, tokossa ja näyttelyissä. Vaihtaisin Hanille oikeat kuvat, sillä noita piviko näyttelyitä on aika harvoin. Koska en ole kauaa virtuaalikoirien kanssa pyörinyt, on kisanäyttö sen mukainen! Mutta Vera saa nyt näyttää esimerkkiä. Pennut tulisin luultavasti teettämään jossain vaiheessa elämää, kun olisi ne tarvittavat meriitit (KVA, VAVA, PVA yms. ja mahdollisesti myös MVA, jos kuvat tarpeeksi hyvät..) ja kysyntää.
.
.
  • Kuva
tellu.
Analysaattori
Viestit: 2738
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 2:30 pm

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja tellu. »

Pohdinnan jälkeen, olen sitä mieltä että paras koti Hanille olisi Avelinen luona. Kiitos kodin tarjonnasta Spunkylle ja hiljaiselle Outlinelle. Ja valinnan tein ihan kenneleiden sisimpään katsoen, jos niin voisi sanoa. Eivaan, Avelinen kennel näytti hyvältä rotuineen Hanille vaikka Spunkyllä riitti kisanäyttöä joksiinkin enemmän. Harvemmin annan uusille tilaisuuden, sillä mielestäni ne eivät täysin ole ns. omistautuneita tai jotain vielä virtuaalimaailmalle.. Mutta näin tällä kertaa, onnea Aveline Hanin kanssa :mrgreen:
LOPETTANUT!!
Avatar
sukelluskettu
Keilapallo
Viestit: 2391
Liittynyt: Su Loka 03, 2010 4:11 pm
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: M: valkkarinarttu

Viesti Kirjoittaja sukelluskettu »

Kiitos kovasti, muokkailen sivut tähän tuotapikaa! (:

/ Honako Hana of Kyushu Gendai
.
.
  • Kuva
Vastaa Viestiin