Aina Eloisan A-Pommit

Ilmoita kennelissäsi syntyneestä pentueesta täällä.
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Syntymä aika on 1.10?


Kuva

Kuva: Flickr, corey


Eli on aika Aina Eloisan ensimmäisen pentueen. Vaikka oikeasti Aina Eloisan kasvatus rotu on lunnikoira päätin että ensimmäinen pentue on pomeranian pentue.


Pommista on moneen lähtöön. Paitsi, että se on täydellinen sohvakoira, se viihtyy näyttelyissä, agility- ja tokokehissä, lenkillä ja leikkiipä se välillä isompien serkkujensa malliin talonvahtiakin. Rodussa on ainesta jopa tokovalioksi asti, kuten tuloksen ovat osoittaneet. Pommi on siis iso koira pienessä paketissa: kooltaan pieni, mutta joka gramma täynnä itsetietoista, ylpeää koiraa, joka tietää, että kaikki rakastavat juuri häntä.

Pienpystykorvat ry

Olen ajatellut 2-4 koiran pentuetta.Yhden pennun voin sijoittaa. Ensi sijaiseti pennut lähtevät kisakotiin. En vaadi hyperkisausta, noin. kisa kuussa rittää oikein hyvin. Toivoisin että pennun kanssa kissattaisiin ainakin näyttelyissä ja agilityssä. Koiria saa käyttää jalostukseen, kunhan ei teetä miitään kuuden koiran pentuetta, jos kysyy ensin minulta luvan. Haluan koiralle pysyvän kodin! Joten älä edes ajattele ottavasi koiraa jos se ei saa pysyvää kotia. Jos kuitenkin jostain syystä joudut myymään koiran ilmoita siitä ensinmäisenä minulle. Jos koira pidetään vain jossain kennelissä yms. ns. sohvaperunana minulla on oikeus ottaa se pois.


Isä
Kuva
Kuva:shanyan@windowslive.com, Shanya (c)
Isänä toimii vasta vähän aikaa minulla ollut vKTV LTW-07 ESTV-07 vCAW-07 Spitrin`s Aronia Oxalis eli Oxa. Oxan kanssa olen kissannut valitettavasti vähän eikä tuloksiakaan ole sivuille merkitty ex-omistajan hukkatua sivut.Jotakin tuloksia löytyy googlettamalla. Oxa on kissannut koiratanssissa valioksi asti sekä muutaman maan voittajaksi. Ennen pentueen syntymää aijon ainakin saada bh-kokeen suorittettua. Oxa on luonteeltaan iloinen ja mukavuuden haluinen, pikku elohiiri. Oxan emä on BH, VKTV Spitrin`s Snick Alin eli Nala. Isä on evm uros Letun Abschied.

Emä
Emä on evm. narttu Supertin I Love You "Yola" joka kisaa näyttelyissä ja agilityssä. Yola asustaa virossa ja on viron sekä suomen muotovalio ja agility valio.

Jos sinua kiinnostaa lähetä viestiä tähän topiciin tähän tyyliin.

Hei minua kiinnostaisi pommi. Se tulisi Kuummaliin . Tulevaisuudessa kisaisimme ainakin tokossa ja näyttelyissä ja varmaan jossain muissakin lajeissa. Pentu saisi varmasti pysyvän kodin. voisin ottaa sijoitus nartun. Kisanäyttöä voi katsoa Lissulta.

Nimet
Nimeksi olen ajattelut ihan A-kirjaipentuetta.
Nimen saa itse keksiä sillä olen nimissä aika surkea, kun nimi ei ole tyyliin Aina Eloisan Ainutlaatuinen Anni.

Aina Eloisan Ainut TäysJärkinen
Aina Eloisan Annoin Pikkusormen
Aina Eloisan Aarteenvartija
Aina Eloisan Aamu Aurinko
Aina Eloisan Auttaisin Jos Voisin
Aina Eloisan Asiasta On Neuvoteltava
Aina Eloisan Antaudu En Koskaan
Aina Eloisan Aika Ei Riitä
Aina Eloisan Antaisin Jos Voisin
Aina Eloisan......

