Käräytys

Virtuaalimaailmaa ja -koiria koskevat asia-aiheet.
Avatar
Timberwolf
Velho
Viestit: 5645
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:59 am
Avatar ©: Twiggy
Viesti:

Käräytys

Viesti Kirjoittaja Timberwolf »

29.6.2016: Käräytyksen uudet sivut on saatu auki!

Huutelin puolivitsilläni epämääräisyyksien puolella, että kiinnostaisiko ketään lähteä pistämään Käräytystä uudelleen pystyyn. Siellähän sitten ainakin Marcia ja Tuohimopsi ilmoittautuivat, eli ehkä tätä voisi yrittää! Käräytyshän on ollut "tauolla" nyt jostain vuodesta 2009 asti, vieraskirjaan on vastattu viimeisen kerran muistaakseni alkuvuodesta 2010. Toisin sanottuna sivut ovat niin kuolleet, että työsarkaa riittää aika paljon.

Ne, jotka eivät tiedä, mikä Käräytys on, lainattakoon itse sivuston esittelytekstiä:
  • Käräytyksen tarkoitus on kertoa tekijänoikeuslaista erityisesti kuvien osalta ja lopettaa sen rikkomista niin suurelta osin kuin vain mahdollista. Jokainen vihje luvattomasta kopioinnista on todella tervetullut meille, menemme kertomaan ko. sivustolle copyrightista ja ohjaamme heidät tänne ja muille tämäntyylisille sivuille. Käräytysilmoituksia saa lähettää vain ja ainoastaan käräyttelijöiden sähköpostiosoitteisiin - vieraskirjassa niitä ei noteerata muuten kuin poistamalla.
Käräytyksen nykyiset/vanhat sivut sijaitsevat osoitteessa http://www.enma-daio.net/karaytys/ eli Nathin domainilla. Pitää vielä Nathilta kysellä, voiko sivut jäädä sinne, mutta kannattaa varmaan suunnitella tää uudistuksen runko valmiiksi, ennen kuin lähtee pohtimaan sitä toteutusta liiaksi. Mua kiinnostaisikin nyt, mitä asianosaiset ja asiasta kiinnostuneet haluavat uudistaa?

Tekstit tulee tietenkin lukea läpi ja päivittää vastaamaan nykytilannetta, sekä lisätä sinne mm. vieraskirjassa pyörineitä kysymyksiä. Mun mielestä sivuja/kysymyksiä/vastauksia voisi jakaa pienempiin paloihin ja siirtää UKK:n puolelta joitain asioita omille sivuilleen. Esimerkiksi kaikki kopiointipaikkoja koskevat saman valikon alle jne. Käräytyksen sivuilla kävijäkunta kun on ollut kautta aikojen sisälukutaidotonta, niin asiat ja valikot pitää vääntää aika reippaalla kädellä ratakiskosta...

Lisäksi mietin vähän vieraskirjan tyhjentämistä tai kokonaan uutta vieraskirjaa, jotta voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Mä en itse ainakaan välitä siitä, että meillä olisi yli kolmen vuoden vastaamattomat viestit kummittelemassa. Sieltä pitää kuitenkin selata läpi tosiaan mahdollisia usein toistuvia kysymyksiä, jotta saadaan UKK/muut ohjesivut ajan tasalle.

Ulkoasua myös voisi muokata modernimmaksi, jotta se olisi houkuttelevampi tälle nykyiselle silmäkarkkisukupolvelle. Ulkoasun runko kuitenkin on pysynyt samana varmaan koko sivuston alkuajoista lähtien, joten muutos voisi varmaan olla ihan hyvästä. :D Mulla olisi visio yksinkertaisesta kuvattomasta leiskasta, jossa olisi "päälinkit" ja osassa päälinkkejä pudotusvalikot, joissa olisi noita jaoteltuja alasivuja. Sivupalkki voisi myös olla ihan pätevä?

Nyt jätän estradin teille ja teidän ehdotuksillenne! Mun ajatukset eivät vieläkään oo kiveen kirjoitettuja, joten ne saa tyrmätä tarvittaessa täysin ja omia ehdotuksia saa myös esittää ihan vapaasti. Kaikki ehdotukset otetaan mielellään vastaan!
Kuva

Vuoden...
... avulias 2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 // lempinimien kerääjä 2008, 2009, 2010 // kaikkien kaveri 2015, 2016, 2017 // avatar 2015 // liitonpitäjä 2017 // aktiivikävijä 2018 // koirapersoona 2018 - Kettu ♥
Marcia
Höpsö veitikka
Viestit: 5964
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Marcia »

Mä olisin kyllä kiinnostunut. Muistan vielä elävästi kun Käräytys oli vielä hengissä (niin se aika vierähtää) ja mielelläni olisin mukana tässä projektissa.
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
Avatar
Timberwolf
Velho
Viestit: 5645
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:59 am
Avatar ©: Twiggy
Viesti:

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Timberwolf »

^ Onko sulla kiinnostusta olla mukana ihan koko jutussa, eli sivujen uudistamisessa, vieraskirjaan vastaamisessa, sivujen käräyttelemisessä, banneria pyytävien sivujen tarkistamisessa ja sähköpostien selvittelyssä vai haluatko vain joitain tiettyjä osa-alueita?

