Muutokset merkitty punaisella.
Astuvat voimaan 01.09.20111.2 Kilpailuarvostelu:
Kilpailuarvostelussa tuomari sijoittaa luokittain ja sukupuolittain erinomainen laatumaininnalla palkitut neljä (4) parasta koiraa paremmuusjärjestykseen (ei tarkoita paras uros ja paras narttu-kilpailuja).
Tuomari voi harkintansa mukaan antaa sekä kilpailuarvostelussa sijoittuneille että muille
luokassa kilpailleille, erinomaisella palkituille koirille SERTIFIKAATIN ARVOISEN (SA),
joka oikeuttaa koiran osallistumaan paras uros- ja paras narttu -luokkaan.
2. Arvosteluluokat
h. Kasvattajaluokka
Lyhenne: KAS
Laatuarvostelu, jossa kasvattaja kilpailee neljän kasvattamansa samanrotuisen koiran muodostamalla ryhmällä. Ryhmään oikeutetaan koirat, jotka ovat palkittu laatumaininnalla erinomainen (ERI) tai erittäin hyvä (EH) siinä näyttelyssä, jossa osallistuvat kasvattajaryhmään.
Kasvattaja saa kilpailla yhdessä näyttelyssä vain yhdellä ryhmällä rotua kohti.
Jos tuomari katsoo ryhmän olevan riittävän tasalaatuinen ja korkeatasoinen, hän voi antaa kunniapalkinnon.
Tuomari sijoittaa neljä kasvattajaryhmää paremmuusjärjestykseen.
Mikäli rodun paras ryhmä on saanut kunniapalkinnon, se osallistuu Best in Show kasvattajaryhmän valintaan.
Huom! Näyttelynjärjestäjä saa päättää muodostuvatko kasvattajaryhmät automaattisesti kun tarpeellinen määrä koiria on ilmoitettu vai täytyykö kasvattajaryhmä ilmoittaa kasvattajan toimesta.
i. Paras Uros & Paras Narttu -luokat
Lyhenteet: PU & PN
Tähän luokkaan ovat oikeutettuja osallistumaan koirat, joille tuomari on jakanut laatumaininnan erinomainen, sekä sertifikaatin arvoisen (SA).
Tuomari sijoittaa mielestään neljä parasta koiraa järjestykseen ja antaa näille maininnat PU1 (jatkaa Rotunsa Paras-kehään), PU2, PU3 ja PU4 (uroksille) sekä PN1 (jatkaa Rotunsa Paras-kehään) PN2, PN3 ja PN4 (nartuille).
3. Sertifikaatit
3.1 Sertifikaatti, SERT
Tuomari voi antaa sertifikaatin parhaalle siihen oikeutetulle koiralle, jolla ei ole kyseisen maan muotovalion arvoon oikeuttavia näyttelytuloksia.
Sertifikaatista kilpailevat laatumaininnalla erinomainen ja sertin arvoinen (SA) palkitut juniori-, nuorten, avoimen, käyttö- sekä veteraaniluokan koirat.
Rodun Paras (ROP) ja Vastakkaisen Sukupuolen Paras (VSP), ovat ensisijaisia koiria joille SERT jaetaan. Mikäli ROP ja/tai VSP ovat valioita, SERT siirtyy seuraavalle joka voi sen vastaanottaa (siirtymisestä enemmän alempana).
Tuomari voi halutessaan jakaa myös PU2 ja PN2 koirille SERTin, silloin kun rodussa on ainakin 20 osallistujaa (PEK- luokan osallistujia ei oteta lukuun). Näitä "ylimääräisiä" sertifikaatteja ei ole kuitenkaan pakko jakaa, vaikka koiria olisikin tarpeellinen määrä.
Huom! Mikäli esimerkiksi PU1-PU3 ovat valioita, SERT siirtyy suoraan PU4:lle. Jos kaikki PU tai PN luokkaan sijoitetut koirat ovat valioita, tuomari voi jakaa SERTin jollekin erinomaisen ja SA:n saaneista koirista.
Huom! Virtuaalimaailmassa ei jaeta vara-SERTiä!
3.2 Kansainvälinen sertifikaatti, CACIB
Kansainvälinen sertifikaatti eli CACIB voidaan jakaa vain KV eli kansainvälisissä näyttelyissä.
CACIBista voivat kilpailla nuorten, avoimen, valio-, käyttö- sekä veteraaniluokan koirat, jotka ovat saaneet laatumaininnan erinomainen ja sertifikaatin arvoisen (SA).
CACIB jaetaan aina Rotunsa Parhaalle (ROP) ja Vastakkaisen Sukupuolen Parhaalle (VSP).
Huom! Mikäli ROP-koira on liian nuori tai jo kansainvälinen muotovalio vastaanottaakseen CACIBIn, CACIB siirtyy seuraavalle PU tai PN luokassa sijoittuneelle, tai (mikäli kaikki sijoittuneet ovat junioreja tai vKANS MVA) ERI-laatumaininnalla ja SA:lla palkitulle koiralle, joka kilpailee joko nuorten-, avoimessa-, valio-, käyttö- tai veteraaniluokassa.
Huom! Virtuaalimaailmassa ei jaeta vara-CACIBia!
Eli muutoksiin kuuluisi SA:n jakaminen, ainoastaan ERIn saaneiden sijoittaminen kilpailuluokassa, sekä SERTin ja CACIBin jakaminen aina myös VSPlle. Muistaakseni jossain puhuttiin myös kasvattajaryhmän sääntömuutoksesta, niin että ryhmän neljä koiraa pitäisi olla ERIllä palkittuja, mutta kaikki voivat olla samasta pentueesta. Siitä en nyt tehnyt vielä mitään muutoksia, mitähän mieltä te olette siitä?