Varaajat 0-4(5)
Meeriii , n.Aina Eloisan Aika Ei Riitä
Frisu, , u.Aina Eloisan Ainut Täysjärkinen
Ciaren´s,u.Aina Eloisan Aarteenvartija
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Tardis
Le-ppä-ker-ttu
Viestit: 126
Liittynyt: Pe Touko 07, 2010 8:35 pm
Paikkakunta: Hollola

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Tardis »

PS. täysijärkinen kirjoitetaan yhteen. (:
""The one thing about Billie is he will snap
and rip your head off if you point anything
out at all other than how beautiful he is
and how nice he looks today.
"
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Kiitti mun äidinkieli ei oo mikään kiitettävä :mrgreen:
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Voin antaa myös yhden tallikoiraksi.
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Up
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Avatar
Indy
Vuohenruokaa
Viestit: 1730
Liittynyt: Su Heinä 25, 2010 2:47 pm
Viesti:

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Indy »

Heippa ! Olisin kiinnostunut yhdestä pennusta ?. Pentu tulisi joko Ciaren`ssiin tai Ketunkujeeseen. Kauheammin ei ole kisa näyttöä mutta ihan jonkiverran on. Pentu pääsisi aktiivisesti kisaavaan kotiin jossa jokaisella koiralla on mukavat oltavat. Kysele lisää :D

Kisä näyttöä täällä
Kuva
Mima
Lassien tassuhiki
Viestit: 3385
Liittynyt: To Heinä 15, 2010 2:44 pm
Paikkakunta: Toholampi/Kannus
Viesti:

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Mima »

Haluaisin varata yhden pennun. Kisautusta olisi takuu varmasti! Pentu tulisi väliaikaisesti tänne, mutta loppujen lopuksi se löytyisi täältä, sillä kennelimme muuttaa osoitteesta toiseen. Tällä hetkellä kaikki koirat ovat täällä, (vanha osoite) eli sieltä saat hieman esimakua, mutta sitten kennelin tiedot löydät tarkemmin täältä.

Nimeksi haluaisi AinoanTäysJärkisen. :)

Kiitos jo nyt -> Viestitellään ja kysyä saa; pivikoirat@gmali.com
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Ciaren`s Kyllä teille pentu lähtee! Haluan kuulla vain että missä lajeissa kisaatte, ja jos on niin voit ilmoittaa jo nimen ja skp (ei mikään kiire) ja voin tietysti myös katsoa kuvia jos sinulla siis ne on.

Frisu Kyllä sinullekin pentu lähtee. Sinultakin haluaisin kuulla missä lajeissa kisaatte sekä sukupuoli toiveita. Myös kuvian voin katsastaa jos löytyy jo.

Muita halukkaita pennun ottajia.
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Mima
Lassien tassuhiki
Viestit: 3385
Liittynyt: To Heinä 15, 2010 2:44 pm
Paikkakunta: Toholampi/Kannus
Viesti:

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Mima »

Kuvaa ei löydy :( Vain Mittel ja klein pitsejä... :( Uros miluiten, katsotaan nyt kuvaa että jos löytyykin vain narttuja... Toisaalta voisin piirtääkin kuvan... Kisautusta ainankin adilityssa ja maastoesteillä. Mahdollisesti myös Tokossa.

Jos jollakin on kuvia pommesta niin ilmoittakaapas! :)
Avatar
Indy
Vuohenruokaa
Viestit: 1730
Liittynyt: Su Heinä 25, 2010 2:47 pm
Viesti:

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Indy »

Heippa ! Lajit ovat varmaan hmmm.... nlyt,toko, jajaja agi ? :D sukupuoleltaan pentu saisi olla hmm... uros. Jos vaikka kuvia antaisit. Pennun nimeksi Aina Eloisan Aarteenvartija :)

EDIT// Olen nopea, tein sivut pennulle. Åke esittäytyy.
Kuva
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Valitan minulla ei ole pommi kuvia
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Avatar
Indy
Vuohenruokaa
Viestit: 1730
Liittynyt: Su Heinä 25, 2010 2:47 pm
Viesti:

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Indy »

Okeeei, etsiskelen sitten itse :)
Kuva
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Aina Eloisan A-Pommit

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Kiitos sivuita.

Synt. aika olisi 1.10 ok?
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Mima
Lassien tassuhiki
Viestit: 3385
Liittynyt: To Heinä 15, 2010 2:44 pm
Paikkakunta: Toholampi/Kannus
Viesti:

Re: Aina Eloisan A-Pommit Yksi vapaana, SYNT.aika

Viesti Kirjoittaja Mima »

Nyt kävi niin huonosti, että piirrustustaitoni eivät riittäneet pommin piirtämiseen, eli kuva puuttu :( Onko jollakin?
Memmu
Epätoivoinen katse
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Touko 14, 2010 7:55 pm
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Aina Eloisan A-Pommit Yksi vapaana, SYNT.aika

Viesti Kirjoittaja Memmu »

Frisu kirjoitti:Nyt kävi niin huonosti, että piirrustustaitoni eivät riittäneet pommin piirtämiseen, eli kuva puuttu :( Onko jollakin?
Kannattaa kysellä esim. siintä topicista jossa voi kysellä kuvia (pyynnöt ja tarjoukset)
Siis Tästä
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Vastaa Viestiin