//: Kuulostaa hyvältä!
Kuva

Vuoden...
... avulias 2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 // lempinimien kerääjä 2008, 2009, 2010 // kaikkien kaveri 2015, 2016, 2017 // avatar 2015 // liitonpitäjä 2017 // aktiivikävijä 2018 // koirapersoona 2018 - Kettu ♥
Marcia
Höpsö veitikka
Viestit: 5964
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Marcia »

Suurimmat kiinnostuksenkohteet on vieraskirjaan vastaaminen, banneria pyytävien sivujen tarkistaminen sekä sähköpostien selvittely, mutta tarvittaessa koko hommassa! :)
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
Avatar
Timberwolf
Velho
Viestit: 5645
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:59 am
Avatar ©: Twiggy
Viesti:

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Timberwolf »

Olisiko muita kiinnostuneita kuin Marcia? Jos Marciaakaan kiinnostaa enää 1,5 v myöhemmin? :D
Kuva

Vuoden...
... avulias 2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 // lempinimien kerääjä 2008, 2009, 2010 // kaikkien kaveri 2015, 2016, 2017 // avatar 2015 // liitonpitäjä 2017 // aktiivikävijä 2018 // koirapersoona 2018 - Kettu ♥
Marcia
Höpsö veitikka
Viestit: 5964
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Marcia »

No edelleen pyörin virtuaalikenneleiden parisssa et mikä ettei :DD
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
Avatar
Timberwolf
Velho
Viestit: 5645
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:59 am
Avatar ©: Twiggy
Viesti:

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Timberwolf »

Jee. \o/

Mua inspiroisi sivujen läpikäyminen, jos saataisiin uusi ulkoasu. Löytyisikö tätä kautta joku vapaaehtoinen tekijä vai tarvitseeko mun tehdä P&T:n puolelle ihan oikea thread aiheelle?

Samoin olisi varmaan kiva päivittää kopioitavien kuvien galleriaa. Laittelen varmaan siitä vielä erikseen juttua P&T:n puolelle, mutta jos joku nyt sattuu tämän viestin lukemaan ja tietää, että omissa arkistoissa on kuvia eläimistä (koirat, kissat, jyrsijät, hevoset, jnejne), joille ei itsellä ole käyttöä ja jotka eivät ole menneet kaupaksi vaikka täällä Turrilassa, niin saa kaivella!

Kuvista kelpaa kaikki. Näyttelykuvat, ulkorehausjutut, pääkuvat... Laadunkaan ei tarvitse olla superpriima järkkärimeininki, joten myös ne omaan silmään vähän huonommat kannattaa tsekata. Kuitenkin kuvat pienennetään max 800x600-kokoon, minkä takia esim. pieni rakeisuus ei haittaa. :) Vaikka toki nuoret virtuaaliharrastajat olisivat varmasti iloisia myös niistä ammattimaisista kuvista, jos joku semmoisia haluaa lahjoitttaa vapaasti kopioitavaksi.

Sivut myös siirtyvät kultsu.netiin, kunhan saan käytyä ne läpi ja uudistettua sisällön tähän päivään.
Kuva

Vuoden...
... avulias 2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 // lempinimien kerääjä 2008, 2009, 2010 // kaikkien kaveri 2015, 2016, 2017 // avatar 2015 // liitonpitäjä 2017 // aktiivikävijä 2018 // koirapersoona 2018 - Kettu ♥
whokilledbambi
Höpsö veitikka
Viestit: 6468
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 1:49 pm

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja whokilledbambi »

Olen tämän asian suhteen tarpeeton kuin umpilisäke ja ärsyttävä kuin peräpukama, mutta huudellaan silti;
Ulkoasusta ja kuvista kannattaa mun mielestä tehdä kokonaan uusi topic, koska sitä kautta tulee varmasti paremmin näkyvyyttä. Sinne voi myös laittaa kattavammin kriteerejä kuvien suhteen. Esimerkiksi vastaukset kysymyksiin saako kuvassa olla vesileimaa - pitääkö se laittaa kuvan reunaan [ja ottaa se riski, että kuva rajataan] vai saako sen lätkäistä keskelle kuvaa.

// Totta kai. Mun kirurginen operaatio on niskalaukaus.
vuoden • 2009 omaperäisin nimimerkki, • 2010 nousukas, päätirtinaurattaja & persoona
2011 lempinimien kerääjä & vitsien kertoja, • 2012 päätirtinaurattaja, • 2014 vitsiniekka
2015 vitsiniekka, pilkunviilaaja & agikiitäjä • 2016 vitsiniekka, nimimerkki & agikiitäjä • 2017 vitsiniekka • 2018 aktiiviharrastaja
Avatar
Timberwolf
Velho
Viestit: 5645
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:59 am
Avatar ©: Twiggy
Viesti:

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Timberwolf »

Kai tiesit, että ärsyttävät umpilisäkkeet ja peräpukamat poistetaan kirurgisin menetelmin. :(

Juu, kuvista ainakin laitan ihan oman topicinsa. Kasailin tähän vain pikaisesti jotain ajatuksia, että jos joku nyt sattuu lukemaan täältä, niin edes muutama olisi tietoinen asiasta jo sitten, kun laitan sen kuvanhaku-topicin pystyyn. Silleen "hei muistan lukeneeni tästä ja nyt mieleeni palautuvat ne kuvat, joita mietin silloin kun luin tästä ekan kerran".

Vesileimat toki tulevat kuviin, niin kuin nykyisissäkin kuvissa.
Kuva

Vuoden...
... avulias 2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 // lempinimien kerääjä 2008, 2009, 2010 // kaikkien kaveri 2015, 2016, 2017 // avatar 2015 // liitonpitäjä 2017 // aktiivikävijä 2018 // koirapersoona 2018 - Kettu ♥
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Shady »

Just pari viikkoa sitten miettisin onkohan tämä mesta kokonaan jo unohdettu :cool:
Mä voin olla hommassa myös apuna, jos tarvetta löytyy.
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Avatar
Timberwolf
Velho
Viestit: 5645
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:59 am
Avatar ©: Twiggy
Viesti:

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Timberwolf »

Onko Marcia edelleen kiinnostunut Käräytyksestä? (tähän se Messengerin itkunauru-hymiö :D) Ollaan tosiaan ihan Aikuisten Oikeesti tekemässä nyt Shadyn kanssa Käräytyksen sivuja ja edelleen mielellään otetaan tukijoukkoja mukaan! Viimeistään sivujen julkaisuvaiheessa olisi hyvä, jos vieraskirja, kysymykset, bannerijutut ja luvattomista kuvista informoiminen ei olisi meidän kahden harteilla.

//: Okei :)
Kuva

Vuoden...
... avulias 2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 // lempinimien kerääjä 2008, 2009, 2010 // kaikkien kaveri 2015, 2016, 2017 // avatar 2015 // liitonpitäjä 2017 // aktiivikävijä 2018 // koirapersoona 2018 - Kettu ♥
Marcia
Höpsö veitikka
Viestit: 5964
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Marcia »

Mun täytyy ainakin atm passata hetkeks Käräytys. Todennäköisesti ilmaisen kiinnostuksen uudelleen ku saan uuden kämpän. :)
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
Avatar
Timberwolf
Velho
Viestit: 5645
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:59 am
Avatar ©: Twiggy
Viesti:

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Timberwolf »

Saammeko aplodeja. Fanfaareja. Lentäviä konfetteja.

Päivitetty Käräytys on monien vuosien ja vaiheiden jälkeen saatu julkaistua!

Uudet sivut löytyvät osoitteesta http://kultsu.net/virt/karaytys/
Kuva

Vuoden...
... avulias 2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 // lempinimien kerääjä 2008, 2009, 2010 // kaikkien kaveri 2015, 2016, 2017 // avatar 2015 // liitonpitäjä 2017 // aktiivikävijä 2018 // koirapersoona 2018 - Kettu ♥
Marcia
Höpsö veitikka
Viestit: 5964
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:56 am

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Marcia »

Jos on tarvetta niin voin vielä avustaa Käräytyksen kanssa :)

Ps. Mitä teen omien sivustojeni kanssa? Muistaakseni Jc:lle on myönnetty 8 vuotta sitten käräytyksen banneri :DD laitanko uudestaan vai wut?
Do you hate that you love me or do you love that you hate me?
All you bitches be bitin', I hope you don't give me rabies
Avatar
Shady
Taikuri
Viestit: 4752
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa

Re: Käräytys

Viesti Kirjoittaja Shady »

Joo kaikki noi banneri jutut päätettiin alottaa puhtaalta pöydältä. Ihan jo siitä syystä, että siellä on suurin osa sellaisia, joissa sivu ei toimi tmv.

Tällä hetkellä ei oo pahemmin mitään hommaa missä auttelis, mutta jos tää tästä lähtee nousuun ja porukka innostuu banneripyyntöjä heittelemään ni mahdollisesti sitte hommaa riittäis kolmannelleki!

Käräytystä saa toki mainostella esim suntuubeille!! :D
2013: VUODEN KASVATTAJA, RATAMESTARI & TUOMARI
2014: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, POKAALIKAHMIJA & AKTIIVIKASVATTAJA
2015: VUODEN LIITONPITÄJÄ
2016: VUODEN KENNELINPITÄJÄ, RATAMESTARI, AKTIIVIKASVATTAJA & LIITONPITÄJÄ
2017: VUODEN POKAALIKAHMIJA, RATAMESTARI, ULKOASUNTEKIJÄ & AKTIIVIKÄVIJÄ
2018: VUODEN LIITONPITÄJÄ, PILKUNVIILAAJA & ULKOASUNTEKIJÄ
Vastaa Viestiin